Väkivalta ja huoltoriidat
Hautanen, Teija (2010)
Hautanen, Teija
Tampere University Press
2010
Sosiaalipolitiikka - Social Policy
Yhteiskuntatieteellinen tiedekunta - Faculty of Social Sciences
This publication is copyrighted. You may download, display and print it for Your own personal use. Commercial use is prohibited.
Väitöspäivä
2010-10-30
Julkaisun pysyvä osoite on
https://urn.fi/urn:isbn:978-951-44-8192-5
https://urn.fi/urn:isbn:978-951-44-8192-5
Tiivistelmä
Tutkimuksessa kysytään, miten viranomaiset käsittelevät huoltoriitaprosessissa esiin tuotuja väitteitä perhesuhteissa tapahtuvasta väkivallasta. Miten mahdollista väkivaltaa suhteutetaan vanhemmuuteen ja lapsia koskeviin asumis-, huolto- ja tapaamisratkaisuihin? Aineisto koostuu 158 oikeuteen viedyn huoltoriidan oikeudenkäyntiasiakirjoista vuosilta 2001-2003. Kaikissa aineiston tapauksissa on esitetty väite toisen tai molempien vanhempien väkivaltaisuudesta tai lapsen seksuaalisesta hyväksikäytöstä. Eniten on esitetty väitteitä isien väkivallan käytöstä.
Tulosten mukaan oikeustapauksissa esitetyt väkivaltaväitteet eivät sinänsä yhdenmukaista tuomareiden päätöksiä. Yksinhuoltoja, yhteishuoltoja, lasten asumista ja tavallisia tapaamisia määrätään myös sellaisille vanhemmille, joiden esitettiin käyttäytyneen väkivaltaisesti joko parisuhteessa tai lapsia kohtaan. Vaikka väkivallasta olisi näyttöä ja sen olisi kuvattu olleen vakavaa ja/tai toistuvaa, se ei aina näytä vaikuttavan tehtyihin päätöksiin. Esimerkiksi parisuhdeväkivallasta tuomarit voivat ilmaista, että se ei ole oleellinen asia vanhemmuuden arvioinnissa. Osassa tapauksia tuomarit kuitenkin kertovat, että parisuhdeväkivalta tai lapsiin kohdistuva väkivalta vaikuttavat heidän päätöksentekoonsa. Tällöin ratkaisuina voidaan käyttää muun muassa yksinhuoltoja ja tapaamisten rajoittamista.
Sosiaalityöntekijöiden tekemillä selvityksillä on keskeinen rooli asiantuntijatiedon tarjoajina oikeuteen menneissä huoltoriidoissa. Esitettyjä väkivaltaepäilyjä ei kuitenkaan aina kirjoiteta selvityksiin näkyviin. Kun väkivallasta sitten kirjoitetaan, se tehdään usein epätarkasti, kiertoilmauksin ja kannanottoja välttäen. Toisaalta osa sosiaalitoimen selvityksistä tarjoaa oikeuden käyttöön hyvinkin tarkkaa informaatiota mahdollisesta väkivallasta.
Tuomioistuinten ja sosiaalitoimen tapa käsitellä väkivaltaväitteitä suhteessa lapsen etuun näyttää asiakirja-aineiston valossa epäjärjestelmälliseltä ja osin väkivaltaa vähättelevältä. Väkivaltaa ei kirjata systemaattisesti asiakirjoihin eikä sitä arvioida ja tulkita selkeästi tai yhdenmukaisesti. Tilanne lapsen seksuaalisen hyväksikäytön suhteen on samansuuntainen tutkimusaineistoon kuuluvissa tapauksissa. Tutkimus tukee kansainvälisissä tutkimuksissa esiin tuotua havaintoa väkivallan ongelmallisesta käsittelystä perheoikeudellisten huolto- ja tapaamiskäytäntöjen viranomaistoiminnassa.
Tulosten mukaan oikeustapauksissa esitetyt väkivaltaväitteet eivät sinänsä yhdenmukaista tuomareiden päätöksiä. Yksinhuoltoja, yhteishuoltoja, lasten asumista ja tavallisia tapaamisia määrätään myös sellaisille vanhemmille, joiden esitettiin käyttäytyneen väkivaltaisesti joko parisuhteessa tai lapsia kohtaan. Vaikka väkivallasta olisi näyttöä ja sen olisi kuvattu olleen vakavaa ja/tai toistuvaa, se ei aina näytä vaikuttavan tehtyihin päätöksiin. Esimerkiksi parisuhdeväkivallasta tuomarit voivat ilmaista, että se ei ole oleellinen asia vanhemmuuden arvioinnissa. Osassa tapauksia tuomarit kuitenkin kertovat, että parisuhdeväkivalta tai lapsiin kohdistuva väkivalta vaikuttavat heidän päätöksentekoonsa. Tällöin ratkaisuina voidaan käyttää muun muassa yksinhuoltoja ja tapaamisten rajoittamista.
Sosiaalityöntekijöiden tekemillä selvityksillä on keskeinen rooli asiantuntijatiedon tarjoajina oikeuteen menneissä huoltoriidoissa. Esitettyjä väkivaltaepäilyjä ei kuitenkaan aina kirjoiteta selvityksiin näkyviin. Kun väkivallasta sitten kirjoitetaan, se tehdään usein epätarkasti, kiertoilmauksin ja kannanottoja välttäen. Toisaalta osa sosiaalitoimen selvityksistä tarjoaa oikeuden käyttöön hyvinkin tarkkaa informaatiota mahdollisesta väkivallasta.
Tuomioistuinten ja sosiaalitoimen tapa käsitellä väkivaltaväitteitä suhteessa lapsen etuun näyttää asiakirja-aineiston valossa epäjärjestelmälliseltä ja osin väkivaltaa vähättelevältä. Väkivaltaa ei kirjata systemaattisesti asiakirjoihin eikä sitä arvioida ja tulkita selkeästi tai yhdenmukaisesti. Tilanne lapsen seksuaalisen hyväksikäytön suhteen on samansuuntainen tutkimusaineistoon kuuluvissa tapauksissa. Tutkimus tukee kansainvälisissä tutkimuksissa esiin tuotua havaintoa väkivallan ongelmallisesta käsittelystä perheoikeudellisten huolto- ja tapaamiskäytäntöjen viranomaistoiminnassa.
Kokoelmat
- Väitöskirjat [4785]