Äidiksi ilman elämänkumppania hedelmöityshoidolla
Hukkanen, Marika; Backlund, Sari (2013)
Hukkanen, Marika
Backlund, Sari
Laurea-ammattikorkeakoulu
2013
All rights reserved
Julkaisun pysyvä osoite on
https://urn.fi/URN:NBN:fi:amk-2013052410591
https://urn.fi/URN:NBN:fi:amk-2013052410591
Tiivistelmä
Opinnäytetyön tarkoituksena oli kuvata itsellisen naisen kokemuksia, tuntemuksia ja tekijöitä ilmiön taustalla. Tavoitteena oli tehdä itsellisten äitien ryhmää työn kautta tutummaksi erityisesti terveydenhuollon ammattilaisille. Opinnäytetyössä on käytetty termejä itsellinen nainen sekä itsellinen äitiys kuvaamaan naisia, jotka ovat lähteneet prosessiin ilman elämänkumppania. Prosessilla tarkoitettiin itsellisen naisen matkaa hedelmöityshoitojen aloittamisesta eteenpäin.
Opinnäytetyön metodina oli kvalitatiivinen tutkimus, ja saatu tutkimusmateriaali analysoitiin sisällönanalyysiä mukaillen. Tutkimuskysymyksinä olivat: Mikä saa naisen lähtemään äitiyden prosessiin yksin? Millaisia kokemuksia ja tuntemuksia prosessiin liittyy? Miten ympäröivä yhteisö suhtautuu itselliseen äitiyteen? sekä Millainen tuki olisi tarpeen? Tutkimusaineisto kerättiin yhteistyössä vertaistukifoorumi KenguRuun kanssa. Osallistujia pyydettiin vastaamaan vapaamuotoisesti kirjoitelmamuodossa sähköpostitse. Vastaukset käsiteltiin anonyymeinä.
Tulosten mukaan prosessiin lähtemisen pohjana oli harkittu äitiys. Tarve tulla äidiksi on ollut prosessin alkuun panevana voimana. Yhdistävänä ajatuksena vastauksista nousi naisten alkuperäinen toive parisuhteesta perhettä perustettaessa. Kumppanin puuttuessa ja ajan kuluessa halu saada lapsi kuitenkin priorisoitui. Tällöin hedelmöityshoito nähtiin itselle sopivimpana keinona toteuttaa äitiys. Lapsen saannin ei koeta sulkevan pois mahdollisuutta löytää hyvä parisuhde myöhemmin.
Tuloksissa prosessin tunteista ja kokemuksista pääluokiksi nousivat henkinen paine, kiitollisuus ja oma varmuus prosessissa. Naiset pitivät tärkeämpänä lähteä prosessiin ja ottaa riski epäonnistumisesta kuin olla lähtemättä prosessiin lainkaan. Suhtautumisessa itselliseen äitiyteen pääluokiksi muotoutuivat luonteva ja itsellisyyden kyseenalaistava suhtautuminen. Naiset olivat yllättyneitä ympäristön pääasiallisen positiivisesta suhtautumisesta. Itse he pitävät omaa tapaansa tulla äidiksi luonnollisena. Itselliset naiset toivovat saavansa luontevaa, asiallista sekä hienovaraisesti isättömyyden huomioivaa suhtautumista.
Tulosten mukaan selkeästi tärkeimpiä tuen antajia itsellisille naisille olivat lähipiirin mukana olo sekä vertaistuki. Itsellisten naisten yhteisöllisyys ja samankaltaisen elämäntilanteen jakaminen antavat voimaa ja uskoa oman unelman saavuttamiseen. Myös läheisten ystävien ja perheenjäsenten antama tuki koettiin tärkeänä, vaikka osalle riitti pelkkä tieto tukiverkoston olemassaolosta. Itselliset naiset ovatkin pääosin hyvin omillaan pärjääviä eikä apua herkästi pyydetä tai osata ottaa vastaan. Tässä piilee myös omien voimavarojen ylittämisen vaara, ja terveydenhuollon ammattilaisella voi olla tärkeä rooli sen tunnistamisessa.
Aiheen käsittelyä voisi jatkaa muun muassa selvittämällä, millaisia kokemuksia terveydenhoitajat ovat saaneet käytännön hoitotyössä itsellisiä äitejä kohdatessaan. Tutkimusongelmana voisi olla: ” Terveydenhoitajan riittävä tietopohja itsellisen äidin kohtaamiseen ja ohjaamiseen.”
Opinnäytetyön metodina oli kvalitatiivinen tutkimus, ja saatu tutkimusmateriaali analysoitiin sisällönanalyysiä mukaillen. Tutkimuskysymyksinä olivat: Mikä saa naisen lähtemään äitiyden prosessiin yksin? Millaisia kokemuksia ja tuntemuksia prosessiin liittyy? Miten ympäröivä yhteisö suhtautuu itselliseen äitiyteen? sekä Millainen tuki olisi tarpeen? Tutkimusaineisto kerättiin yhteistyössä vertaistukifoorumi KenguRuun kanssa. Osallistujia pyydettiin vastaamaan vapaamuotoisesti kirjoitelmamuodossa sähköpostitse. Vastaukset käsiteltiin anonyymeinä.
Tulosten mukaan prosessiin lähtemisen pohjana oli harkittu äitiys. Tarve tulla äidiksi on ollut prosessin alkuun panevana voimana. Yhdistävänä ajatuksena vastauksista nousi naisten alkuperäinen toive parisuhteesta perhettä perustettaessa. Kumppanin puuttuessa ja ajan kuluessa halu saada lapsi kuitenkin priorisoitui. Tällöin hedelmöityshoito nähtiin itselle sopivimpana keinona toteuttaa äitiys. Lapsen saannin ei koeta sulkevan pois mahdollisuutta löytää hyvä parisuhde myöhemmin.
Tuloksissa prosessin tunteista ja kokemuksista pääluokiksi nousivat henkinen paine, kiitollisuus ja oma varmuus prosessissa. Naiset pitivät tärkeämpänä lähteä prosessiin ja ottaa riski epäonnistumisesta kuin olla lähtemättä prosessiin lainkaan. Suhtautumisessa itselliseen äitiyteen pääluokiksi muotoutuivat luonteva ja itsellisyyden kyseenalaistava suhtautuminen. Naiset olivat yllättyneitä ympäristön pääasiallisen positiivisesta suhtautumisesta. Itse he pitävät omaa tapaansa tulla äidiksi luonnollisena. Itselliset naiset toivovat saavansa luontevaa, asiallista sekä hienovaraisesti isättömyyden huomioivaa suhtautumista.
Tulosten mukaan selkeästi tärkeimpiä tuen antajia itsellisille naisille olivat lähipiirin mukana olo sekä vertaistuki. Itsellisten naisten yhteisöllisyys ja samankaltaisen elämäntilanteen jakaminen antavat voimaa ja uskoa oman unelman saavuttamiseen. Myös läheisten ystävien ja perheenjäsenten antama tuki koettiin tärkeänä, vaikka osalle riitti pelkkä tieto tukiverkoston olemassaolosta. Itselliset naiset ovatkin pääosin hyvin omillaan pärjääviä eikä apua herkästi pyydetä tai osata ottaa vastaan. Tässä piilee myös omien voimavarojen ylittämisen vaara, ja terveydenhuollon ammattilaisella voi olla tärkeä rooli sen tunnistamisessa.
Aiheen käsittelyä voisi jatkaa muun muassa selvittämällä, millaisia kokemuksia terveydenhoitajat ovat saaneet käytännön hoitotyössä itsellisiä äitejä kohdatessaan. Tutkimusongelmana voisi olla: ” Terveydenhoitajan riittävä tietopohja itsellisen äidin kohtaamiseen ja ohjaamiseen.”