Mikä sekoitti, pirstoutti, liimaili ja uudelleen yhdisti? Runon minä runoteksteissä William Shakespearen "Sonetti 18", W.H. Audenin "Stop All The Clocks", William Blaken ?The Sick Rose?, Linda Greggin "The Clapping", Leif Färdingin "Menin rannalle", Göran Sonnevin ?Bland alla ljusen? ja Kristian Blombergin "kamari&jazz".
LEMPINEN, MIA (2011)
LEMPINEN, MIA
2011
Yleinen kirjallisuustiede - Comparative Literature
Kieli-, käännös- ja kirjallisuustieteiden yksikkö - School of Language, Translation and Literary Studies
This publication is copyrighted. You may download, display and print it for Your own personal use. Commercial use is prohibited.
Hyväksymispäivämäärä
2011-10-31
Julkaisun pysyvä osoite on
https://urn.fi/urn:nbn:fi:uta-1-21867
https://urn.fi/urn:nbn:fi:uta-1-21867
Tiivistelmä
Tutkimuksessani lähestyn runossa esiintyvää minää erilaisten termien kautta käsitellen toisistaan eroavia, eri aikakausilta olevia runotekstejä. Pyrin selvittämään termien eroja, hylkäämään osan, sekä luomaan oman termipalettini runon minästä. Oleellista on havainnoida runotekstin puhujaa, puhuttelua, sinän ilmenemistä sekä runon minän ilmenemistä laajempana kokonaisminänä ja runotekstin fiktiivisen maailman minänä. Kysyn miten minä konstruoidaan runotekstissä runotekstin aukkoisessa diskurssissa. Lähteinäni ovat esimerkiksi Haapala & Lillqvist (2010), Lehikoinen (2010), Hökkä (2001), Seutu (2009), Hökkä (1995), sekä Culler (1981).
Luvussa kaksi käyn systemaattisesti läpi erilaisia runon minää koskevia termejä lyyrisestä minästä implisiittiseen tekijään. Problematisoin runotekstin usein yhtenäiseksi käsitettyä puhujaa, runotekstin kertovuutta sekä peilaan roolirunon minää johonkin enemmän pirstaloituneeseen ja hajonneeseen minään.
Luvussa kolme siirryn konkreettiseen analyysiin vastapainona alun tuhdille teorialle. Jaan runotekstiesimerkkini sen perusteella onko niissä mielestäni ns. poissaoleva sinä vai ns. näkyvä sinä. Otan myös kantaa runotekstin tulkintatapaan, jossa kolme eri puhetasoa havainnollistavat runotekstin tulkinnan prosessia.
Luvussa neljä syvennän analyysiani miettien yhtenäisen puhujan käsitettä suhteessa runotekstin tarinan rakentumiseen, mietin mitä ovat puhuttelevuus ja tapahtumaisuus runotekstissä sekä hahmotan aistimusten, tunteiden ja ajatusten ilmenemistä runotekstistä.
Viidennessä luvussa tiivistän tekemäni havainnot lyhyesti miettien esimerkiksi sitä mikä tukee puhetilanteen rakentumista, mikä saa tulkitsemaan runotekstin yhtenäistä minää, miten runotekstin aikatasot voivat luoda vaikutelmaa kahdesta erilaisesta runon minästä ja mitä sinä voi kertoa runotekstissä olevasta minästä.
Asiasanat:Runouden tutkimus, runon minä, lyyrinen minä, runotekstin puhuja, retorinen minä, mimeettinen minä, puhuttelu, puhetilanne, minimitarina, heikko kertovuus, runotekstin kuva
Luvussa kaksi käyn systemaattisesti läpi erilaisia runon minää koskevia termejä lyyrisestä minästä implisiittiseen tekijään. Problematisoin runotekstin usein yhtenäiseksi käsitettyä puhujaa, runotekstin kertovuutta sekä peilaan roolirunon minää johonkin enemmän pirstaloituneeseen ja hajonneeseen minään.
Luvussa kolme siirryn konkreettiseen analyysiin vastapainona alun tuhdille teorialle. Jaan runotekstiesimerkkini sen perusteella onko niissä mielestäni ns. poissaoleva sinä vai ns. näkyvä sinä. Otan myös kantaa runotekstin tulkintatapaan, jossa kolme eri puhetasoa havainnollistavat runotekstin tulkinnan prosessia.
Luvussa neljä syvennän analyysiani miettien yhtenäisen puhujan käsitettä suhteessa runotekstin tarinan rakentumiseen, mietin mitä ovat puhuttelevuus ja tapahtumaisuus runotekstissä sekä hahmotan aistimusten, tunteiden ja ajatusten ilmenemistä runotekstistä.
Viidennessä luvussa tiivistän tekemäni havainnot lyhyesti miettien esimerkiksi sitä mikä tukee puhetilanteen rakentumista, mikä saa tulkitsemaan runotekstin yhtenäistä minää, miten runotekstin aikatasot voivat luoda vaikutelmaa kahdesta erilaisesta runon minästä ja mitä sinä voi kertoa runotekstissä olevasta minästä.
Asiasanat:Runouden tutkimus, runon minä, lyyrinen minä, runotekstin puhuja, retorinen minä, mimeettinen minä, puhuttelu, puhetilanne, minimitarina, heikko kertovuus, runotekstin kuva