Lapsiin kohdistuvien seksuaalirikosten määrä on ollut Oulussa viime vuosikymmenten aikana jatkuvassa nousussa. Oulussa vuonna 2018 ilmi tulleen alaikäisiin tyttöihin kohdistuneen seksuaalirikosten sarjan myötä on ryhdytty moniin erilaisiin toimiin seksuaalirikosten ehkäisemiseksi ja vähentämiseksi. Yksi tärkeä keino lapsiin kohdistuvien seksuaalirikosten hillitsemiseksi ovat lapsen omat tunne- ja turvataidot.

Valokuvassa tyttäjä, jotka katsovat kännykkää.
Internet ja sosiaalinen media luovat kehittyessään uusia alustoja rikollisuudelle (kuva: ghcassel/pixabay.com).

Oulun poliisilaitoksen rikostilastoihin kirjattiin vuoden 2021 tammi–kesäkuun aikana 203 seksuaalirikosta, joista 76 oli lapsiin kohdistuneita seksuaalisia hyväksikäyttöjä. Määrä kasvoi seitsemällä prosentilla edelliseen vuoteen verrattuna. Koko valtakunnan tasolla vastaava muutos oli 18,5 prosenttia. [1]

Vuoden 2021 perusopetuksen 4.- ja 5.-luokkalaisille suunnatun kouluterveyskyselyn tulosten mukaan 6,8 prosenttia oululaisista pojista ja 9,4 prosenttia oululaisista tytöistä oli kokenut seksuaalista kommentointia, ehdottelua, viestittelyä tai kuvamateriaalien näyttämistä kuluneen vuoden aikana. Vuoden 2019 kouluterveyskyselyn tuloksiin verraten määrä on kaksinkertaistunut kahdessa vuodessa. Seksuaalista häirintää sekä koskettelua koskeviin kysymyksiin vastasi myönteisesti yhteensä yli 4 000 oululaista lasta. [2]

Lapsiin kohdistuneet seksuaalirikokset jäävät usein pimentoon

Lapsiin kohdistuva seksuaalirikollisuus on yleensä piilorikollisuutta, mikä tarkoittaa, että rikos ei tule viranomaisten tietoon. Syitä kertomatta jättämiselle ovat esimerkiksi syyllisyyden ja häpeän tunteet sekä uskomus siitä, että tapahtunutta ei pidettäisi merkittävänä. Vuonna 2022 julkaistujen tutkimustulosten mukaan Suomessa vain noin 12 prosenttia lapsiin kohdistuvista seksuaalirikoksista saadaan viranomaisten tietoon, mikä vääristää tilastoja huomattavasti. [3]

Vuoden 2019 kouluterveyskyselyn mukaan hieman yli 40 prosenttia oululaisista tytöistä sekä pojista oli kertonut kohtaamastaan seksuaalisesta häirinnästä tai seksuaaliväkivallasta luottamalleen aikuiselle. Tähän kysymykseen vastasi kuitenkin yhteensä vain 140 lasta. [2] Täten merkittävä osa lasten kokemasta seksuaalisesta häirinnästä ei ole tullut aikuisten tai viranomaisten tietoon.

Tapahtuneesta kertominen turvalliselle aikuiselle on ensiarvoisen tärkeää seksuaalisen häirinnän loppumiseksi, avun saamiseksi ja ehkäisemään muiden lasten joutumista seksuaalisen häirinnän uhriksi. [4] Tapahtumasta kertominen olisi lapselle helpompaa, jos asiasta ei kokisi niin suurta häpeää ja aikuiset tai viranomaiset kysyisivät asiasta rutiininomaisesti oma-aloitteisesti. [5]

Tunne- ja turvataitokasvatus ennaltaehkäisee lapsiin kohdistuvia seksuaalirikoksia

Turvataitokasvatus edistää lapsen itsearvostusta, itsetuntemusta, itseluottamusta, tunne- ja vuorovaikutustaitoja, hyvien ihmissuhteiden muodostumista sekä kannustaa lapsia kääntymään turvallisen aikuisen puoleen huolia ja pelkoja kohdatessaan. Turvataitokasvatus on laaja-alaista lapsen hyvinvoinnin ja kehityksen tukemista, ei vain selviytymiskeinojen oppimista. [6]

Oulussa vuonna 2018 selvinneen alaikäisiin tyttöihin kohdistuneen seksuaalirikosten suman myötä perustettiin kaupungin puolesta Turvallinen Oulu -hanke, joka ryhtyi ministeriöstä saadun rahoituksen turvin seksuaalirikoksia ehkäiseviin toimiin. Yksi toimenpide tavoitteiden saavuttamiseksi oli lasten tunne- ja turvataitojen vahvistaminen. [7]

Turvallinen Oulu -hankkeen toimintasuunnitelmaan kuului lasten ja nuorten parissa työskenteleville järjestetyt koulutukset lapsiin kohdistuvien seksuaalirikosten tunnistamiseen ja puuttumiseen. Tämän lisäksi lapsille, nuorille ja vanhemmille tarjottiin media- ja turvataitokoulutusta. [7] Kesäkuussa 2021 Oulun kaupungin sivistys- ja kulttuurilautakunta hyväksyi tunne- ja turvataitokasvatuksen osaksi Oulun kaupungin opetussuunnitelmaa. Syksyllä kaikissa oululaisissa peruskouluissa aloitettiin tunne- ja turvataitokasvatus, mikä mahdollistaa kaikille lapsille ja nuorille yhtäläiset oikeudet oppia näitä taitoja omassa koulussaan. [8]

Oulun poliisilaitoksen tilastojen mukaan lapsiin kohdistuneiden seksuaalisten hyväksikäyttöjen määrä kasvoi Oulussa yli puolet vähemmän kuin muualla Suomessa vuoden takaiseen nähden [1]. Lievempää kasvua voivat selittää juurikin Turvallinen Oulu -hankkeen monet eri toimet lapsiin kohdistuvien seksuaalirikosten ehkäisemiseksi.

Kenellä vastuu?

Tämä blogikirjoitus perustuu opinnäytetyöhön, jota varten haastateltiin Oulun kaupungin alueella työskenteleviä kouluterveydenhoitajia. Kouluterveydenhoitajien näkemysten mukaan lapsiin kohdistuva seksuaalinen väkivalta ja -hyväksikäyttö ovat lisääntyneet, mikä on samassa linjassa aiheesta tehtyjen tutkimusten kanssa.

Tunne- ja turvataitokasvatuksen tarpeen lisääntyminen näkyy kouluterveydenhoitajan päivittäisessä työssä muun muassa työtaakan kasvamisena. Internet ja sosiaalinen media haastavat jatkuvalla kehityksellään luoden uusia alustoja rikollisuudelle. Myös kouluterveydenhoitajien tulee pysyä jatkuvassa kehityksessä mukana. Laadukkaiden mediaturvataitojen merkitys korostuukin lapsen turvallisessa internetin käytössä yhä enenevissä määrin.

Haastatteluissa korostui ennaltaehkäisevän työn merkitys sekä moniammatillinen yhteistyö. Päävastuu lapsen turvataitokasvatuksesta tulisi olla kuitenkin lapsen vanhemmilla. Vanhemman ja lapsen yhdessä luodut pelisäännöt internetin käyttöön ja vanhemman aito kiinnostus lapsensa asioista ovat ensiarvoisen tärkeitä myös seksuaalirikosten ennaltaehkäisyssä.



Heikkinen Tiina, terveydenhoitajaopiskelija (AMK)
Oulun ammattikorkeakoulu, Sosiaali- ja terveysalan yksikkö

Hiiva Anne, terveydenhoitajaopiskelija (AMK)
Oulun ammattikorkeakoulu, Sosiaali- ja terveysalan yksikkö

Kukkola Saana, terveydenhoitajaopiskelija (AMK)
Oulun ammattikorkeakoulu, Sosiaali- ja terveysalan yksikkö

Kreus Julia, sairaanhoitajaopiskelija (AMK)
Oulun ammattikorkeakoulu, Sosiaali- ja terveysalan yksikkö

Kypsyysnäyte perustuu opinnäytetyöhön:

Heikkinen, T., Hiiva, A., Kreus, J. & Kukkola, S. 2021. Tunne- ja turvataitokasvatusopas kouluterveydenhoitajille. Oulun ammattikorkeakoulu. Hoitotyön tutkinto-ohjelma. Opinnäytetyö.
https://urn.fi/URN:NBN:fi:amk-202202052138



Lähteet

[1] Oulun kaupunki. 2021. Poliisille ilmoitettujen seksuaalirikosten määrä nousussa – Oulun tilastot maan keskiarvoa paremmat. Turvallinen Oulu -hanke. Ajankohtaista 7.10. Hakupäivä 5.2.2022. https://www.ouka.fi/oulu/kehittamishankkeet/ajankohtaista-turvallinen-oulu/-/asset_publisher/2fVr/content/poliisille-ilmoitettujen-seksuaalirikosten-maara-kasvussa-oulun-tilastot-maan-keskiarvoa-paremmat

[2] Terveyden ja hyvinvoinnin laitos. 2021. Kouluterveyskysely 2019 ja 2021. Indikaattori: Kokenut seksuaalista kommentointia, ehdottelua, viestittelyä tai kuvamateriaalin näyttämistä vuoden aikana, %. Hakupäivä 5.2.2022. https://sampo.thl.fi/pivot/prod/fi/ktk/ktk4/summary_perustulokset2?alue1_0=601269&mittarit_0=199799&mittarit_1=200283&mittarit_2=200141&vuosi_0=v2019#

[3] Vaaranen-Valkonen, N., Ovaska, A., Insoll, T., Sandvik, M. & Leivo, K. 2022. Verkkovälitteinen lapsiin kohdistuva seksuaaliväkivalta Suomessa. Tilastoja rikoksista ja rikoksentekijöistä. Suojellaan Lapsia ry. Hakupäivä 5.2.2022. https://suojellaanlapsia.fi/2022/02/01/verkkovalitteinen-lapsiin-kohdistuva-seksuaalivakivalta-suomessa-tilastoja-rikoksista-ja-rikoksentekijoista-2/

[4] Lahtinen, H-M., Laitila, A., Korkman, J. & Ellonen, N. 2018. Children’s disclosures of sexual abuse in a population-based sample. Child Abuse and Neglect 76, 84–94. Hakupäivä 5.2.2022. https://doi.org/10.1016/j.chiabu.2017.10.011

[5] Juusola, A., Simola, T., Tasa, J., Karhu, E. & Sillfors, P. 2021. Grooming lasten silmin -selvitys 11–17-vuotiaiden lasten ja nuorten kokemasta groomingista netissä. Pelastakaa Lapset ry. Hakupäivä 5.2.2022. https://pelastakaalapset.s3.eu-west-1.amazonaws.com/main/2021/05/06153034/grooming_lasten_silmin_2021.pdf

[6] Lajunen, K., Andell, M. & Ylenius-Lehtonen, M. 2019. Tunne- ja turvataitoja lapsille. Tunne- ja turvataitokasvatuksen oppimateriaali. 2. p. Terveyden ja hyvinvoinninlaitos, Helsinki. Hakupäivä 5.2.2022. https://urn.fi/URN:ISBN:978-952-302-467-0

[7] Oulun kaupunki. 2019. Turvallinen Oulu -hanke. Hakupäivä 5.2.2022. https://www.ouka.fi/oulu/kehittamishankkeet/turvallinen-oulu-hanke

[8] Peltola, A. 2021. Oulun peruskouluissa opitaan tunne- ja turvataitoja. Mun Oulu 1.10. Hakupäivä 5.2.2022. https://www.munoulu.fi/artikkeli/-/id/oulun-peruskouluissa-opitaan-tunne-ja-turvataitoja