Kirjoitetut ja kirjoittavat subjektit. Kelmutetuista kokemuksista repeämiä kohti?
Malm, Karla (2023-05-08)
Malm, Karla
Taideyliopiston Teatterikorkeakoulu
08.05.2023
Maisterin opinnäytetyö
kirjoittaminen
Julkaisun pysyvä osoite on
https://urn.fi/URN:NBN:fi-fe2023061655909
https://urn.fi/URN:NBN:fi-fe2023061655909
Tiivistelmä
Opinnäytteessäni kuvaan tekeillä olevaan romaanikäsikirjoitukseeni ja sen työstämiseen liittyneitä vaiheita ja pohdintoja. Opinnäytteen reflektiivinen osio on toteutettu autoteoreettisena esseenä, jota seuraa taiteellinen osio: ensimmäinen liite esittelee näytteen tekeillä olevan käsikirjoituksen alusta (s. 43–125) ja toinen liite käsikirjoituksen suunnitellun rakenteen ja synopsiksen (s. 126–127).
Aluksi tarkastelen tämän nimenomaisen käsikirjoituksen sekä yleisemmällä tasolla oman kirjoittamiseni taustalla vaikuttavia syitä. Toisessa ja kolmannessa luvussa jatkan dokumentoimalla työskentelyni vaiheita, niihin liittyviä teoreettisia pohdintoja sekä niiden mukanaan tuomia konkreettisia ongelmia, kysymyksiä ja mielenmuutoksia. Kysyn, millä tavoin temaattisesti tärkeät asiat näkyvät kirjoittamani käsikirjoituksen muodossa ja haen oppia muun muassa Virginia Woolfin tuotannosta. Lopuksi käännän katseen jälleen itseeni kirjoittajana, kirjoittavana subjektina. Läpi esseen kulkee kuvaus siitä, miten työskentelyni ja keskeneräinen käsikirjoitukseni on kehkeytynyt suhteessa kirjoittamisen maisteriohjelman opintoihini, lukemaani sekä saamaani palautteeseen ja sen tuottamiin tunteisiin.
Opinnäytteelleni ja romaanikäsikirjoitukselleni keskeinen sanapari on hyperindividualistinen yksilösumu. Kyseessä on Mikko Salasuon (2007) Thomas Zieheen, Anthony Giddensiin ja David Muggletoniin tukeutuva luonnehdinta, jonka tavoitteena on kuvata atomisoitunutta nuorisokulttuurista maisemaa: kollektiivisen sijaan painopisteessä on yksilöllinen eetos. Tärkeitä työskentelylleni ovat myös valintojen kautta itseään työstävän minäsubjektin käsite ja toisaalta itsen hävittämiseen kohdistuva kaipuu, jota Anne Carson (2002) kuvaa Sapphoa, Marguerite Poretea ja Simone Weiliä käsittelevässä esseessään. Vaikka subjekti ja itse ovat toisistaan erillisiä käsitteitä, katson, että niistä on erotettavissa myös yhtäläisyyksiä ja ne tarjoavat kirjoittamiseni tarpeisiin oleellisia ajattelemisen välineitä.
Edellä mainitut asiat ovat temaattisesti keskeisellä sijalla käsikirjoituksessani ja ne muovailevat monin tavoin henkilöhahmojeni elämänkulkua. Individualistinen eetos ja itseään työstävänä subjektina eläminen eivät kuitenkaan vaikuta ainoastaan henkilöhahmoihini tai romaanikäsikirjoitukseni muotoon vaan muovailevat myös oman kirjoittajuuteni kysymyksiä ja ovat siten alati läsnä myös siinä, millaisia ratkaisuja työskentelyssäni teen ja millaisena tekona kirjoittamisen tulkitsen. Carsoniin nojaten esitän, että vaikka kirjoittaminen eräällä tapaa asettaa itsen keskiöön, se ei ole koko totuus kirjoittamisesta – myös kirjoitus tekona voi toisinaan ottaa itsen paikan ja näin tarjota mahdollisuuden astua omasta, itseään työstävästä subjektiudesta ulos.
Aluksi tarkastelen tämän nimenomaisen käsikirjoituksen sekä yleisemmällä tasolla oman kirjoittamiseni taustalla vaikuttavia syitä. Toisessa ja kolmannessa luvussa jatkan dokumentoimalla työskentelyni vaiheita, niihin liittyviä teoreettisia pohdintoja sekä niiden mukanaan tuomia konkreettisia ongelmia, kysymyksiä ja mielenmuutoksia. Kysyn, millä tavoin temaattisesti tärkeät asiat näkyvät kirjoittamani käsikirjoituksen muodossa ja haen oppia muun muassa Virginia Woolfin tuotannosta. Lopuksi käännän katseen jälleen itseeni kirjoittajana, kirjoittavana subjektina. Läpi esseen kulkee kuvaus siitä, miten työskentelyni ja keskeneräinen käsikirjoitukseni on kehkeytynyt suhteessa kirjoittamisen maisteriohjelman opintoihini, lukemaani sekä saamaani palautteeseen ja sen tuottamiin tunteisiin.
Opinnäytteelleni ja romaanikäsikirjoitukselleni keskeinen sanapari on hyperindividualistinen yksilösumu. Kyseessä on Mikko Salasuon (2007) Thomas Zieheen, Anthony Giddensiin ja David Muggletoniin tukeutuva luonnehdinta, jonka tavoitteena on kuvata atomisoitunutta nuorisokulttuurista maisemaa: kollektiivisen sijaan painopisteessä on yksilöllinen eetos. Tärkeitä työskentelylleni ovat myös valintojen kautta itseään työstävän minäsubjektin käsite ja toisaalta itsen hävittämiseen kohdistuva kaipuu, jota Anne Carson (2002) kuvaa Sapphoa, Marguerite Poretea ja Simone Weiliä käsittelevässä esseessään. Vaikka subjekti ja itse ovat toisistaan erillisiä käsitteitä, katson, että niistä on erotettavissa myös yhtäläisyyksiä ja ne tarjoavat kirjoittamiseni tarpeisiin oleellisia ajattelemisen välineitä.
Edellä mainitut asiat ovat temaattisesti keskeisellä sijalla käsikirjoituksessani ja ne muovailevat monin tavoin henkilöhahmojeni elämänkulkua. Individualistinen eetos ja itseään työstävänä subjektina eläminen eivät kuitenkaan vaikuta ainoastaan henkilöhahmoihini tai romaanikäsikirjoitukseni muotoon vaan muovailevat myös oman kirjoittajuuteni kysymyksiä ja ovat siten alati läsnä myös siinä, millaisia ratkaisuja työskentelyssäni teen ja millaisena tekona kirjoittamisen tulkitsen. Carsoniin nojaten esitän, että vaikka kirjoittaminen eräällä tapaa asettaa itsen keskiöön, se ei ole koko totuus kirjoittamisesta – myös kirjoitus tekona voi toisinaan ottaa itsen paikan ja näin tarjota mahdollisuuden astua omasta, itseään työstävästä subjektiudesta ulos.