TUNKEILEVA KATSE MODERNISSA YHTEISKUNNASSA - Yksityisyys, sukupuoli, järki ja tunteet haastattelun historiassa
TASTULA, MAARIT (2008)
TASTULA, MAARIT
2008
Tiedotusoppi - Journalism and Mass Communication
Yhteiskuntatieteellinen tiedekunta - Faculty of Social Sciences
This publication is copyrighted. You may download, display and print it for Your own personal use. Commercial use is prohibited.
Hyväksymispäivämäärä
2008-07-10
Julkaisun pysyvä osoite on
https://urn.fi/urn:nbn:fi:uta-1-19245
https://urn.fi/urn:nbn:fi:uta-1-19245
Tiivistelmä
Tutkielman lähtökohtana on tarkastella, miksi naistoimittajien tekemiä television puhe- ja keskusteluohjelmia määritellään usein sanoilla empaattinen, tunnustuksellinen ja yksityinen. Tämän perusteeman kirkastamiseksi tutkielma pyrkii pureutumaan yksityisen ja julkisen historialliseen kahtiajakoon, joka modernisaation alusta alkaen kietoutuu myös feminiinisen ja maskuliinisen ja toisaalta tunteen ja järjen kahtiajakoihin.
Teoreettisena viitekehyksenä on Zygmunt Baumanin väite, jonka mukaan media, erityisesti televisio, on jälkimodernissa yhteiskunnassa rapauttanut politiikan korostamalla yksilöllisyyttä ja tuomalla yksityiset ongelmat julkisen alueelle ilman, että se on edes pyrkinyt politisoimaan niitä. Baumanin mukaan nimenomaan naisten tekemät television puheohjelmat ovat vahvistaneet tätä kehitystä. Tutkielma nostaa esiin myös muita kriittisiä termejä (psykokulttuuri, terapiayhteiskunta ja intiimin tyrannia), joilla on pyritty kuvaamaan yksityisen ja julkisen rajan murtumista ja julkisuuden psykologisoitumista.
Tutkielma tarkastelee myös miesten ja naisten tekemiin haastatteluihin viime vuosina kohdistunutta kritiikkiä pyrkimyksenään selvittää, vaikuttavatko historialliset kahtiajaot vielä tänä päivänä siihen tapaan, miten naisten ja miesten tekemiä haastatteluja arvotetaan. Historiaosiossa selvitetään, miten ja minkälaisissa oloissa haastattelu journalistisena genrenä syntyi 1800-luvun Yhdysvalloissa ja miten sen synty kytkeytyi modernisaation historiaan. Tämä osio pohtii mm. sitä, miten haastattelun synty alun perin muutti politiikan, median ja kansalaisen välistä suhdetta ja miten mies- ja naishaastattelijoiden ”toimenkuvat” ja heihin kohdistuneet odotukset ovat historiallisesti poikenneet toisistaan.
Seuraavaksi käydään läpi Päivälehdessä (1889–1904) ilmestyneitä ensimmäisiä suomalaisia haastatteluja ja pohditaan, miksi haastattelun tulo Suomeen viivästyi. Sanomalehtimiehen ammatti-identiteettiä ja alan oppimateriaalia tutkimalla pyritään löytämään vastaus siihen, miksi mies- ja naistoimittajien työnkuvat eriytyivät myös Suomessa. Lopuksi tekijä tutkii omien keskusteluohjelmiensa suhdetta Yleisradion historiaan ja Baumanin väitteisiin, jotka on listattu ns. viideksi kuolemansynniksi.
Tutkielman johtopäätöksenä on, että modernisaation alkuvuosina syntyneet kahtiajaot vaikuttavat yhä voimakkaasti käsityksiin nais- ja miestoimittajien roolista, vaikka vanha raja yksityisen ja julkisen välillä on jo politiikassa monilta osin murtunut. Siitä, mikä aiemmin oli yksityistä, on tullut jälkimodernissa poliittista – hyvässä ja pahassa.
Teoreettisena viitekehyksenä on Zygmunt Baumanin väite, jonka mukaan media, erityisesti televisio, on jälkimodernissa yhteiskunnassa rapauttanut politiikan korostamalla yksilöllisyyttä ja tuomalla yksityiset ongelmat julkisen alueelle ilman, että se on edes pyrkinyt politisoimaan niitä. Baumanin mukaan nimenomaan naisten tekemät television puheohjelmat ovat vahvistaneet tätä kehitystä. Tutkielma nostaa esiin myös muita kriittisiä termejä (psykokulttuuri, terapiayhteiskunta ja intiimin tyrannia), joilla on pyritty kuvaamaan yksityisen ja julkisen rajan murtumista ja julkisuuden psykologisoitumista.
Tutkielma tarkastelee myös miesten ja naisten tekemiin haastatteluihin viime vuosina kohdistunutta kritiikkiä pyrkimyksenään selvittää, vaikuttavatko historialliset kahtiajaot vielä tänä päivänä siihen tapaan, miten naisten ja miesten tekemiä haastatteluja arvotetaan. Historiaosiossa selvitetään, miten ja minkälaisissa oloissa haastattelu journalistisena genrenä syntyi 1800-luvun Yhdysvalloissa ja miten sen synty kytkeytyi modernisaation historiaan. Tämä osio pohtii mm. sitä, miten haastattelun synty alun perin muutti politiikan, median ja kansalaisen välistä suhdetta ja miten mies- ja naishaastattelijoiden ”toimenkuvat” ja heihin kohdistuneet odotukset ovat historiallisesti poikenneet toisistaan.
Seuraavaksi käydään läpi Päivälehdessä (1889–1904) ilmestyneitä ensimmäisiä suomalaisia haastatteluja ja pohditaan, miksi haastattelun tulo Suomeen viivästyi. Sanomalehtimiehen ammatti-identiteettiä ja alan oppimateriaalia tutkimalla pyritään löytämään vastaus siihen, miksi mies- ja naistoimittajien työnkuvat eriytyivät myös Suomessa. Lopuksi tekijä tutkii omien keskusteluohjelmiensa suhdetta Yleisradion historiaan ja Baumanin väitteisiin, jotka on listattu ns. viideksi kuolemansynniksi.
Tutkielman johtopäätöksenä on, että modernisaation alkuvuosina syntyneet kahtiajaot vaikuttavat yhä voimakkaasti käsityksiin nais- ja miestoimittajien roolista, vaikka vanha raja yksityisen ja julkisen välillä on jo politiikassa monilta osin murtunut. Siitä, mikä aiemmin oli yksityistä, on tullut jälkimodernissa poliittista – hyvässä ja pahassa.