"SÄÄ KÄYTÄT TAI SIT SÄÄ ET KÄYTÄ". Diskurssianalyyttinen tutkimus asunnottomien päihdepuheesta.
MALMI, KATI (2012)
MALMI, KATI
2012
Sosiaalipsykologia - Social Psychology
Yhteiskunta- ja kulttuuritieteiden yksikkö - School of Social Sciences and Humanities
This publication is copyrighted. You may download, display and print it for Your own personal use. Commercial use is prohibited.
Hyväksymispäivämäärä
2012-09-10
Julkaisun pysyvä osoite on
https://urn.fi/urn:nbn:fi:uta-1-22889
https://urn.fi/urn:nbn:fi:uta-1-22889
Tiivistelmä
Asunnottomuutta pidetään yhteiskunnassa yleensä sosiaalisena ongelmana. Joillekin ihmisille se on arkea. Tässä työssä kiinnostuksen kohteena onkin se, millaiseksi asunnottomat itse rakentavat elämänsä ja itsensä. Tutkimuksen aineiston olen kerännyt haastattelemalla kahtatoista asunnotonta tai asunnottomuuden kokenutta henkilöä heidän elämästään ja asunnottomuudestaan. Haastateltavat puhuvat haastattelun aikana päihteistä useassa kohdassa ja monin eri tavoin. Tässä työssä tarkastelenkin nimenomaan sitä, millaisiin puhetapoihin asunnottomat puhuessaan päihteistä tai päihteiden käytöstä viittaavat ja mitä funktioita eri puhetapojen käytöllä on. Tarkastelen myös millaisia positioita päihdepuheessa päihteiden käyttäjälle rakentuu. Työni taustaorientaationa on sosiaalinen konstruktionismi ja aineiston analysoinnissa käytän diskurssianalyyttisen tutkimuksen välineitä.
Olen tunnistanut asunnottomien päihdepuheesta yhdeksän erilaista puhetapaa, jotka eroavat toisistaan mm. päihteiden käyttäjälle rakentuvan subjektiposition ja päihdemaininnalle rakentuvan aseman suhteen. Lisäksi puhetavoilla voidaan tehdä erilaisia asioita ja niiden seuraukset vaihtelevat. ”Päihteet huonona vaihtoehtona” -puhetavassa päihteiden käyttö rakentuu käyttäjän omaksi valinnaksi, josta on kuitenkin haittaa hänelle. Asunnottomuus ei edellytä päihteiden käyttöä. ”Erontekopuheessa” paheksutaan toisten päihteiden käyttöä ja tuotetaan oma itse positiivisesti. Samalla vastustetaan sitä, että asunnottomat olisivat päihteiden käytön suhteen yhtenäinen ryhmä. ”Päihteet vie” -puhetavassa omaa elämäntilannetta selitetään päihteiden vallalla. Päihteiden käyttäjä positioituu päihteiden uhriksi. ”Päihdeongelma sairautena” -puhetavassa päihde on kuin sairaus, joka puhkeaa yllättäen ja näin päihteiden käyttäjä rakentuu sairauden uhriksi. ”Sekaisin ja selvin päin” -puhetapa koostuu kahdesta kategoriasta: ’sekaisin’ ja ’selvin päin’. Näihin liitetään erilaisia toimintoja ja päihteiden käyttäjä rakentuu joko vastuulliseksi omaksi itsekseen tai huolettomaksi ja vastuusta vapaaksi. ”Olosuhteet vaativat” -puhetavassa päihteiden käyttöä oikeutetaan nimeämällä elinolosuhteet sen syyksi. Päihteiden käyttäjä on ulkoisten olosuhteiden uhri. ”Käytän päihteitä, mutta en sentään” -puhetavassa irtisanoudutaan jostain päihteisiin liittyvästä toiminnosta ja samalla oikeutetaan omaa toimintaa. Päihteiden käyttäjä positioituu periaatteelliseksi ihmiseksi, jonka toiminnassa on mukana myös vastuullisuutta. ”Päihteet osana arkea” -puhetavassa päihteiden käyttö rakentuu luonnolliseksi osaksi asunnottoman arkea. ”Oma halu” -puhetavassa päihteiden käyttö rakennetaan oman toiminnan tavoitelluksi päämääräksi ja käyttäjä toimijaksi, joka haluaa itse valita päihteiden käytön. Samalla puolustetaan päihteitä käyttävää elämäntapaa.
Kulttuurisesti hegemoninen puhetapa rakentaa runsaan päihteiden käytön moraalisesti arveluttavaksi ja paheksuttavaksi toiminnaksi. Myös asunnottomien puheessa hegemoninen päihdediskurssi tunnetaan ja puhetavat ovat joko konsensuksessa, puolustavia, oikeuttavia tai vastustavia suhteessa hegemoniseen diskurssiin.
Eri päihdepuhetavat rakentavat asunnottomalle yhteiskunnassa erilaisia paikkoja keskustan ja marginaalin välillä. Asunnottomien selonteoissa korostuu kuitenkin vahvasti ”normaaliuden” rakentaminen ja kulttuurisiin ihanteisiin liittyminen. Erilaiset päihdepuhetavat rakentavat myös päihteiden käyttöön vaikuttamisen mahdollisuudet erilaisiksi. Sosiaali- ja päihdetyön näkökulmasta tunnistamalla puhetapoja ja tuntemalla puhetapojen käytön seurauksellisuutta voidaan reflektoida asiakastilanteissa käytettyjä puhetapoja ja pohtia niitä suhteessa asiakkaan puhetapoihin.
Asiasanat:asunnottomuus, päihteet, diskurssianalyysi
Olen tunnistanut asunnottomien päihdepuheesta yhdeksän erilaista puhetapaa, jotka eroavat toisistaan mm. päihteiden käyttäjälle rakentuvan subjektiposition ja päihdemaininnalle rakentuvan aseman suhteen. Lisäksi puhetavoilla voidaan tehdä erilaisia asioita ja niiden seuraukset vaihtelevat. ”Päihteet huonona vaihtoehtona” -puhetavassa päihteiden käyttö rakentuu käyttäjän omaksi valinnaksi, josta on kuitenkin haittaa hänelle. Asunnottomuus ei edellytä päihteiden käyttöä. ”Erontekopuheessa” paheksutaan toisten päihteiden käyttöä ja tuotetaan oma itse positiivisesti. Samalla vastustetaan sitä, että asunnottomat olisivat päihteiden käytön suhteen yhtenäinen ryhmä. ”Päihteet vie” -puhetavassa omaa elämäntilannetta selitetään päihteiden vallalla. Päihteiden käyttäjä positioituu päihteiden uhriksi. ”Päihdeongelma sairautena” -puhetavassa päihde on kuin sairaus, joka puhkeaa yllättäen ja näin päihteiden käyttäjä rakentuu sairauden uhriksi. ”Sekaisin ja selvin päin” -puhetapa koostuu kahdesta kategoriasta: ’sekaisin’ ja ’selvin päin’. Näihin liitetään erilaisia toimintoja ja päihteiden käyttäjä rakentuu joko vastuulliseksi omaksi itsekseen tai huolettomaksi ja vastuusta vapaaksi. ”Olosuhteet vaativat” -puhetavassa päihteiden käyttöä oikeutetaan nimeämällä elinolosuhteet sen syyksi. Päihteiden käyttäjä on ulkoisten olosuhteiden uhri. ”Käytän päihteitä, mutta en sentään” -puhetavassa irtisanoudutaan jostain päihteisiin liittyvästä toiminnosta ja samalla oikeutetaan omaa toimintaa. Päihteiden käyttäjä positioituu periaatteelliseksi ihmiseksi, jonka toiminnassa on mukana myös vastuullisuutta. ”Päihteet osana arkea” -puhetavassa päihteiden käyttö rakentuu luonnolliseksi osaksi asunnottoman arkea. ”Oma halu” -puhetavassa päihteiden käyttö rakennetaan oman toiminnan tavoitelluksi päämääräksi ja käyttäjä toimijaksi, joka haluaa itse valita päihteiden käytön. Samalla puolustetaan päihteitä käyttävää elämäntapaa.
Kulttuurisesti hegemoninen puhetapa rakentaa runsaan päihteiden käytön moraalisesti arveluttavaksi ja paheksuttavaksi toiminnaksi. Myös asunnottomien puheessa hegemoninen päihdediskurssi tunnetaan ja puhetavat ovat joko konsensuksessa, puolustavia, oikeuttavia tai vastustavia suhteessa hegemoniseen diskurssiin.
Eri päihdepuhetavat rakentavat asunnottomalle yhteiskunnassa erilaisia paikkoja keskustan ja marginaalin välillä. Asunnottomien selonteoissa korostuu kuitenkin vahvasti ”normaaliuden” rakentaminen ja kulttuurisiin ihanteisiin liittyminen. Erilaiset päihdepuhetavat rakentavat myös päihteiden käyttöön vaikuttamisen mahdollisuudet erilaisiksi. Sosiaali- ja päihdetyön näkökulmasta tunnistamalla puhetapoja ja tuntemalla puhetapojen käytön seurauksellisuutta voidaan reflektoida asiakastilanteissa käytettyjä puhetapoja ja pohtia niitä suhteessa asiakkaan puhetapoihin.
Asiasanat:asunnottomuus, päihteet, diskurssianalyysi