Riskiraskauspotilaan äidiksi kasvun tukeminen kätilötyön keinoin
Korpi, Saara; Toivonen, Katja (2016)
Korpi, Saara
Toivonen, Katja
Tampereen ammattikorkeakoulu
2016
All rights reserved
Julkaisun pysyvä osoite on
https://urn.fi/URN:NBN:fi:amk-2016060111302
https://urn.fi/URN:NBN:fi:amk-2016060111302
Tiivistelmä
Opinnäytetyön tavoitteena oli kehittää kätilötyötä riskiraskausosastolla. Tarkoituksena oli tuottaa Pirkanmaan sairaanhoitopiirissä riskiraskauspotilaita hoitaville kätilöille materiaalia äidiksi kasvun tukemiseen. Opinnäytetyön tehtävänä oli kuvata riskiraskauden vaikutuksia äidiksi kasvuun sekä kätilön antamaa tukea varhaiseen vuorovaikutukseen. Opinnäytetyö tehtiin yhteistyössä Pirkanmaan sairaanhoitopiirin kanssa. Tutkimusmenetelmäksi valikoitui laadullinen tutkimus ja aineisto kerättiin kyselyllä. Kysely julkaistiin Facebookissa ja vau.fi-sivustolla. Aineisto koostui 18 äidistä, jotka ovat olleet osastohoidossa raskaudessa todetun riskin vuoksi. Aineiston analysointiin käytettiin aineistolähtöistä sisällönanalyysia.
Opinnäytetyön tuloksista tuli ilmi, että riskiraskaus aiheutti psyykkistä oireilua, ristiriitaisia tunteita sekä vaikutti äitiyden tunteeseen. Psyykkinen oireilu ilmeni huolena, pelkona, epätoivona sekä epäluulona. Äidit kokivat riskiraskauden aikana ristiriitaisuuden tunteita monesta eri näkökulmasta. Tämä johti kokemukseen epäonnistumisesta ja keskeneräisyydestä. Äitiyden tunne riskiraskauden myötä joko vahvistui tai heikentyi.
Riskiraskausosastolla äidiksi kasvuun vaikuttivat kätilön ammatillisuus, vanhemmuuden vahvistaminen, käytännön järjestelyt sekä moniammatillinen apu. Keskustelu kätilön kanssa koettiin tärkeäksi. Erityisesti kätilön antama henkinen tuki ja läsnäolo loivat turvallisuudentunnetta. Äidit kaipasivat enemmän totuudenmukaista tietoa ja hoidon jatkuvuutta. Hetkessä eläminen auttoi jaksamaan läpi vaikean raskauden. Äidit eivät kokeneet saaneensa osastolla ollessaan riittävästi tukea varhaiseen vuorovaikutukseen. Puolison huomiointi hoidossa puolestaan vahvisti vanhemmuudentunnetta. Pelottelu ja vähättely kätilön toimesta aiheuttivat lisää huolta ja näin ollen hidastivat äidiksi kasvua. Käytännön järjestelyistä erityisesti huonesijoittelu vaikutti osastolla viihtymiseen. Äidit olisivat kaivanneet huonekaveriksi samassa tilanteessa olevan, jolta saisi samalla vertaistukea. Tutustumiskäynnit vastasyntyneiden teho-osastolla auttoivat valmistautumaan tulevaan. Sosiaali- ja kriisityöntekijän sekä psykiatrisen sairaanhoitajan antamaa apua ei puolestaan koettu niin tärkeäksi.
Aihetta ei ole aikaisemmin tästä näkökulmasta tutkittu. Tutkimukset aiheesta ylipäätään näkökulmasta riippumatta ovat tarpeen. Jatkotutkimusaiheena voisi olla tutkimus kätilön näkökulmasta; millä keinoin he ovat äidiksi kasvua pyrkineet osastolla tukemaan, mitkä keinot he ovat kokeneet toimiviksi ja millaista lisätietoa he aiheeseen liittyen kaipaisivat.
Opinnäytetyön tuloksista tuli ilmi, että riskiraskaus aiheutti psyykkistä oireilua, ristiriitaisia tunteita sekä vaikutti äitiyden tunteeseen. Psyykkinen oireilu ilmeni huolena, pelkona, epätoivona sekä epäluulona. Äidit kokivat riskiraskauden aikana ristiriitaisuuden tunteita monesta eri näkökulmasta. Tämä johti kokemukseen epäonnistumisesta ja keskeneräisyydestä. Äitiyden tunne riskiraskauden myötä joko vahvistui tai heikentyi.
Riskiraskausosastolla äidiksi kasvuun vaikuttivat kätilön ammatillisuus, vanhemmuuden vahvistaminen, käytännön järjestelyt sekä moniammatillinen apu. Keskustelu kätilön kanssa koettiin tärkeäksi. Erityisesti kätilön antama henkinen tuki ja läsnäolo loivat turvallisuudentunnetta. Äidit kaipasivat enemmän totuudenmukaista tietoa ja hoidon jatkuvuutta. Hetkessä eläminen auttoi jaksamaan läpi vaikean raskauden. Äidit eivät kokeneet saaneensa osastolla ollessaan riittävästi tukea varhaiseen vuorovaikutukseen. Puolison huomiointi hoidossa puolestaan vahvisti vanhemmuudentunnetta. Pelottelu ja vähättely kätilön toimesta aiheuttivat lisää huolta ja näin ollen hidastivat äidiksi kasvua. Käytännön järjestelyistä erityisesti huonesijoittelu vaikutti osastolla viihtymiseen. Äidit olisivat kaivanneet huonekaveriksi samassa tilanteessa olevan, jolta saisi samalla vertaistukea. Tutustumiskäynnit vastasyntyneiden teho-osastolla auttoivat valmistautumaan tulevaan. Sosiaali- ja kriisityöntekijän sekä psykiatrisen sairaanhoitajan antamaa apua ei puolestaan koettu niin tärkeäksi.
Aihetta ei ole aikaisemmin tästä näkökulmasta tutkittu. Tutkimukset aiheesta ylipäätään näkökulmasta riippumatta ovat tarpeen. Jatkotutkimusaiheena voisi olla tutkimus kätilön näkökulmasta; millä keinoin he ovat äidiksi kasvua pyrkineet osastolla tukemaan, mitkä keinot he ovat kokeneet toimiviksi ja millaista lisätietoa he aiheeseen liittyen kaipaisivat.