“As If They Didn’t Understand That in the North Everything Depends on Reindeer.” : Human-Animal Relations in Indigenous Literatures of the Soviet North
Kuikka, Eeva (2024)
Tässä tietueessa ei ole kokotekstiä saatavilla Treposta, ainoastaan metadata.
Kuikka, Eeva
Omakustanne/Self-published
2024
Kielten tohtoriohjelma - Doctoral Programme in Language Studies
Informaatioteknologian ja viestinnän tiedekunta - Faculty of Information Technology and Communication Sciences
This publication is copyrighted. You may download, display and print it for Your own personal use. Commercial use is prohibited.
Väitöspäivä
2024-05-10
Julkaisun pysyvä osoite on
https://urn.fi/URN:NBN:fi:tuni-202404173706
https://urn.fi/URN:NBN:fi:tuni-202404173706
Tiivistelmä
Väitöskirjassa tarkastellaan ihmisten ja eläinten välistä suhdetta Neuvostoliiton pohjoisten ja arktisten alueiden alkuperäiskansoihin kuuluvien kirjailijoiden teoksissa 1960–1990-luvuilla. Tutkimuksessa kysytään kuinka näihin ”pienilukuisiin pohjoisiin alkuperäiskansoihin” (korennye malochislennye narody severa) kuuluvat kirjailijat käsittelevät teoksissaan erityisesti alkuperäiskansoihin kuuluvien ihmisten ja ei-inhimillisten eläinten suhdetta. Tutkimuksen ensisijaisena tavoitteena on selvittää, kuinka Neuvostovallan laajentuminen Venäjän pohjoisosiin ja sen mukanaan tuomat muutokset alkuperäiskansojen elämään näkyvät erityisesti suhteessa ei-inhimillisiin eläimiin. Tutkimuksessa tarkastellaan, millaisia yhteiskunnalliseen muutokseen liittyviä kokemuksia ihmisen ja eläimen välisten suhteiden kuvauksista voidaan lukea. Lisäksi tarkastellaan, kuinka ihmisten ja eläinten vuorovaikutussuhteet tuottavat ja rakentavat alkuperäiskansojen edustajien kirjoittamissa teoksissa kuvattua pohjoista ja arktista tilaa. Väitöskirja tarjoaa uusia näkökulmia alkuperäiskansojen, ei-inhimillisten eläinten, pohjoisen ja arktisen ympäristön sekä Neuvostovallan välisiin moninaisiin vuorovaikutussuhteisiin.
Tutkimuksen metodologisena perustana toimii tutkimusaineiston lähiluku. Lähiluvun teoreettinen viitekehys nousee posthumanistisen ja uusmaterialistisen teorian, kulttuurisen eläintutkimuksen ja jälkikolonialistisen teorian välisistä leikkauspinnoista ja risteymäkohdista. Tutkimuksessa ihmisen ja ei-inhimillisten eläinten välinen suhde näyttäytyy kulttuuristen käytäntöjen ja materiaalisten olosuhteiden luomana verkostona, jota muovaavat politiikka, luonnonolosuhteet ja monenlaiset perinteet. Teosten inhimilliset ja ei-inhimilliset henkilöhahmot ovat kietoutuneet tutkimusaineistossa kuvattuun arktiseen ympäristöön. Tähän ympäristöön vaikuttavat seudun arktinen ilmasto sekä Neuvostoliiton arktisilla ja pohjoisilla alueilla harjoittama politiikka. Tutkimuksessa Neuvostoliiton arktisen alueen valloitusta tarkastellaan asuttajakolonialistisena prosessina. Neuvostovallan antikolonialistisesta retoriikasta huolimatta sen toiminta pohjoisten ja arktisten alkuperäiskansojen alueilla muistuttaa monin tavoin alkuperäiskansojen kokemuksia muissa asuttajakolonialistisissa valtioissa. Neuvostovalta syrjäytti alkuperäiskansojen oikeudet näiden asuttamiin maa-alueisiin ja jätti alkuperäiskansojen jäsenet sosiaalisesti ja kulttuurisesti toiseutettuun asemaan.
Posthumanistisesta ja uusmaterialistisesta viitekehyksestä tarkasteltuna tutkimusaineistossa kuvatut ihmiset ja ei-inhimilliset eläimet näyttäytyvät ruumiillisina ja materiaalisina olentoina, jotka ovat jatkuvassa fyysisessä vuorovaikutuksessa ympärillä olevan aktiivisen ja jatkuvasti muuttuvan arktisen todellisuuden kanssa. Ajatus inhimillisten ja ei-inhimillisten kehojen sekä niiden elinympäristön jakamasta yhteisestä materiaalisuudesta esitetään väitöskirjassa ”tulemisen” (becoming) ja ”trans-ruumiillisuuden” (trans-corporeality) käsitteiden kautta. Käsitteitä käytetään analyyttisina työkaluina, jotka ohjaavat ihmisten ja eläinten välisten suhteiden luentaa ja tulkintaa. Ihmisten ja eläinten lisäksi pohjoinen luonto ja ilmasto käsitetään aktiivisiksi toimijoiksi, mikä haastaa moderneille kulttuureille, kuten Neuvostomoderniteetille, tyypillisiä inhimillinen/ei-inhimillinen ja luonto/kulttuuri binaareja. Edellä mainitut ”tulemisen” ja ”trans-ruumiillisuuden” käsitteet mahdollistavat ei-inhimillisen luonnon toimijuuden tarkastelun kirjallisuuden tulkinnan tasolla. Samalla niiden avulla voidaan käsitteellistää ihmisen ja ei-inhimillisen todellisuuden välisen suhteen kuvauksia, jotka nousevat alkuperäiskansojen omista epistemologisista lähtökohdista.
Tutkimusaineisto koostuu kolmen eri pohjoisia alkuperäiskansoja edustavan kirjailijan venäjäksi kirjoittamista proosateksteistä. Tšuktšikirjailija Juri Rytheu, nenetsikirjailija Anna Nerkagi ja hantikirjailija Jeremei Aipin ovat omien kansojensa kirjallisuuksien kuuluisimpia kirjailijoita. Kaikkien näiden kolmen kirjailijoiden teoksia on luettu ympäri Neuvostoliittoa ja useita näiden kirjailijoiden teoksista on käännetty venäjästä myös muille kielille. Varhaisin tutkimuksessa tarkasteltu teksti on Juri Rytheun kertomus Golubye pestsy (”Siniketut”) vuodelta 1963 ja myöhäisin Jeremei Aipinin romaani Khanty, ili Zvezda utrennei zari (suom. Viimeinen aamutähti) vuodelta 1990. Muut työssä käsitellyt teokset ovat Rytheun pienoisromaanit Kogda kity ukhodiat (1975, suom. Kun valaat lähtevät) ja Teryky (1979, suom. Ihmissusi) ja Nerkagin pienoisromaani Aniko iz roda Nogo (“Nogo-suvun Aniko”, 1977).
Väitöskirja paljastaa, kuinka isossa osassa ei-inhimilliset eläimet ovat Neuvostoliitossa sodanjälkeisinä vuosikymmeninä kirjoitetussa alkuperäiskansakirjallisuudessa. Tutkimus osoittaa, että teoksissa eläimet eivät näyttäydy vain osana pohjoista ja arktista maisemaa. Ne ovat pikemminkin toislajisia kumppaneita, joiden kanssa alkuperäiskansojen edustajat asuttavat yhdessä arktista ja pohjoista kotiseutua. Ihmisten ja eläinten suhteiden kuvaukset tarjoavat alkuperäiskansoja edustaville kirjailijoille keinoja esittää ihmisen ja ei-inhimillisen luonnon välistä suhdetta koskevia näkemyksiä, jotka haastavat ympäröivän modernin yhteiskunnan ihminen/eläin ja inhimillinen/ei-inhimillinen binaareja. Samalla nämä kuvaukset alleviivaavat ihmisen ruumiillista kietoutuneisuutta ei-inhimilliseen arktiseen luontoon.
Väitöskirja tuottaa uutta tietoa siitä, kuinka alkuperäiskansoja edustavat kirjailijat käsittelevät alkuperäiskansojen kokemuksia Neuvostoliitosta sekä Neuvostovallan ja alkuperäiskansayhteisöjen suhteesta nimenomaan ihmisen ja eläimen välisen suhteen kautta. Neuvostovallan alkuperäiskansoihin kohdistamat sivilisaatio- ja modernisaatioprosessit johtivat alkuperäiskansoihin kuuluvien nuorten vieraantumiseen omista yhteisöistään. Vieraantuminen ja ristiriidat alkuperäiskansoihin kuuluvien nuorten kulttuurisessa ja kansallisessa identiteetissä heijastuvat tutkimusaineistossa ihmisen ja eläimen väliseen suhteeseen monin eri tavoin. Neuvostomoderniteetissa vallinnut hierarkia ihmisen ja eläimen välillä tarjoaa pohjoisia alkuperäiskansoja edustaville kirjailijoille myös keinon tuoda esiin alkuperäiskansojen jäsenten kulttuurisesti toiseutettua asemaa Neuvostoyhteiskunnassa. Ei-inhimillisiin eläimiin kohdistuvan väkivallan kautta kirjailijat käsittelevät valtiovallan asuttajakolonialististen käytänteiden väkivaltaisuutta alkuperäiskansojen näkökulmasta. Samalla he tuovat esiin, kuinka tämä väkivalta koskee paitsi alkuperäiskansojen edustajia myös eläimiä ja muuta pohjoista ei-inhimillistä luontoa.
Alkuperäiskansoihin kuuluvien kirjailijoiden kuvaamien ihmisten ja eläinten välisten suhteiden tarkastelu paljastaa myös, kuinka monisyisestä ilmiöstä Neuvostoliiton aikana kirjoitetussa alkuperäiskansakirjallisuudessa on kyse. Alkuperäiskansoja edustavia kirjailijoita ei tule lukea yksinomaan alkuperäiskansojen perinteiden jatkajina tai Neuvostoliiton kulttuurieliitin uskollisina jäseninä. Sen sijaan väitöskirja osoittaa, että kirjailijoiden teoksissa korostuu näiden hybridi kulttuurinen asema yhtäältä alkuperäiskansojen edustajina ja toisaalta moderneina Neuvostokansalaisina. Tämä hybridisyys sekä siihen sisältyvät jännitteet ja ristiriidat muistuttavat monin tavoin myös kirjailijoiden teoksissa kuvattujen ihmisen ja eläinten välisen suhteen hybridisyyttä ja kompleksisuutta.
Tutkimuksen metodologisena perustana toimii tutkimusaineiston lähiluku. Lähiluvun teoreettinen viitekehys nousee posthumanistisen ja uusmaterialistisen teorian, kulttuurisen eläintutkimuksen ja jälkikolonialistisen teorian välisistä leikkauspinnoista ja risteymäkohdista. Tutkimuksessa ihmisen ja ei-inhimillisten eläinten välinen suhde näyttäytyy kulttuuristen käytäntöjen ja materiaalisten olosuhteiden luomana verkostona, jota muovaavat politiikka, luonnonolosuhteet ja monenlaiset perinteet. Teosten inhimilliset ja ei-inhimilliset henkilöhahmot ovat kietoutuneet tutkimusaineistossa kuvattuun arktiseen ympäristöön. Tähän ympäristöön vaikuttavat seudun arktinen ilmasto sekä Neuvostoliiton arktisilla ja pohjoisilla alueilla harjoittama politiikka. Tutkimuksessa Neuvostoliiton arktisen alueen valloitusta tarkastellaan asuttajakolonialistisena prosessina. Neuvostovallan antikolonialistisesta retoriikasta huolimatta sen toiminta pohjoisten ja arktisten alkuperäiskansojen alueilla muistuttaa monin tavoin alkuperäiskansojen kokemuksia muissa asuttajakolonialistisissa valtioissa. Neuvostovalta syrjäytti alkuperäiskansojen oikeudet näiden asuttamiin maa-alueisiin ja jätti alkuperäiskansojen jäsenet sosiaalisesti ja kulttuurisesti toiseutettuun asemaan.
Posthumanistisesta ja uusmaterialistisesta viitekehyksestä tarkasteltuna tutkimusaineistossa kuvatut ihmiset ja ei-inhimilliset eläimet näyttäytyvät ruumiillisina ja materiaalisina olentoina, jotka ovat jatkuvassa fyysisessä vuorovaikutuksessa ympärillä olevan aktiivisen ja jatkuvasti muuttuvan arktisen todellisuuden kanssa. Ajatus inhimillisten ja ei-inhimillisten kehojen sekä niiden elinympäristön jakamasta yhteisestä materiaalisuudesta esitetään väitöskirjassa ”tulemisen” (becoming) ja ”trans-ruumiillisuuden” (trans-corporeality) käsitteiden kautta. Käsitteitä käytetään analyyttisina työkaluina, jotka ohjaavat ihmisten ja eläinten välisten suhteiden luentaa ja tulkintaa. Ihmisten ja eläinten lisäksi pohjoinen luonto ja ilmasto käsitetään aktiivisiksi toimijoiksi, mikä haastaa moderneille kulttuureille, kuten Neuvostomoderniteetille, tyypillisiä inhimillinen/ei-inhimillinen ja luonto/kulttuuri binaareja. Edellä mainitut ”tulemisen” ja ”trans-ruumiillisuuden” käsitteet mahdollistavat ei-inhimillisen luonnon toimijuuden tarkastelun kirjallisuuden tulkinnan tasolla. Samalla niiden avulla voidaan käsitteellistää ihmisen ja ei-inhimillisen todellisuuden välisen suhteen kuvauksia, jotka nousevat alkuperäiskansojen omista epistemologisista lähtökohdista.
Tutkimusaineisto koostuu kolmen eri pohjoisia alkuperäiskansoja edustavan kirjailijan venäjäksi kirjoittamista proosateksteistä. Tšuktšikirjailija Juri Rytheu, nenetsikirjailija Anna Nerkagi ja hantikirjailija Jeremei Aipin ovat omien kansojensa kirjallisuuksien kuuluisimpia kirjailijoita. Kaikkien näiden kolmen kirjailijoiden teoksia on luettu ympäri Neuvostoliittoa ja useita näiden kirjailijoiden teoksista on käännetty venäjästä myös muille kielille. Varhaisin tutkimuksessa tarkasteltu teksti on Juri Rytheun kertomus Golubye pestsy (”Siniketut”) vuodelta 1963 ja myöhäisin Jeremei Aipinin romaani Khanty, ili Zvezda utrennei zari (suom. Viimeinen aamutähti) vuodelta 1990. Muut työssä käsitellyt teokset ovat Rytheun pienoisromaanit Kogda kity ukhodiat (1975, suom. Kun valaat lähtevät) ja Teryky (1979, suom. Ihmissusi) ja Nerkagin pienoisromaani Aniko iz roda Nogo (“Nogo-suvun Aniko”, 1977).
Väitöskirja paljastaa, kuinka isossa osassa ei-inhimilliset eläimet ovat Neuvostoliitossa sodanjälkeisinä vuosikymmeninä kirjoitetussa alkuperäiskansakirjallisuudessa. Tutkimus osoittaa, että teoksissa eläimet eivät näyttäydy vain osana pohjoista ja arktista maisemaa. Ne ovat pikemminkin toislajisia kumppaneita, joiden kanssa alkuperäiskansojen edustajat asuttavat yhdessä arktista ja pohjoista kotiseutua. Ihmisten ja eläinten suhteiden kuvaukset tarjoavat alkuperäiskansoja edustaville kirjailijoille keinoja esittää ihmisen ja ei-inhimillisen luonnon välistä suhdetta koskevia näkemyksiä, jotka haastavat ympäröivän modernin yhteiskunnan ihminen/eläin ja inhimillinen/ei-inhimillinen binaareja. Samalla nämä kuvaukset alleviivaavat ihmisen ruumiillista kietoutuneisuutta ei-inhimilliseen arktiseen luontoon.
Väitöskirja tuottaa uutta tietoa siitä, kuinka alkuperäiskansoja edustavat kirjailijat käsittelevät alkuperäiskansojen kokemuksia Neuvostoliitosta sekä Neuvostovallan ja alkuperäiskansayhteisöjen suhteesta nimenomaan ihmisen ja eläimen välisen suhteen kautta. Neuvostovallan alkuperäiskansoihin kohdistamat sivilisaatio- ja modernisaatioprosessit johtivat alkuperäiskansoihin kuuluvien nuorten vieraantumiseen omista yhteisöistään. Vieraantuminen ja ristiriidat alkuperäiskansoihin kuuluvien nuorten kulttuurisessa ja kansallisessa identiteetissä heijastuvat tutkimusaineistossa ihmisen ja eläimen väliseen suhteeseen monin eri tavoin. Neuvostomoderniteetissa vallinnut hierarkia ihmisen ja eläimen välillä tarjoaa pohjoisia alkuperäiskansoja edustaville kirjailijoille myös keinon tuoda esiin alkuperäiskansojen jäsenten kulttuurisesti toiseutettua asemaa Neuvostoyhteiskunnassa. Ei-inhimillisiin eläimiin kohdistuvan väkivallan kautta kirjailijat käsittelevät valtiovallan asuttajakolonialististen käytänteiden väkivaltaisuutta alkuperäiskansojen näkökulmasta. Samalla he tuovat esiin, kuinka tämä väkivalta koskee paitsi alkuperäiskansojen edustajia myös eläimiä ja muuta pohjoista ei-inhimillistä luontoa.
Alkuperäiskansoihin kuuluvien kirjailijoiden kuvaamien ihmisten ja eläinten välisten suhteiden tarkastelu paljastaa myös, kuinka monisyisestä ilmiöstä Neuvostoliiton aikana kirjoitetussa alkuperäiskansakirjallisuudessa on kyse. Alkuperäiskansoja edustavia kirjailijoita ei tule lukea yksinomaan alkuperäiskansojen perinteiden jatkajina tai Neuvostoliiton kulttuurieliitin uskollisina jäseninä. Sen sijaan väitöskirja osoittaa, että kirjailijoiden teoksissa korostuu näiden hybridi kulttuurinen asema yhtäältä alkuperäiskansojen edustajina ja toisaalta moderneina Neuvostokansalaisina. Tämä hybridisyys sekä siihen sisältyvät jännitteet ja ristiriidat muistuttavat monin tavoin myös kirjailijoiden teoksissa kuvattujen ihmisen ja eläinten välisen suhteen hybridisyyttä ja kompleksisuutta.
Kokoelmat
- Väitöskirjat [4776]