Katseen herkkyys Kaviotaipaleella -Sosiaalipedagoginen hevostoiminta ja voimauttava valokuvaus lastensuojelussa
Sara, Mehtonen; Eija, Orbinski (2022)
Sara, Mehtonen
Eija, Orbinski
2022
All rights reserved. This publication is copyrighted. You may download, display and print it for Your own personal use. Commercial use is prohibited.
Julkaisun pysyvä osoite on
https://urn.fi/URN:NBN:fi:amk-2022091520181
https://urn.fi/URN:NBN:fi:amk-2022091520181
Tiivistelmä
Opinnäytetyön tavoitteena oli selvittää sosiaalipedagogisten menetelmien sopivuus lastensuojelun työmenetelmiksi. Taustalla oli huoli nuorista ja heidän hyvinvoinnistaan sekä tarjolla olevan tuen ja hoidon riittämättömyydestä ja saavutettavuudesta. Tutkimuskysymyksemme oli, kuinka lastensuojelun palveluissa olevat nuoret ja vastuuaikuiset olivat kokeneet sosiaalipedagogisen hevostoiminnan ja voimauttavan valokuvauksen ryhmätoiminnan. Tutkimuksen kohderyhmänä olivat nuoret, joilla oli haasteita koulunkäynnissä ja sosiaalisessa vuorovaikutuksessa.
Tutkimuksen aineisto koottiin käyttämällä teemahaastattelua, jossa haastateltiin neljää lastensuojelun asiakasnuorta ja viittä vastuuaikuista. Nuoret olivat osallistuneet kaksi vuotta sitten toteutettuun sosiaalipedagogisen hevostoiminnan ja voimauttavan valokuvauksen toimintaryhmään, jossa kussakin ryhmässä oli ollut mukana kuusi nuorta ja kolme hevosta. Nuoret olivat olleet ryhmän toiminnan aikana iältään 13–17-vuotiaita. Aineistoa analysoitaessa sovellettiin teoriaohjaavaa analyysia, jossa oli teoreettisia kytkentöjä siten, että teoria toimi apuna, mutta analyysi ei pohjautunut suoraan teoriaan.
Nuorten kokemuksia kartoittavasta aineistosta nousi esiin, että koulupoissaolot tuottivat nuorille ulkopuolisuuden ja yksinäisyyden tunteita. Mieluisa tekeminen toi sitä vastoin nuorille jaksamista arkeen, joka tuntui muuten raskaalta. Nuoret olivat kokeneet sosiaaliset vuorovaikutustilanteet ikäistensä kanssa haastavina ja kuormittavina. Ryhmätoiminta koettiin mielekkäänä, sillä nuoret tunsivat osallisuutta ja kokivat, että heidät hyväksyttiin ryhmässä sellaisina kuin he olivat. Ryhmässä olo koettiin turvallisena, sillä pieni ryhmä ja hevosen mukana olo toiminnassa mahdollistivat nuorille tunnesäätelyn; nuoret pystyivät keskittymään vain hevoseen ja toimimaan itsenäisesti sekä vastaavasti ottamaan kontaktia toisiin nuoriin hevosen avulla. Hevosen mukana oloa omissa valokuvissa pidettiin turvallisuutta lisäävänä ominaisuutena, sillä nuori ei ollut kuvaushetkellä kuvissa yksin. Valikoidessaan omia valokuvia nuoret kiinnittivät huomiota siihen, miltä hevonen ja nuori yhdessä näyttivät kuvissa, ja millainen tunnelma kuvista välittyi katsojalle.
Palvelun tavoite, joka oli madaltaa kaikkia mahdollisia osallistumisen kynnyksiä, koettiin vastuuaikuisten puolelta nuorten kannalta ratkaisevana tekijänä osallistua ryhmätoimintaan nuoren sen hetkisestä voinnista huolimatta. Vastuuaikuiset kuvasivat sosiaalipedagogisen hevostoiminnan antaneen nuorille positiivisia kokemuksia omasta toimimisesta ja osaamisesta, sekä herättäneen toivoa nuorissa. Nuorten erilaiset lähtökohdat hevosten kanssa toimimiseen nähtiin sopivana asetelmana vuorovaikutustaitojen harjoittelemiseen, sillä kokeneemmat nuoret pystyivät auttamaan ensikertalaisia hevosen hoitamisessa. Voimauttavien valokuvien valitseminen ja kuvien katsominen yhdessä sekä vierailupäivä hevostallilla nähtiin nuorta ja vastuuaikuista yhdistävänä tekijänä ja nähdyksi tulemisen areenana. Sosiaalipedagoginen hevostoiminta ja voimauttava valokuvaus koettiin vastuuaikuisten mielestä sopivina tukimuotoina nuorelle muiden palveluiden rinnalla.
Tutkimuksen aineisto koottiin käyttämällä teemahaastattelua, jossa haastateltiin neljää lastensuojelun asiakasnuorta ja viittä vastuuaikuista. Nuoret olivat osallistuneet kaksi vuotta sitten toteutettuun sosiaalipedagogisen hevostoiminnan ja voimauttavan valokuvauksen toimintaryhmään, jossa kussakin ryhmässä oli ollut mukana kuusi nuorta ja kolme hevosta. Nuoret olivat olleet ryhmän toiminnan aikana iältään 13–17-vuotiaita. Aineistoa analysoitaessa sovellettiin teoriaohjaavaa analyysia, jossa oli teoreettisia kytkentöjä siten, että teoria toimi apuna, mutta analyysi ei pohjautunut suoraan teoriaan.
Nuorten kokemuksia kartoittavasta aineistosta nousi esiin, että koulupoissaolot tuottivat nuorille ulkopuolisuuden ja yksinäisyyden tunteita. Mieluisa tekeminen toi sitä vastoin nuorille jaksamista arkeen, joka tuntui muuten raskaalta. Nuoret olivat kokeneet sosiaaliset vuorovaikutustilanteet ikäistensä kanssa haastavina ja kuormittavina. Ryhmätoiminta koettiin mielekkäänä, sillä nuoret tunsivat osallisuutta ja kokivat, että heidät hyväksyttiin ryhmässä sellaisina kuin he olivat. Ryhmässä olo koettiin turvallisena, sillä pieni ryhmä ja hevosen mukana olo toiminnassa mahdollistivat nuorille tunnesäätelyn; nuoret pystyivät keskittymään vain hevoseen ja toimimaan itsenäisesti sekä vastaavasti ottamaan kontaktia toisiin nuoriin hevosen avulla. Hevosen mukana oloa omissa valokuvissa pidettiin turvallisuutta lisäävänä ominaisuutena, sillä nuori ei ollut kuvaushetkellä kuvissa yksin. Valikoidessaan omia valokuvia nuoret kiinnittivät huomiota siihen, miltä hevonen ja nuori yhdessä näyttivät kuvissa, ja millainen tunnelma kuvista välittyi katsojalle.
Palvelun tavoite, joka oli madaltaa kaikkia mahdollisia osallistumisen kynnyksiä, koettiin vastuuaikuisten puolelta nuorten kannalta ratkaisevana tekijänä osallistua ryhmätoimintaan nuoren sen hetkisestä voinnista huolimatta. Vastuuaikuiset kuvasivat sosiaalipedagogisen hevostoiminnan antaneen nuorille positiivisia kokemuksia omasta toimimisesta ja osaamisesta, sekä herättäneen toivoa nuorissa. Nuorten erilaiset lähtökohdat hevosten kanssa toimimiseen nähtiin sopivana asetelmana vuorovaikutustaitojen harjoittelemiseen, sillä kokeneemmat nuoret pystyivät auttamaan ensikertalaisia hevosen hoitamisessa. Voimauttavien valokuvien valitseminen ja kuvien katsominen yhdessä sekä vierailupäivä hevostallilla nähtiin nuorta ja vastuuaikuista yhdistävänä tekijänä ja nähdyksi tulemisen areenana. Sosiaalipedagoginen hevostoiminta ja voimauttava valokuvaus koettiin vastuuaikuisten mielestä sopivina tukimuotoina nuorelle muiden palveluiden rinnalla.