Ihannesairaalasta kotiin? : Kotiutuvan potilaan ohjausprosessi sepelvaltimotautipotilaan näkökulmasta
Siimeslehto, Katariina (2009)
Siimeslehto, Katariina
Laurea-ammattikorkeakoulu
2009
All rights reserved
Julkaisun pysyvä osoite on
https://urn.fi/URN:NBN:fi:amk-200905122669
https://urn.fi/URN:NBN:fi:amk-200905122669
Tiivistelmä
Tämän opinnäytetyön tarkoituksena on tuottaa HYKS/ Yhtenäisen kotiuttamisprosessin projektityöryhmälle syventävää ja laadullista tietoa potilaiden saamasta ohjauksesta turvallisesta kotiutumisesta kotiutumisen hetkellä, tai lähellä sitä, sekä kuvata potilaiden tietämystä omasta jatkohoitosuunnitelmastaan ja jatkohoitopaikasta. Opinnäytetyön tavoitteena on tuottaa arviointiraportti potilaan näkökulmasta uudesta sepelvaltimotautipotilaan ohjausmallista, kuvaamalla, potilaiden turvallista kotiutumista omahoitovalmiuden, omahoidon ja voimaantumisen käsitteiden avulla sekä kuvata potilaiden näkemyksiä asiakaslähtöisyyden ja perhekeskeisyyden käsitteiden kautta. Sepelvaltimotautipotilaitten ohjausmallin kehittäminen kuuluu osana HYKS Yhtenäisen kotiuttamisprosessin projektityöryhmälle syksyllä 2007 annettua tehtävää sekä yhteistyöhön Ihannesairaala ja Kolmiosairaala hankkeiden kanssa.
Tutkimusmenetelmäksi valittiin potilashaastattelut, jotta saataisiin laadullista potilaan eli asiakaslähtöisestä näkökulmasta olevaa kuvaavaa tietoa potilaiden saamasta kotiutusohjauksesta, kun ohjauksessa oli käytetty uutta potiasohjausmallia. Haastattelut suoritettiin HYKS/ Jorvin sairaalan osasto S7:llä syksyllä 2008 samanaikaisesti käynnissä olleen sepelvaltimotautipotilaan kotiuttamismallin pilotoinnin aikana. Haastatteluja kertyi kaikkiaan viisi vaikka alkuperäiseksi tavoitteeksi oli asetettu kymmenen haastattelua. Haastattelut nauhoitettiin ja litteroitiin teksteiksi. Aineisto käsiteltiin deduktiivisesti sisällönanalyysin avulla. Alkuperäinen aineisto teemoitettiin potilasohjausmallin mukaisiin teemaryhmiin, minkä jälkeen saaduista ryhmistä tiivistettiin pelkistettyjä ilmaisuja, jotka määriteltiin käsitteittäin ja ryhmiteltiin uudelleen kuvaamaan tutkimustehtäviä kuvaavia käsitteitä ”Turvallinen kotiutuminen ja elämä kotona” sekä ”Jatkohoitosuunnitelma ja jatkohoitopaikka”. Tutkimustuloksiin päästiin vertaamalla haastatteluaineistoista tehtyjä tulkintoja aiempaan teoriatietoon ja tutkimustuloksiin sekä hoitohenkilökunnalle kohdennettuun uuden potilasohjausmallin ohjeistuksen sisältöön ja tavoitteisiin.
Opinnäytetyön tärkein tulos oli potilaskuvaukset turvallisesta kotiutumisesta, joiden taustalla ei välttämättä aina ole annettu ohjaus vaan potilaan psyykkinen kokemus selviytymisen tunteesta. Tätä näkemystä tukee myös se, että haastelluista kenelläkään ei ollut varmaa tietoa jatkohoitosuunnitelmastaan tai jatkohoitopaikastaan vaikka olivat kotiutumassa haastattelun jälkeen tai seuraavana päivänä.
Tämän opinnäytetyön tulokset tukevat Ihannesairaalan osaprojekti 3:n lähtökohtana ollutta “Potilaan ihanneprosessikuvausta Kotoa—Kotiin” maaliskuulta 2007, jossa todettiin kotiu-tumisohjauksen suurimpien ongelmien olleen potilaan jatkohoidon saumattomuuden toteutu-misessa. Samoin aiemmin oli todettu myös lyhentyneiden hoitojaksojen sairaalaosastolla asettavan haasteita potilaiden oikea-aikaiselle ohjaukselle; potilaat olivat kokeneet saaneensa liian vähän tai vastaanottokykynsä suhteen väärään aikaan tietoa sairautensa ja jatko-hoitonsa liittyen. Tämän opinnäytetyön ja aiemmin tehdyn ”Kotoa—Kotiin” selvityksen välillä ei löytynyt suurta toiminnan muutosta. Jokaisen haastatellun potilaan mukaan ohjauksen painopisteet olivat edelleen olleet perinteisissä ruokavalio- sekä elämäntapaohjauksessa, jolloin sosiaaliturvaan ja jatkohoitoon kohdennettu ohjaus oli jäänyt vähemmälle. Sepelvaltimotauti potilasohjausmallin pilotoinnin tavoitteena oli tehostaa potilaiden oikea-aikaista ohjausta. Vakiinnuttuaan uusi sepelvaltimotautipotilaan kotiuttamismalli otettaneen kuitenkin tervetulleena arjen työtä selkiyttävänä ja ohjaavana ”työkaluna” vastaan niin erikoissairaanhoidossa kuin perusterveyshuollon puolella.
Tutkimusmenetelmäksi valittiin potilashaastattelut, jotta saataisiin laadullista potilaan eli asiakaslähtöisestä näkökulmasta olevaa kuvaavaa tietoa potilaiden saamasta kotiutusohjauksesta, kun ohjauksessa oli käytetty uutta potiasohjausmallia. Haastattelut suoritettiin HYKS/ Jorvin sairaalan osasto S7:llä syksyllä 2008 samanaikaisesti käynnissä olleen sepelvaltimotautipotilaan kotiuttamismallin pilotoinnin aikana. Haastatteluja kertyi kaikkiaan viisi vaikka alkuperäiseksi tavoitteeksi oli asetettu kymmenen haastattelua. Haastattelut nauhoitettiin ja litteroitiin teksteiksi. Aineisto käsiteltiin deduktiivisesti sisällönanalyysin avulla. Alkuperäinen aineisto teemoitettiin potilasohjausmallin mukaisiin teemaryhmiin, minkä jälkeen saaduista ryhmistä tiivistettiin pelkistettyjä ilmaisuja, jotka määriteltiin käsitteittäin ja ryhmiteltiin uudelleen kuvaamaan tutkimustehtäviä kuvaavia käsitteitä ”Turvallinen kotiutuminen ja elämä kotona” sekä ”Jatkohoitosuunnitelma ja jatkohoitopaikka”. Tutkimustuloksiin päästiin vertaamalla haastatteluaineistoista tehtyjä tulkintoja aiempaan teoriatietoon ja tutkimustuloksiin sekä hoitohenkilökunnalle kohdennettuun uuden potilasohjausmallin ohjeistuksen sisältöön ja tavoitteisiin.
Opinnäytetyön tärkein tulos oli potilaskuvaukset turvallisesta kotiutumisesta, joiden taustalla ei välttämättä aina ole annettu ohjaus vaan potilaan psyykkinen kokemus selviytymisen tunteesta. Tätä näkemystä tukee myös se, että haastelluista kenelläkään ei ollut varmaa tietoa jatkohoitosuunnitelmastaan tai jatkohoitopaikastaan vaikka olivat kotiutumassa haastattelun jälkeen tai seuraavana päivänä.
Tämän opinnäytetyön tulokset tukevat Ihannesairaalan osaprojekti 3:n lähtökohtana ollutta “Potilaan ihanneprosessikuvausta Kotoa—Kotiin” maaliskuulta 2007, jossa todettiin kotiu-tumisohjauksen suurimpien ongelmien olleen potilaan jatkohoidon saumattomuuden toteutu-misessa. Samoin aiemmin oli todettu myös lyhentyneiden hoitojaksojen sairaalaosastolla asettavan haasteita potilaiden oikea-aikaiselle ohjaukselle; potilaat olivat kokeneet saaneensa liian vähän tai vastaanottokykynsä suhteen väärään aikaan tietoa sairautensa ja jatko-hoitonsa liittyen. Tämän opinnäytetyön ja aiemmin tehdyn ”Kotoa—Kotiin” selvityksen välillä ei löytynyt suurta toiminnan muutosta. Jokaisen haastatellun potilaan mukaan ohjauksen painopisteet olivat edelleen olleet perinteisissä ruokavalio- sekä elämäntapaohjauksessa, jolloin sosiaaliturvaan ja jatkohoitoon kohdennettu ohjaus oli jäänyt vähemmälle. Sepelvaltimotauti potilasohjausmallin pilotoinnin tavoitteena oli tehostaa potilaiden oikea-aikaista ohjausta. Vakiinnuttuaan uusi sepelvaltimotautipotilaan kotiuttamismalli otettaneen kuitenkin tervetulleena arjen työtä selkiyttävänä ja ohjaavana ”työkaluna” vastaan niin erikoissairaanhoidossa kuin perusterveyshuollon puolella.