Ekologisen sidonta-aineen etsiminen turvelevyjen hienon jakeen varisemisen estämiseksi
Suomela, Heidi (2011)
Suomela, Heidi
Tampereen ammattikorkeakoulu
2011
All rights reserved
Julkaisun pysyvä osoite on
https://urn.fi/URN:NBN:fi:amk-201103042846
https://urn.fi/URN:NBN:fi:amk-201103042846
Tiivistelmä
Tämän opinnäytteen tavoitteena oli etsiä Konto Oy:n kehittämiin ja patentoimiin turvelevyihin ekologinen sidonta-aine, jolla pystyttäisiin estämään turpeen hienon jakeen variseminen. Tuotteita voidaan käyttää esimerkiksi äänen- ja lämmöneristykseen sekä öljyntorjuntaan. Tutkimus tehtiin yhdessä Tampereen ammattikorkeakoulun asiantuntijoiden kanssa. Hanke oli TEKES-rahotteinen.
Opinnäytteessä tutkittiin neljää eri ekologista ainetta ja pyrittiin löytämään pitoisuuksia, joita käyttämällä irtoaisi mahdollisimman vähän turvetta turvelevyistä. Sidonta-aineet olivat karboksimetyyliselluloosa (CMC), mäntyöljy, Fain Binder ja tärkkelys. Tutkimuksessa sideaine saatiin turvelevyn pintaan maaliruiskulla sumuttamalla. Tämän jälkeen turvelevyt kuivattiin ja täristettiin voimakkaasti laboratorioseulalla, jolloin nähtiin, kuinka paljon turvetta irtosi levyistä. Irronnut turve punnittiin ja laskettiin prosentuaalinen turpeen irtoaminen alkuperäisen turvelevyn painosta. Koesarjoissa suoritettiin neljä rinnakkaisnäytesarjaa kullakin sidonta-aineella. Näiden rinnakkaisnäytteiden tuloksista laskettiin keskiarvo ja piirrettiin kuvaaja. Levyille laskettiin myös tiheys ja rinnakkaisnäytteiden keskiarvo.
Tuloksia arvioitiin vertaamalla irronneen turpeen määrää kontrolli näytteeseen, joka oli täristetty ilman sideainetta. Tulosten perusteella turvelevyn tiheydellä on merkittävä vaikutus tuloksiin. Suuremmilla levyjen tiheyksillä turvetta irtoaa vähemmän levystä. Tehokkaimmat sidonta-aineet joka näytesarjalla kontrolliin nähden olivat 2- ja 3-massaprosenttinen karboksimetyyliselluloosa, 20-tilavuusprosenttinen mäntyöljy, 60-tilavuusprosenttinen Fain Binder ja 5-massaprosenttinen tärkkelys. Vähiten turvetta irtosi 2-massaprosenttisella karboksimetyyliselluloosalla ja 5-massaprosenttisella tärkkelyksellä, mutta huomioitavaa on, että koesarjassa käytettiin eri turvelevyerää kuin muissa. Päätelmissä todettiin myös, että ratkaisevana tekijänä on yrityksen omien vaatimusten määrittäminen turpeen irtoamiselle kun ekologista sidonta-ainetta valitaan turvelevylle.
Opinnäytteessä tutkittiin neljää eri ekologista ainetta ja pyrittiin löytämään pitoisuuksia, joita käyttämällä irtoaisi mahdollisimman vähän turvetta turvelevyistä. Sidonta-aineet olivat karboksimetyyliselluloosa (CMC), mäntyöljy, Fain Binder ja tärkkelys. Tutkimuksessa sideaine saatiin turvelevyn pintaan maaliruiskulla sumuttamalla. Tämän jälkeen turvelevyt kuivattiin ja täristettiin voimakkaasti laboratorioseulalla, jolloin nähtiin, kuinka paljon turvetta irtosi levyistä. Irronnut turve punnittiin ja laskettiin prosentuaalinen turpeen irtoaminen alkuperäisen turvelevyn painosta. Koesarjoissa suoritettiin neljä rinnakkaisnäytesarjaa kullakin sidonta-aineella. Näiden rinnakkaisnäytteiden tuloksista laskettiin keskiarvo ja piirrettiin kuvaaja. Levyille laskettiin myös tiheys ja rinnakkaisnäytteiden keskiarvo.
Tuloksia arvioitiin vertaamalla irronneen turpeen määrää kontrolli näytteeseen, joka oli täristetty ilman sideainetta. Tulosten perusteella turvelevyn tiheydellä on merkittävä vaikutus tuloksiin. Suuremmilla levyjen tiheyksillä turvetta irtoaa vähemmän levystä. Tehokkaimmat sidonta-aineet joka näytesarjalla kontrolliin nähden olivat 2- ja 3-massaprosenttinen karboksimetyyliselluloosa, 20-tilavuusprosenttinen mäntyöljy, 60-tilavuusprosenttinen Fain Binder ja 5-massaprosenttinen tärkkelys. Vähiten turvetta irtosi 2-massaprosenttisella karboksimetyyliselluloosalla ja 5-massaprosenttisella tärkkelyksellä, mutta huomioitavaa on, että koesarjassa käytettiin eri turvelevyerää kuin muissa. Päätelmissä todettiin myös, että ratkaisevana tekijänä on yrityksen omien vaatimusten määrittäminen turpeen irtoamiselle kun ekologista sidonta-ainetta valitaan turvelevylle.