Kestävää yhteistyötä: yhteistyön kehittäminen Iisalmen nuorisopalveluissa
Heikkinen, Sonja (2022)
Heikkinen, Sonja
2022
All rights reserved. This publication is copyrighted. You may download, display and print it for Your own personal use. Commercial use is prohibited.
Julkaisun pysyvä osoite on
https://urn.fi/URN:NBN:fi:amk-2022052512169

Tiivistelmä
Opinnäytetyö nostaa tapaustutkimuksen keinoin esiin kehittämisehdotuksia ja ideoita Iisalmen nuorisopalveluiden yhteistyön kehittämiseen muiden toimijoiden kanssa. Kestävän yhteistyön osa-alueena oli Iisalmen nuorisopalveluiden tavoite kestävän kehityksen kokonaisvaltaisten teemojen juurruttamiseksi osaksi nuorisopalveluiden toimintaa. Opinnäytetyö oli ennen kaikkea tarvelähtöinen. Opinnäytetyön lähtökohtana ollut Iisalmen kaupungin ympäristö- ja ilmastohanke Pieniä Ilmastotekoja tavoitteet ovat nuorten ilmastomyönteisyyden ja tietouden lisääminen, nuorisotyön tekijöiden tietotaidon ja arjen työn osaamistason lisääminen sekä kolmantena uusien yhteistyön muotojen löytäminen sekä olemassa olevan yhteistyön vahvistaminen yksityisen ja kolmannen sektorin kanssa. Opinnäytetyö Kestävää yhteistyötä pyrkii vastaamaan kehittämistarpeeseen, jossa toteutuneen yhteistyön laatu on jäänyt satunnaiseksi ja etsimään ratkaisuja toiminnan jatkuvuuteen. Kehittämistyössä korostuu uusien yhteistyöavauksien mahdollisuuksien selvittäminen. Yhteistyö nähdään tärkeänä Iisalmen nuorisopalveluilla kestävän kehityksen toteutumiselle. Opinnäytetyön tavoitteena olikin kehittämisehdotuksien ja ideoiden lisäksi tarkoitus selvittää, millaisia uusia yhteistyöavauksia paikallistasolla olisi mahdollista luoda.
Kestävää yhteistyötä toteutettiin tapaustutkimuksena. Keskeisessä roolissa oli monimenetelmätutkimuksen hyödyntäminen. Monimenetelmätutkimuksen kautta tapausta tutkittiin määrällisen ja laadullisen tutkimusmenetelmän kautta. Tutkimusmenetelmät ovat Iisalmen yksityisen ja kolmannen sektorin toimijoille toteutettu kysely sekä Iisalmen nuorisopalveluiden työntekijöille toteutettu aivoriihi. Keskeiseksi nousi tutkimusmenetelmien välinen vuoropuhelu. Näin Iisalmen nuorisopalveluille pystyttiin tarjoamaan ajankohtaista tietoa alueen toimijoiden kiinnostuksesta sekä menetelmien vuoropuhelun kautta kehittämisehdotuksia yhteistyön kehittämiseen.
Opinnäytetyö ei tuottanut konkreettista tuotosta vaan oli tutkimuksellinen kehittämistyö, jonka tulokset ja kehittämisajatukset ovat julkisia ja sovellettavissa myös muissa Suomen kunnissa. Tietoperustan ja tutkimuksen kautta syntyi tietoa palvelemaan ennen kaikkea tilaajaa. Nuorisoalalle tietoperusta ja tutkimus voivat tuoda uusia ajatuksia ja kehittymismyönteisyyttä ottaa osaksi omaa toimintaa kestävän yhteistyön periaatteita. Tutkimuksen keskeinen haaste on kuitenkin kehittämistyön luonne, jonka vuoksi tutkimus ei ole suoraan sovellettavissa laajemmassa käytössä. Tämä näkyy myös lopullisissa tuloksissa.