Kuviteltua todellisuutta : Fiktiivinen kerronta dokumenttikäsikirjoituksessa
Pakila, Tomi (2018)
Pakila, Tomi
Tampereen ammattikorkeakoulu
2018
Creative Commons Attribution-NonCommercial-NoDerivs 1.0 Suomi
Julkaisun pysyvä osoite on
https://urn.fi/URN:NBN:fi:amk-2018121221144
https://urn.fi/URN:NBN:fi:amk-2018121221144
Tiivistelmä
Tämä opinnäytetyö käsittelee käsikirjoitustyön asemaa ja merkitystä dokumentin esituotantovaiheessa. Analysoin case-tutkimuksena käsikirjoittamani lyhyen esseedokumenttini ”Paradise Lost” sisällönkehitystä. Sen kohteena on amerikkalainen Tangierin pikkusaari, jonka asukkaat eivät konservatiivisen ja uskonnollisen elämäntapansa mukaisesti usko ilmastonmuutokseen. Sen kiihdyttämän merenpinnan nousun takia saari tulee kuitenkin pienentymään ja muuttumaan lähivuosikymmeninä asuinkelvottomaksi.
”Paradise Lost” esimerkkinäni mietin, miten fiktiiviset tai niistä mallia ottavat kerrontakeinot sopivat sosiaalishistoriallisen maailman dokumentaariseen käsittelyyn. Yleisemmällä tasolla tutkin, missä määrin dokumentteja voi ennalta käsikirjoittaa.
Todenmukaisuuteen liittyy tekijöillä kaksijakoista ajattelua: käsikirjoittamiseen suhtaudutaan epäilevästi, toisaalta hyväksytään, että elokuva saa lopullisen sisältönsä ja muotonsa kuvausten ja leikkaustyön myötä. Miten paljon dokumenttia on syytä ennalta kirjoittaa, on suhteellista, ja päätös lopulta tekijän vallankäyttöä ja vastuuta. Käsikirjoitus nähdään helposti ylimääräisenä tai tarpeettomana osana, jota ilman on parempi toimia. Eettisten haasteidenkin katsotaan sisältyvän ennen kaikkea kuvattavien ihmisten kanssa toimimiseen, eikä niinkään vastaanottajasuhteen ja tulkinnan kysymyksiin.
Tätä taustaa vasten esittelen käsikirjoitukseni ja perustelen, miksi koin itse tarpeelliseksi suunnitella sen tarkasti etukäteen. Käsikirjoituksen kattavuus ja yksityiskohtaisuus ovat vahvasti sidottuja elokuvan tyylilajiin. Käsityksissä dokumentin ominaispiirteistä esiintyy lisäksi vaihtelevia painotuksia, mahdollisesti vaikutusvaltaisimpana angloamerikkalainen suuntaus, johon nähden esseedokumentti pohjaa kuitenkin eri perinteeseen.
Dokumentissa kaikki palautuu tekijään ja tämän suhteeseen kohteensa kanssa. Vaikka elokuvan ja tekijän ilmaisua on lähestyttävä yksilöllisesti, voi tätä sekä tekijän suhdetta muihin teoksiin pitää dokumentin esteettisen ja eettisen tulkinnan avaimina. Paradoksaalisesti dokumentaristilta saatetaan totuudenmukaisuuden nimissä yhä vaatia persoonallisen tyylin ja lähestymistavan häivyttämistä, vaikka töiden tulkinta edellyttääkin sen miettimistä, mitä tekijä on tarkoittanut tai miten kohdetta kuvannut.
”Paradise Lost” esimerkkinäni mietin, miten fiktiiviset tai niistä mallia ottavat kerrontakeinot sopivat sosiaalishistoriallisen maailman dokumentaariseen käsittelyyn. Yleisemmällä tasolla tutkin, missä määrin dokumentteja voi ennalta käsikirjoittaa.
Todenmukaisuuteen liittyy tekijöillä kaksijakoista ajattelua: käsikirjoittamiseen suhtaudutaan epäilevästi, toisaalta hyväksytään, että elokuva saa lopullisen sisältönsä ja muotonsa kuvausten ja leikkaustyön myötä. Miten paljon dokumenttia on syytä ennalta kirjoittaa, on suhteellista, ja päätös lopulta tekijän vallankäyttöä ja vastuuta. Käsikirjoitus nähdään helposti ylimääräisenä tai tarpeettomana osana, jota ilman on parempi toimia. Eettisten haasteidenkin katsotaan sisältyvän ennen kaikkea kuvattavien ihmisten kanssa toimimiseen, eikä niinkään vastaanottajasuhteen ja tulkinnan kysymyksiin.
Tätä taustaa vasten esittelen käsikirjoitukseni ja perustelen, miksi koin itse tarpeelliseksi suunnitella sen tarkasti etukäteen. Käsikirjoituksen kattavuus ja yksityiskohtaisuus ovat vahvasti sidottuja elokuvan tyylilajiin. Käsityksissä dokumentin ominaispiirteistä esiintyy lisäksi vaihtelevia painotuksia, mahdollisesti vaikutusvaltaisimpana angloamerikkalainen suuntaus, johon nähden esseedokumentti pohjaa kuitenkin eri perinteeseen.
Dokumentissa kaikki palautuu tekijään ja tämän suhteeseen kohteensa kanssa. Vaikka elokuvan ja tekijän ilmaisua on lähestyttävä yksilöllisesti, voi tätä sekä tekijän suhdetta muihin teoksiin pitää dokumentin esteettisen ja eettisen tulkinnan avaimina. Paradoksaalisesti dokumentaristilta saatetaan totuudenmukaisuuden nimissä yhä vaatia persoonallisen tyylin ja lähestymistavan häivyttämistä, vaikka töiden tulkinta edellyttääkin sen miettimistä, mitä tekijä on tarkoittanut tai miten kohdetta kuvannut.