Ikääntyneen vajaaravitsemuksen tunnistaminen ja hoito : kysely kotihoidon lähihoitajille
Savolainen, Meeri; Väyrynen, Riia (2016)
Savolainen, Meeri
Väyrynen, Riia
Savonia-ammattikorkeakoulu
2016
All rights reserved
Julkaisun pysyvä osoite on
https://urn.fi/URN:NBN:fi:amk-2016121820930
https://urn.fi/URN:NBN:fi:amk-2016121820930
Tiivistelmä
Suomen ikärakenne muuttuu, laitospaikkoja vähennetään ja ikääntyneitä pyritään hoitamaan mahdollisimman pitkään tutuissa kotiympäristöissään. Tämä asettaa haasteita kotihoidon osaamiselle. Lähihoitajilta odotetaan yhä laaja-alaisempaa osaamista ja ammattitaitoa, joita on kehitettävä jatkuvasti. Ravitsemusosaamisella on tärkeä merkitys hoitajien työkuvassa. Ikääntyneen hyvä ravitsemustila on toimintakyvyn ja hyvinvoinnin edellytys.
Opinnäytetyön tarkoituksena oli kartoittaa kotihoidon lähihoitajien osaamista ikääntyneiden ravitsemusta koskien sekä selvittää tunnistamiskeinoja ja toimintatapoja vajaaravitsemukseen liittyen. Tavoitteena oli painottaa aliravitsemuksen ehkäisyn tärkeyttä ikääntyneen hoitotyössä sekä auttaa mahdollisten jatkotoimenpiteiden valinnassa, jotta ikääntyneiden asiakkaiden aliravitsemustapaukset vähenisivät.
Opinnäytetyö toteutettiin kvantitatiivisena tutkimuksena. Otos käsitti kotihoidon lähihoitajia sekä perus- ja kodinhoitajia. Mittarina käytimme strukturoitua kyselyä, jossa selvitimme lähihoitajien tietämystä ja toimintaa ikääntyneiden asiakkaiden vajaaravitsemustapauksissa.
Kyselyn tulokset osoittavat, että kotihoidon työntekijöiden ikääntyneen ravitsemusosaaminen on hyvin vaihtelevaa. Vastaajat kokivat tunnistavansa ikääntyneen vajaaravitsemuksen hyvin tai kohtalaisesti. Vajaaravitsemuksen tunnistamisen yhtenä tärkeimmistä keinoista ja kehittämisehdotuksista vastaajat kokivat moniammatillisen yhteistyön. Vajaaravitsemuksen laadukkaan hoidon estäviksi tekijöiksi koettiin asiakkaiden lyhyet käyntiajat sekä työntekijöiden vaihtuvuus. Toimintatapoja kartoittaessa tuloksista käy ilmi, että asiakas ja omaiset otetaan vajaaravitsemuksen hoidossa hyvin huomioon. Kyselyn tulosten mukaan MNA -testin käyttäminen on vähäistä, sillä enemmistö vastanneista käyttää MNA -testiä harvemmin kuin kerran kuukaudessa tai ei juuri koskaan. Opinnäytetyön avulla pyrimme myös lisäämään kotihoidon moniammatillisen työryhmän laatiman vajaaravitsemuksen hoito-ohjeen näkyvyyttä ja käyttöä.
Ravitsemushoidon opetukseen olisi syytä panostaa jo koulussa. Hyvänä jatkotutkimuksena olisi selvittää, ovatko nykyiseen lähihoitajakoulutukseen sisältyvät ravitsemusopinnot riittävän laajat tarpeeseen nähden. Vastaajat toivat myös esille lisäkoulutuksen tarpeen ravitsemukseen liittyen, joten sen järjestäminen kotihoidon työntekijöille on hyödyllinen kehittämisehdotus.
Opinnäytetyön tarkoituksena oli kartoittaa kotihoidon lähihoitajien osaamista ikääntyneiden ravitsemusta koskien sekä selvittää tunnistamiskeinoja ja toimintatapoja vajaaravitsemukseen liittyen. Tavoitteena oli painottaa aliravitsemuksen ehkäisyn tärkeyttä ikääntyneen hoitotyössä sekä auttaa mahdollisten jatkotoimenpiteiden valinnassa, jotta ikääntyneiden asiakkaiden aliravitsemustapaukset vähenisivät.
Opinnäytetyö toteutettiin kvantitatiivisena tutkimuksena. Otos käsitti kotihoidon lähihoitajia sekä perus- ja kodinhoitajia. Mittarina käytimme strukturoitua kyselyä, jossa selvitimme lähihoitajien tietämystä ja toimintaa ikääntyneiden asiakkaiden vajaaravitsemustapauksissa.
Kyselyn tulokset osoittavat, että kotihoidon työntekijöiden ikääntyneen ravitsemusosaaminen on hyvin vaihtelevaa. Vastaajat kokivat tunnistavansa ikääntyneen vajaaravitsemuksen hyvin tai kohtalaisesti. Vajaaravitsemuksen tunnistamisen yhtenä tärkeimmistä keinoista ja kehittämisehdotuksista vastaajat kokivat moniammatillisen yhteistyön. Vajaaravitsemuksen laadukkaan hoidon estäviksi tekijöiksi koettiin asiakkaiden lyhyet käyntiajat sekä työntekijöiden vaihtuvuus. Toimintatapoja kartoittaessa tuloksista käy ilmi, että asiakas ja omaiset otetaan vajaaravitsemuksen hoidossa hyvin huomioon. Kyselyn tulosten mukaan MNA -testin käyttäminen on vähäistä, sillä enemmistö vastanneista käyttää MNA -testiä harvemmin kuin kerran kuukaudessa tai ei juuri koskaan. Opinnäytetyön avulla pyrimme myös lisäämään kotihoidon moniammatillisen työryhmän laatiman vajaaravitsemuksen hoito-ohjeen näkyvyyttä ja käyttöä.
Ravitsemushoidon opetukseen olisi syytä panostaa jo koulussa. Hyvänä jatkotutkimuksena olisi selvittää, ovatko nykyiseen lähihoitajakoulutukseen sisältyvät ravitsemusopinnot riittävän laajat tarpeeseen nähden. Vastaajat toivat myös esille lisäkoulutuksen tarpeen ravitsemukseen liittyen, joten sen järjestäminen kotihoidon työntekijöille on hyödyllinen kehittämisehdotus.