Kohti kestävästi menestyvää Kymenlaaksoa. Valintojen aika: tulevaisuus voimavaraksi – Kymenlaakson tulevaisuusverstas 2023
Leirimaa, Tiiu; Viljakainen, Kati (2023)
Leirimaa, Tiiu
Viljakainen, Kati
Kaakkois-Suomen ammattikorkeakoulu
2023
All rights reserved. This publication is copyrighted. You may download, display and print it for Your own personal use. Commercial use is prohibited.
Julkaisun pysyvä osoite on
https://urn.fi/URN:ISBN:978-952-344-521-5

Tiivistelmä
Tulevaisuusverstas-menetelmä kannustaa eri taustoista tulevia ihmisiä ottamaan yhdessä kantaa käsillä olevaan haasteeseen ja hahmottamaan tavoitteita, joiden saavuttaminen edesauttaa ratkaisuja. Syntyvillä vaihtoehdoilla ja toimenpiteillä viime kädessä halutaan vaikuttaa päätöksentekoon. (Viljakainen 2022, 92.)
Kymenlaaksossa tulevaisuusverstasperinne on voimissaan. Nyt jo kuudennen kerran järjestettyyn tapahtumaan saapui 93 osallistujaa, jotka edustivat kolmikanta-ajattelun mukaisesti oppilaitoksia, julkista sektoria ja yrityselämää. Näiden lisäksi myös opiskelijoita ja yksityishenkilöitäkin oli mukana. Aiemmin verstaissa on etsitty yhdessä hiljaisia signaaleja, ennakoitu osaamista, tarkasteltu muutosilmiöitä ja katsottu tuntemattomaan tulevaisuuteen. Kyseessä on siis varsin upea jatkumo, joka askel askeleelta on kasvattanut kymenlaaksolaista ennakointitiedon pääomaa eri näkökulmista – yhdestä näkökulmasta toisella sujuvasti eteenpäin jatkaen.
Ennakointitieto on viety osaksi maakunnan ennakointitoimintaa erityisesti Kymenlaakson maakuntaliiton ja Kaakkois-Suomen ELY-keskuksen vetämien maakunnan ennakointinyrkin ja ennakointiryhmän kautta mutta myös ennakointi.kymenlaakso.fi -sivustolla niistä laajemmin viestien.
Verstastoiminta ei ole kuitenkaan vain materiaalin tuottamista päätöksenteon tueksi, vaan merkittävää on myös yhä uusien ryhmien aktivointi ja osallistaminen yhteistyön merkeissä.
Kymenlaakson tulevaisuusverstaan verstastyöskentelyssäkin lähestyttiin tulevaisuutta ensin yksilön tasolla, kasvattaen näkemyksiä suuremmiksi organisaatiotasolle, sitten koskemaan koko maakuntaa. Tätä jakoa noudattaa myös julkaisun rakenne: kukin tehtävä tuloksineen esitellään ensin ja näiden jälkeen kootaan tulokset tavoitteiden ja osaamisten teeseiksi sekä tarkastellaan donitsimallia yhtenä konkreettisena esimerkkinä viedä kestävyysajattelua maakunnassa eteenpäin tulevaisuusverstaan tulosten viitoittamalla tiellä.