Kammottavaa. Henkilöhahmon tajunnan rakentuminen kauhun kohtaamisessa. Tarkastelussa Clive Barkerin, H.G. Wellsin ja H.P. Lovecraftin novellit
RAUTIO, SEPPO (2006)
RAUTIO, SEPPO
2006
Yleinen kirjallisuustiede - Comparative Literature
Humanistinen tiedekunta - Faculty of Humanities
This publication is copyrighted. You may download, display and print it for Your own personal use. Commercial use is prohibited.
Hyväksymispäivämäärä
2006-06-09
Julkaisun pysyvä osoite on
https://urn.fi/urn:nbn:fi:uta-1-15844
https://urn.fi/urn:nbn:fi:uta-1-15844
Tiivistelmä
Tämä pro gradu –tutkielmani käsittelee kauhun tunnetta fiktiivisissä teksteissä. Kohteena on siis kauhukirjallisuus, ja tarkemmin analysoin kolmea kertomusta. Analyysin kohteet ovat H.G. Wellsin Tohtori Moreaun saari, Clive Barkerin ”Pig Blood Blues” ja H.P. Lovecraftin ”Haunter of the dark”. Jokainen käsittää kauhun lähteen hieman eri tavalla, mutta tuntemusten kuvaukset käyttävät hyvin paljon samoja inhimillisen kognition metaforia. Tässä toiminnassa subjektin käsitys ruumiillisuudestaan ja sen rajoista on keskeisellä sijalla.
Narratologiset lähtökohtani muodostuvat strukturalismin ja jälkistrukturalismin pohjalta. Dorrit Cohn, Alan Palmer ja Mieke Bal ovat keskeisiä teoreetikkoja, joiden malleja tajunnan fiktiivisestä esittämisestä arvioin ja suhteutan tutkimuskohteisiini. Narratologian ja kognitiotieteen välissä sillanrakentajana toimiva Monika Fludernik tarjoaa hyviä välineitä tekstin tarkasteluun luonnollisena ihmistenvälisenä kommunikaationa ja tunteenilmaisuna. Kognitiivisten mallien puolelta tärkeinä lähteinä toimivat Mark Turnerin määrittelemät vertausten käyttötavat maailman ymmärtämisessä yleensä, sekä Harri Veivon pohdinnat semiotiikan soveltamisesta ympäristön ja oman fyysisen tilan selittämiseen.
Tutkimani fiktiivinen kauhu perustuu oudon, tuntemattoman ja hämmentävän pelkoon – kammoon jonka käsittämättömät olennot tai tapahtumat henkilöhahmossa aiheuttavat. Sigmund Freud on tutkinut outoa pelkoa aiheuttavia kirjallisia ilmiöitä psykologiselta kannalta esseessään ”Das Unheimliche”, ja sen ajatukset kammottavuudesta sekä läheisenä ja sisäisenä että äärimmäisen outona asiana antavat syvyyttä kohdetekstieni tulkinnalle.
En pyri määrittelemään kauhukirjallisuudelle jonkinlaista yleispätevää merkitystä. Tarkoitukseni ei siis ole jähmeää fiktiivisen kauhun käyttöä tiettyyn funktioon lukijan mielessä. Ennemminkin lähden tutkimusmatkalle selittämättömän kauhun osatekijöistä, joiden toimintaa henkilöhahmojen mielessä kartoitan. Tämä toiminta on samalla oman mielen, oman lukemisen kartoitusta. Kirjallisen pelon tutkiminen on matka oman pelkokäsityksen artikulointiin, siihen mitä pelko kirjoitettuna itse tutkijalle – lukijalle – merkitsee.
Kauhukirjallisuuden tutkiminen kognitiivisen kirjallisuudentutkimuksen keinoin mahdollistaa ymmärryksen siitä, miten ihmisten käsitykset oman mielensä rakenteesta heijastuvat kauhukirjallisuuden keinoihin. Tämä pohdinta on keskeisellä sijalla tutkielmassani, ja koska taustalla on myös fenomenologinen tutkimusote, pyrin ymmärryksen tutkimiseen kokemuksen kautta. Sen vuoksi kauhukertomusten analysointi tässä työssä on myös oman lukemiskokemuksen analysointia.
Kauhu ei tutkielmassani näyttäydy yksioikoisena ja selkeästi muusta maailmasta erillisenä tunteena tai kirjallisena tehokeinona. Sen sijaan se on tiukasti limittynyt kulttuuristen kategorioiden ja diskursiivisten asetelmien verkostoon. Tätä verkostoa se muokkaa koko ajan uudelleen, tuntemattomasta pimeydestä käsin. Näin syntyy mahdollisuus uudenlaisen merkitysverkoston luomiselle, uusille turvaa luoville selityksille.
Narratologiset lähtökohtani muodostuvat strukturalismin ja jälkistrukturalismin pohjalta. Dorrit Cohn, Alan Palmer ja Mieke Bal ovat keskeisiä teoreetikkoja, joiden malleja tajunnan fiktiivisestä esittämisestä arvioin ja suhteutan tutkimuskohteisiini. Narratologian ja kognitiotieteen välissä sillanrakentajana toimiva Monika Fludernik tarjoaa hyviä välineitä tekstin tarkasteluun luonnollisena ihmistenvälisenä kommunikaationa ja tunteenilmaisuna. Kognitiivisten mallien puolelta tärkeinä lähteinä toimivat Mark Turnerin määrittelemät vertausten käyttötavat maailman ymmärtämisessä yleensä, sekä Harri Veivon pohdinnat semiotiikan soveltamisesta ympäristön ja oman fyysisen tilan selittämiseen.
Tutkimani fiktiivinen kauhu perustuu oudon, tuntemattoman ja hämmentävän pelkoon – kammoon jonka käsittämättömät olennot tai tapahtumat henkilöhahmossa aiheuttavat. Sigmund Freud on tutkinut outoa pelkoa aiheuttavia kirjallisia ilmiöitä psykologiselta kannalta esseessään ”Das Unheimliche”, ja sen ajatukset kammottavuudesta sekä läheisenä ja sisäisenä että äärimmäisen outona asiana antavat syvyyttä kohdetekstieni tulkinnalle.
En pyri määrittelemään kauhukirjallisuudelle jonkinlaista yleispätevää merkitystä. Tarkoitukseni ei siis ole jähmeää fiktiivisen kauhun käyttöä tiettyyn funktioon lukijan mielessä. Ennemminkin lähden tutkimusmatkalle selittämättömän kauhun osatekijöistä, joiden toimintaa henkilöhahmojen mielessä kartoitan. Tämä toiminta on samalla oman mielen, oman lukemisen kartoitusta. Kirjallisen pelon tutkiminen on matka oman pelkokäsityksen artikulointiin, siihen mitä pelko kirjoitettuna itse tutkijalle – lukijalle – merkitsee.
Kauhukirjallisuuden tutkiminen kognitiivisen kirjallisuudentutkimuksen keinoin mahdollistaa ymmärryksen siitä, miten ihmisten käsitykset oman mielensä rakenteesta heijastuvat kauhukirjallisuuden keinoihin. Tämä pohdinta on keskeisellä sijalla tutkielmassani, ja koska taustalla on myös fenomenologinen tutkimusote, pyrin ymmärryksen tutkimiseen kokemuksen kautta. Sen vuoksi kauhukertomusten analysointi tässä työssä on myös oman lukemiskokemuksen analysointia.
Kauhu ei tutkielmassani näyttäydy yksioikoisena ja selkeästi muusta maailmasta erillisenä tunteena tai kirjallisena tehokeinona. Sen sijaan se on tiukasti limittynyt kulttuuristen kategorioiden ja diskursiivisten asetelmien verkostoon. Tätä verkostoa se muokkaa koko ajan uudelleen, tuntemattomasta pimeydestä käsin. Näin syntyy mahdollisuus uudenlaisen merkitysverkoston luomiselle, uusille turvaa luoville selityksille.