Jonestown, amerikkalainen tragedia. Guyanassa 1978 joukkoitsemurhan tehneen yhdysvaltalaisen Kansantemppelin leimaantuminen poikkeavaksi ryhmäksi ideologisen konfliktin seurauksena.
OJANEN, RAIMO (2003)
OJANEN, RAIMO
2003
Yleinen historia - General History
Humanistinen tiedekunta - Faculty of Humanities
This publication is copyrighted. You may download, display and print it for Your own personal use. Commercial use is prohibited.
Hyväksymispäivämäärä
2003-06-10
Julkaisun pysyvä osoite on
https://urn.fi/urn:nbn:fi:uta-1-12067
https://urn.fi/urn:nbn:fi:uta-1-12067
Tiivistelmä
Tutkielman aiheena on Kansantemppeli-nimisen amerikkalaisen uskonnollisen liikkeen 18. marraskuuta 1978 Guyanassa sijaitsevassa, johtajansa Jim Jonesin mukaan Jonestowniksi nimetyssä, siirtokunnassaan ja sen läheisyydessä suorittamat murhat ja joukkoitsemurha sekä näiden tapahtumien herättämät reaktiot. Laajimmalle levinneen ja hyväksytyimmän selityksen mukaan Kansantemppeli oli vaarallinen “kultti”, jonka aivopestyt jäsenet suorittivat mainitut teot pahan ja mielisairaan johtajansa käskystä. Tutkielmassa selvitetään, miten edellä kuvattu käsitys Jonestownin tapahtumista muodostui ja mikä selittää sen kestävän suosion. Näitä kysymyksiä lähestytään soveltamalla Peter Bergerin ja Thomas Luckmannin muotoilemaa tiedonsosiologista teoriaa sekä hyödyntämällä aikaisempaa tutkimuskirjallisuutta. Tehdyille päätelmille haetaan tukea analysoimalla Kansantemppeliä koskevia asiakirjoja, lehtikirjoituksia ja kirjoja.
Kansantemppelin perusti karismaattinen pastori Jim Jones seuraajineen Indianapolisissa 1955. Jones opetti helluntailaistyyppistä kristillisyyttä ja sosiaalista oikeudenmukaisuutta, mutta myöhemmin hänen näkemyksensä siirtyivät lähemmäksi sosialismia. Kansantemppeliin kuului alusta lähtien sekä mustia että valkoisia, mikä oli uskonnolliselle yhteisölle harvinaista rotuerottelun ollessa vielä voimissaan Yhdysvalloissa. Tästä aiheutui häirintää, joka osaltaan vaikutti ryhmän päätökseen muuttaa Kaliforniaan. Sielläkään rasismista ei päästy eroon ja lisää ongelmia syntyi Kansantemppelin osallistuttua paikalliseen politiikkaan. Se sai jatkuvasti pelätä todellisen poliittisen luonteensa paljastumista ja turvautui siksi salailuun ja ankaraan kuriin, mistä seurasi sisäisiä jännitteitä. Ryhmästä erosi katkeroituneita jäseniä, joista merkittävä osa oli koulutettuja keskiluokkaisia valkoisia. Heidän ja Kansantemppelin välille syntyi kiistoja, joiden kuluessa edelliset pyrkivät saamaan viranomaiset ja suuren yleisön puolelleen esittämällä mediassa kaikenlaisia syytöksiä jättämäänsä ryhmää vastaan.
Vastustajien asian otti omakseen kongressiedustaja Leo Ryan. Marraskuussa 1978 hän matkusti seurueineen Guyanaan omien sanojensa mukaan tutkiakseen väitettyjä ihmisoikeusrikkomuksia Jonestownissa, jonne suurin osa Kansantemppelin jäsenistä oli muuttanut Jim Jones heidän joukossaan. Ryanin seurueeseen kuului hänen avustajiensa lisäksi median edustajia ja Jonestownin asukkaiden sukulaisia. Kireätunnelmaisen vierailun päätteeksi Kansantemppelin turvallisuusjoukot hyökkäsivät lähtöä tekevää seuruetta vastaan surmaten edustaja Ryanin ja neljä muuta. Tämän jälkeen Jonestownin asukkaat suorittivat joukkoitsemurhan, jossa menehtyi 913 ihmistä.
Ajatus Kansantemppelistä “tappajakulttina” muodostui kyseisen liikkeen ja sen vastutajien välisen kiihkeän konfliktin seurauksena. Se ei syntynyt tyhjästä vaan vastustajat omaksuivat sen laajemman uusia uskontoja vastustavan liikkeen ideologiasta, jonka mukaan kaikki epätavanomaiset uskonnolliset yhteisöt ovat potentiaalisesti vaarallisia eikä kukaan liity niihin vapaasta tahdostaan. Väitteisiin sisältyy syytöksiä huijauksesta, hyväksikäytöstä, kumouksellisuudesta ja aivopesusta. Järjestäytynyt vastustajien ryhmä pyrki omaksumansa näkemyksen avulla saamaan tukea Kansantemppelin kanssa käymissään kiistoissa. Jonestownin tapahtumien jälkeen kulttiselityksestä tuli vastustajille entistäkin tärkeämpi, sillä sen turvin he kykenivät torjumaan omasta osallisuudestaan tapahtumien kulkuun aiheutuneen syyllisyytensä. Murhat ja joukkoitsemurha voitiin nähdä Kansantemppelin sisäisen dynamiikan seurauksena ja syy niistä vierittää yksin Jonesin harteille.
Vastustajien tarjoamaa selitystä on kritisoitu ja sen ideologiset sidonnaisuudet osoitettu. Todellisuudessa Kansantemppeli ei toiminut eristyksissä vaan vuorovaikutuksessa muun maailman kanssa. Murhat ja joukkoitsemurha olivat ainoastaan huipennus vastustajien kanssa käydyssä pitkällisessä konfliktissa. Kulttiselitys kuitenkin hyväksyttiin yleisesti ja se on säilyttänyt suosionsa. Osittain tämä johtuu siitä, että joukkoitsemurhan jälkeen vastustajat olivat se taho, jolla oli antaa tietoja Kansantemppelistä. Heillä oli myös valmis vastaus siihen, miksi tapahtui se mitä tapahtui. Selityksen saaminen mahdollisimman nopeasti oli tärkeää yhteiskunnan kannalta, jotta elämä saattoi palata takaisin raiteilleen järkyttävän tapauksen jälkeen.
Näin muodostunut populaari Jonestown-myytti on säilynyt elinvoimaisena huolimatta huteruudestaan ja siihen kohdistetusta kritiikistä. Sen saama kannatus ei selitykään sen totuudenmukaisuudella vaan sen sopivuudella. Leimaamalla Jonestownin asukkaat poikkeaviksi ja harhaanjohdetuiksi joukkoitsemurhan aiheuttama kauhu voitiin torjua ja samalla vahvistaa yhteiskunnan normatiivisia rajoja. Kun Kansantemppelin suorittamia tekoja ei tarvinnut pitää rationaalisina voitiin myös sivuuttaa sen vallitsevalle yhteiskunnalliselle todellisuudelle esittämät haasteet.
Kansantemppelin perusti karismaattinen pastori Jim Jones seuraajineen Indianapolisissa 1955. Jones opetti helluntailaistyyppistä kristillisyyttä ja sosiaalista oikeudenmukaisuutta, mutta myöhemmin hänen näkemyksensä siirtyivät lähemmäksi sosialismia. Kansantemppeliin kuului alusta lähtien sekä mustia että valkoisia, mikä oli uskonnolliselle yhteisölle harvinaista rotuerottelun ollessa vielä voimissaan Yhdysvalloissa. Tästä aiheutui häirintää, joka osaltaan vaikutti ryhmän päätökseen muuttaa Kaliforniaan. Sielläkään rasismista ei päästy eroon ja lisää ongelmia syntyi Kansantemppelin osallistuttua paikalliseen politiikkaan. Se sai jatkuvasti pelätä todellisen poliittisen luonteensa paljastumista ja turvautui siksi salailuun ja ankaraan kuriin, mistä seurasi sisäisiä jännitteitä. Ryhmästä erosi katkeroituneita jäseniä, joista merkittävä osa oli koulutettuja keskiluokkaisia valkoisia. Heidän ja Kansantemppelin välille syntyi kiistoja, joiden kuluessa edelliset pyrkivät saamaan viranomaiset ja suuren yleisön puolelleen esittämällä mediassa kaikenlaisia syytöksiä jättämäänsä ryhmää vastaan.
Vastustajien asian otti omakseen kongressiedustaja Leo Ryan. Marraskuussa 1978 hän matkusti seurueineen Guyanaan omien sanojensa mukaan tutkiakseen väitettyjä ihmisoikeusrikkomuksia Jonestownissa, jonne suurin osa Kansantemppelin jäsenistä oli muuttanut Jim Jones heidän joukossaan. Ryanin seurueeseen kuului hänen avustajiensa lisäksi median edustajia ja Jonestownin asukkaiden sukulaisia. Kireätunnelmaisen vierailun päätteeksi Kansantemppelin turvallisuusjoukot hyökkäsivät lähtöä tekevää seuruetta vastaan surmaten edustaja Ryanin ja neljä muuta. Tämän jälkeen Jonestownin asukkaat suorittivat joukkoitsemurhan, jossa menehtyi 913 ihmistä.
Ajatus Kansantemppelistä “tappajakulttina” muodostui kyseisen liikkeen ja sen vastutajien välisen kiihkeän konfliktin seurauksena. Se ei syntynyt tyhjästä vaan vastustajat omaksuivat sen laajemman uusia uskontoja vastustavan liikkeen ideologiasta, jonka mukaan kaikki epätavanomaiset uskonnolliset yhteisöt ovat potentiaalisesti vaarallisia eikä kukaan liity niihin vapaasta tahdostaan. Väitteisiin sisältyy syytöksiä huijauksesta, hyväksikäytöstä, kumouksellisuudesta ja aivopesusta. Järjestäytynyt vastustajien ryhmä pyrki omaksumansa näkemyksen avulla saamaan tukea Kansantemppelin kanssa käymissään kiistoissa. Jonestownin tapahtumien jälkeen kulttiselityksestä tuli vastustajille entistäkin tärkeämpi, sillä sen turvin he kykenivät torjumaan omasta osallisuudestaan tapahtumien kulkuun aiheutuneen syyllisyytensä. Murhat ja joukkoitsemurha voitiin nähdä Kansantemppelin sisäisen dynamiikan seurauksena ja syy niistä vierittää yksin Jonesin harteille.
Vastustajien tarjoamaa selitystä on kritisoitu ja sen ideologiset sidonnaisuudet osoitettu. Todellisuudessa Kansantemppeli ei toiminut eristyksissä vaan vuorovaikutuksessa muun maailman kanssa. Murhat ja joukkoitsemurha olivat ainoastaan huipennus vastustajien kanssa käydyssä pitkällisessä konfliktissa. Kulttiselitys kuitenkin hyväksyttiin yleisesti ja se on säilyttänyt suosionsa. Osittain tämä johtuu siitä, että joukkoitsemurhan jälkeen vastustajat olivat se taho, jolla oli antaa tietoja Kansantemppelistä. Heillä oli myös valmis vastaus siihen, miksi tapahtui se mitä tapahtui. Selityksen saaminen mahdollisimman nopeasti oli tärkeää yhteiskunnan kannalta, jotta elämä saattoi palata takaisin raiteilleen järkyttävän tapauksen jälkeen.
Näin muodostunut populaari Jonestown-myytti on säilynyt elinvoimaisena huolimatta huteruudestaan ja siihen kohdistetusta kritiikistä. Sen saama kannatus ei selitykään sen totuudenmukaisuudella vaan sen sopivuudella. Leimaamalla Jonestownin asukkaat poikkeaviksi ja harhaanjohdetuiksi joukkoitsemurhan aiheuttama kauhu voitiin torjua ja samalla vahvistaa yhteiskunnan normatiivisia rajoja. Kun Kansantemppelin suorittamia tekoja ei tarvinnut pitää rationaalisina voitiin myös sivuuttaa sen vallitsevalle yhteiskunnalliselle todellisuudelle esittämät haasteet.