CSR-direktiivin vaikutukset suomalaisten työeläkevakuutusyhtiöiden sijoitustoimintaan
Puukko, Sampo (2023)
Puukko, Sampo
2023
All rights reserved. This publication is copyrighted. You may download, display and print it for Your own personal use. Commercial use is prohibited.
Julkaisun pysyvä osoite on
https://urn.fi/URN:NBN:fi:amk-2023061323706

Tiivistelmä
Tutkimuksen lähtökohtana toimi EU:ssa tammikuussa 2023 voimaan tullut CSR-direktiivi (CSRD), joka koskee sen piiriin kuuluvien yritysten velvollisuutta tuottaa jatkossa määrämuotoista raportointia liiketoimintansa vastuullisuudesta ja kestävyydestä. Direktiivi liittyy yleisemmin ESG- eli vastuullisuusraportointiin, jota sijoittajat hyödyntävät arvioidessaan sekä mahdollisten uusien, että olemassa olevien sijoituskohteidensa vastuullisuutta ja kestävyyttä. Direktiivin mukaisen raportoinnin tulee käynnistyä tilikaudella 2024 ja ensimmäisten raporttien olla sijoittajien käytettävissä vuonna 2025.
Tutkimuksessa CSR-direktiiviä käsiteltiin suomalaisten yksityisen alan työeläkeyhtiöiden näkökulmasta ja tutkimuksen tavoitteena oli selvittää, tuleeko uudella CSR-direktiivillä olemaan vaikutusta eläkeyhtiöiden sijoituspolitiikkaan. Tutkimus tehtiin käyttäen kvalitatiivista tutkimusotetta, tutkimuksen aineisto kerättiin puolistrukturoitujen teemahaastattelujen avulla sekä eläkeyhtiöiden kotisivuilta ja tutkimusaineiston analyysi tapahtui vertailevan tutkimuksen avulla. Yksityisen alan eläkeyhtiöt valikoituivat tutkimuksen kohteeksi, koska ne ovat sijoitusvarallisuutensa näkökulmasta Suomen mittakaavassa merkittäviä institutionaalisia sijoittajia ja sijoituspäätöstensä myötä ne ovat merkittäviä taloudellisen vallan käyttäjiä. Tutkimusta ei tehty kenenkään toimeksiannosta.
Tutkimuksessa havaittiin, että vastuullisen sijoittamisen periaatteet ja käytännöt ovat eläkeyhtiöissä varsin samanlaisia keskenään ja toisaalta vastuullisessa sijoittamisessa tunnistetaan olevan sekä mahdollisuuksia, että haasteita. CSR-direktiivin osalta tutkimuksen johtopäätös on, että eläkeyhtiöt suhtautuvat siihen positiivisesti, mutta samalla odottavasti, koska tuoreen direktiivin vaikutuksia on mahdotonta arvioida vielä täysin varmasti. The basis of this research was the EU’s new CSR Directive (CSRD) that entered into force in January 2023. The directive requires companies subject to it to produce sustainability reporting in the future in a defined and formulated manner. The directive is part of the EU’s European Green Deal package and is closely connected to ESG reporting which investors rely on when they evaluate the sustainability of their investments. The directive states that companies need to start the new type of reporting in the financial year 2024 and the first new reports must be available for investors in 2025.
Goal of the research was to study 4 Finnish private sector pension insurance companies and their views as investors on the new CSR Directive. Material of the research consisted of both 4 semi-structured interviews that were held to representatives of the pension insurance companies and written materials from pension insurance companies’ websites. In addition, the analysis part of the study was made using qualitative research methods (comparative study). Pension insurance companies were chosen to be the subjects of the research because in Finland pension insurance companies are major institutional investors that have significant financial power when it comes to investment decisions. However, the research itself wasn’t done by request of any client.
The discovery of the research is that both the policies and practices of sustainable investing are very similar in all Finnish private sector pension insurance companies. In addition, it was discovered that the pension insurance companies in question can see both possibilities and challenges in sustainable financing. Concerning the new CSR Directive, research states that pension insurance companies see it generally as a positive thing, but companies are also a bit in the waiting position still because it is yet too early to say for sure, what kinds of effects it will have on their investment policies in the future.
Tutkimuksessa CSR-direktiiviä käsiteltiin suomalaisten yksityisen alan työeläkeyhtiöiden näkökulmasta ja tutkimuksen tavoitteena oli selvittää, tuleeko uudella CSR-direktiivillä olemaan vaikutusta eläkeyhtiöiden sijoituspolitiikkaan. Tutkimus tehtiin käyttäen kvalitatiivista tutkimusotetta, tutkimuksen aineisto kerättiin puolistrukturoitujen teemahaastattelujen avulla sekä eläkeyhtiöiden kotisivuilta ja tutkimusaineiston analyysi tapahtui vertailevan tutkimuksen avulla. Yksityisen alan eläkeyhtiöt valikoituivat tutkimuksen kohteeksi, koska ne ovat sijoitusvarallisuutensa näkökulmasta Suomen mittakaavassa merkittäviä institutionaalisia sijoittajia ja sijoituspäätöstensä myötä ne ovat merkittäviä taloudellisen vallan käyttäjiä. Tutkimusta ei tehty kenenkään toimeksiannosta.
Tutkimuksessa havaittiin, että vastuullisen sijoittamisen periaatteet ja käytännöt ovat eläkeyhtiöissä varsin samanlaisia keskenään ja toisaalta vastuullisessa sijoittamisessa tunnistetaan olevan sekä mahdollisuuksia, että haasteita. CSR-direktiivin osalta tutkimuksen johtopäätös on, että eläkeyhtiöt suhtautuvat siihen positiivisesti, mutta samalla odottavasti, koska tuoreen direktiivin vaikutuksia on mahdotonta arvioida vielä täysin varmasti.