Sileälihassolujen tutkimus suomalaisessa gelsoliiniamyloidoosissa
Kurkela, Maria (2015)
Kurkela, Maria
Metropolia Ammattikorkeakoulu
2015
All rights reserved
Julkaisun pysyvä osoite on
https://urn.fi/URN:NBN:fi:amk-2015060812716
https://urn.fi/URN:NBN:fi:amk-2015060812716
Tiivistelmä
Suomalainen gelsoliiniamyloidoosi on suomalaiseen tautiperintöön kuuluva sairaus, jonka kuvasi ensimmäisenä silmälääkäri Jouko Meretoja vuonna 1969. Autosomissa vallitsevasti periytyvän sairauden tyypillisimmät oireet ovat sarveiskalvon verkkomainen rappeuma, hitaasti etenevä kasvohermohalvaus ja ihon ennenaikainen löystyminen. Lisäksi esiintyy muun muassa sydän- ja munuaisoireita.
Suomalainen gelsoliiniamyloidoosi johtuu pistemutaatiosta gelsoliinia koodaavassa geenissä. Gelsoliini on aktiinia muokkaava proteiini, josta on olemassa solunsisäinen ja solunulkoinen muoto. Kumpaakin muotoa koodaa sama geeni. Geenimutaation vuoksi gelsoliini pilkkoutuu väärin, jonka seurauksena muodostuu amyloidogeenisia fragmentteja, joista polymerisoituu liukenematonta amyloidia. Amyloidia kertyy eri kudoksiin, erityisesti verisuonten seinämiin ja solujen tyvikalvoihin. Vain solunulkoisen gelsoliinin on havaittu muodostavan amyloidogeenisia fragmentteja.
Opinnäytetyö tehtiin Helsingin yliopiston kliinisen proteiinikemian yksikössä Meilahdessa. Työn tarkoituksena oli selvittää sileän lihaksen α-aktiinin vasta-ainetta käyttäen, löytyisikö gelsoliiniamyloidoosia sairastavien ja kontrollina toimineiden terveiden ihmisten verisuoninäytteistä eristetyistä sileälihassoluista ja kudosleikkeistä eroja. Sileälihassolujen on havaittu tuottavan runsaasti solunsisäistä gelsoliinia. Työssä käytettyjä menetelmiä olivat western blot, solujen vasta-ainevärjäys ja verisuonileikkeiden immunohistologinen värjäys.
Western blot –menetelmällä karakterisoitiin tutkittavat solut eli tarkistettiin, että tutkittavat solut olivat sileälihassoluja eikä fibroblasteja, jotka voivat helposti kontaminoida primaarisolukasvatuksen. Solujen vasta-ainevärjäyksellä saatiin esiin sileälihassolujen aktiinirangat, joissa ei kuitenkaan havaittu eroja potilas- ja kontrollisolujen välillä. Verisuonileikkeiden immunohistologisella värjäyksellä saatiin näkyviin seinämän keskikerros, joka koostuu pääosin sileälihassoluista. Sileälihassolujen havaittiin olevan epäjärjestyksessä potilaan verisuonen seinämässä, mikä kertoi seinämän rakenteen hajoamisesta. Sileälihassolujen määrissä seinämän keskikerroksessa potilaan ja kontrollin välillä ei huomattu olevan eroa.
Suomalainen gelsoliiniamyloidoosi johtuu pistemutaatiosta gelsoliinia koodaavassa geenissä. Gelsoliini on aktiinia muokkaava proteiini, josta on olemassa solunsisäinen ja solunulkoinen muoto. Kumpaakin muotoa koodaa sama geeni. Geenimutaation vuoksi gelsoliini pilkkoutuu väärin, jonka seurauksena muodostuu amyloidogeenisia fragmentteja, joista polymerisoituu liukenematonta amyloidia. Amyloidia kertyy eri kudoksiin, erityisesti verisuonten seinämiin ja solujen tyvikalvoihin. Vain solunulkoisen gelsoliinin on havaittu muodostavan amyloidogeenisia fragmentteja.
Opinnäytetyö tehtiin Helsingin yliopiston kliinisen proteiinikemian yksikössä Meilahdessa. Työn tarkoituksena oli selvittää sileän lihaksen α-aktiinin vasta-ainetta käyttäen, löytyisikö gelsoliiniamyloidoosia sairastavien ja kontrollina toimineiden terveiden ihmisten verisuoninäytteistä eristetyistä sileälihassoluista ja kudosleikkeistä eroja. Sileälihassolujen on havaittu tuottavan runsaasti solunsisäistä gelsoliinia. Työssä käytettyjä menetelmiä olivat western blot, solujen vasta-ainevärjäys ja verisuonileikkeiden immunohistologinen värjäys.
Western blot –menetelmällä karakterisoitiin tutkittavat solut eli tarkistettiin, että tutkittavat solut olivat sileälihassoluja eikä fibroblasteja, jotka voivat helposti kontaminoida primaarisolukasvatuksen. Solujen vasta-ainevärjäyksellä saatiin esiin sileälihassolujen aktiinirangat, joissa ei kuitenkaan havaittu eroja potilas- ja kontrollisolujen välillä. Verisuonileikkeiden immunohistologisella värjäyksellä saatiin näkyviin seinämän keskikerros, joka koostuu pääosin sileälihassoluista. Sileälihassolujen havaittiin olevan epäjärjestyksessä potilaan verisuonen seinämässä, mikä kertoi seinämän rakenteen hajoamisesta. Sileälihassolujen määrissä seinämän keskikerroksessa potilaan ja kontrollin välillä ei huomattu olevan eroa.