Allianssin ulkopuolisten sopimuskumppaneiden sitouttaminen allianssimalliin
Mertaniemi, Tapio (2023)
Mertaniemi, Tapio
2023
All rights reserved. This publication is copyrighted. You may download, display and print it for Your own personal use. Commercial use is prohibited.
Julkaisun pysyvä osoite on
https://urn.fi/URN:NBN:fi:amk-202304276602

Tiivistelmä
Tämän opinnäytetyön on selvitetty, kuinka paljon allianssihankkeissa käytetään sitouttamistoi-menpiteitä allianssin ulkopuolisten sopimuskumppaneiden kanssa. Opinnäytetyössä selvitetään myös, kuinka allianssin yhteistoiminnallinen malli saadaan toimimaan läpi koko allianssin ja myös allianssiin kuulumattomien sopimuskumppaneiden kanssa.
Tutkimus toteutettiin kyselytutkimuksella. Tutkimukseen laadittiin seitsemän kysymystä, joilla pyrittiin selvittämään, kuinka paljon nykyisellään sopimuskumppaneiden sitouttamisia käytetään. Tutkimukseen osallistui suurten rakennusliikkeiden allianssihankkeissa johtavassa asemassa olevia henkilöitä ja tilaajan edustajia.
Tutkimuksen tuloksen voitiin todeta, ettei nykyisellään sopimuskumppaneiden sitouttamista juuri-kaan tehdä. Tutkimuksessa kävi selville se, että sitouttamisessa on jonkin verran yrityskohtaisia eroavaisuuksia.
Tutkimuksessa sopimuskumppanin sitouttamista pidettiin allianssin kaikkien osapuolten kannalta erityisen tärkeänä. Onnistuneella sitouttamisella on tutkimuksen mukaan vaikutus hankkeen on-nistumiseen aikataulullisesti ja yhteistoiminnallisen hengen sekä kustannusten hallintaan. Sitout-tamisella halutaan sopimuskumppanit toimimaan alliansseissa allianssin yhteistoiminnallisen hengen mukaisesti. Mitä aikaisemmin sopimuskumppanit saadaan mukaan ja mitä syvemmin integroitua allianssiin, sitä vahvemmin sitoutuminen tapahtuu.
Nykyisellään allianssin osapuolen ja sopimuskumppanin välisessä sopimuksessa on voimassa YSE 1998 tai KSE 2013. Tutkimuksen mukaan näiden yleisten sopimusehtojen mukana olo ei toimi allianssimallin mukaisesti, vaan sopimuskumppanin kannalta tilanne on sama kuin muissa-kin yleisissä urakkamuodoissa. Allianssin yhteistoiminnallinen henki katkeaa allianssin osapuolen ja sopimuskumppanin välillä.
Tutkimuksen mukaan alliansseissa tilaaja jättää sopimuskumppanin sitouttamisen palveluntoteut-tajien vastuulle. Alliansseissa ei ole myöskään määritelty sitouttamistoimenpiteistä, joilla sopi-muskumppanit saadaan sitoutettua allianssimalliin.