Social and Economic Impact of Glaucoma and Glaucoma Care in Ageing Population
Purola, Petri (2024)
Purola, Petri
Tampere University
2024
Lääketieteen, biotieteiden ja biolääketieteen tekniikan tohtoriohjelma - Doctoral Programme in Medicine, Biosciences and Biomedical Engineering
Lääketieteen ja terveysteknologian tiedekunta - Faculty of Medicine and Health Technology
This publication is copyrighted. You may download, display and print it for Your own personal use. Commercial use is prohibited.
Väitöspäivä
2024-03-15
Julkaisun pysyvä osoite on
https://urn.fi/URN:ISBN:978-952-03-3290-7
https://urn.fi/URN:ISBN:978-952-03-3290-7
Tiivistelmä
Glaukooma on vanhenevan väestön kansantauti ja yksi merkittävimmistä näkövammaisuuden ja sokeuden aiheuttajista maailmassa. Heikentynyt näkökyky aiheuttaa huomattavaa haittaa monilla elämän alueilla, kuten arkielämän rutiineissa, toiminta- ja työkyvyssä sekä sosiaalisissa vuorovaikutuksissa. Heikentynyt näkökyky on siten yhteydessä heikentyneeseen hyvinvointiin, terveydenhuoltopalveluiden kuormitukseen sekä menetettyyn tuottavuuteen. Glaukooman ja sen aiheuttaman näkövammaisuuden ennustetaan yleistyvän maailmanlaajuisesti väestön ikääntyessä. Glaukooman varhainen diagnosointi ja hoitoon sitoutuminen voivat olla haastavia, mikä vaikeuttaa glaukoomasta aiheutuvan näkövammautumisen estämistä tai hidastamista. Glaukooman kokonaisvaltaisen merkityksen ymmärtämiseksi tarvitaan enemmän väestöpohjaista tutkimusta glaukooman ja sen hoidon vaikutuksista elämänlaatuun, mielenterveyteen, näkökykyyn ja terveydenhuollon palvelujen käyttöön.
Tämän väitöskirjan tavoitteena oli tutkia glaukooman ja sen hoidon sosiaalisia ja ekonomisia vaikutuksia Suomessa vuosina 2000–2011. Väitöskirja koostuu neljästä osatyöstä. Osatyössä I arvioitiin glaukooman esiintyvyyttä ja kehitystrendejä Suomessa sekä verrattiin niitä kahteen muuhun näköä uhkaavaan silmäsairauteen: harmaakaihiin ja silmänpohjan rappeumaan. Tutkimuksessa lisäksi tarkasteltiin näiden kolmen silmäsairauden vaikutusta terveyteen liittyvään elämänlaatuun, mielenterveyteen ja kaukonäköön. Osatyössä II selvitettiin erikseen glaukooman ja sen hoidon vaikutuksia näihin osa-alueisiin. Osatyön III tavoitteena oli arvioida glaukooman ja sen hoidon vaikutusta terveydenhuollon palvelujen käyttömäärään ja ennenaikaiseen eläköitymiseen sekä näistä laskettuihin suoriin ja epäsuoriin kustannuksiin. Osatyössä IV tarkasteltiin glaukoomasta aiheutuneen näkövammaisuuden kehitystrendejä Suomessa viimeisen neljänkymmenen vuoden aikana.
Osatöiden I, II ja III tutkittavat otokset koostuivat valtakunnallisten Terveys 2000 ja 2011 -väestötutkimusten 30-vuotiaista ja sitä vanhemmista osallistujista. Väestötutkimukset sisälsivät kaksi poikkileikkausasetelmaa vuosilta 2000 ja 2011 sekä 11-vuotisen pitkittäisasetelman, joka koostui molempiin väestötutkimuksiin osallistuneista henkilöistä. Osatyössä IV tutkimusotos koostui näkövammarekisterin glaukoomapotilaista aikaväliltä 1980–2019.
Osatöissä I, II ja III hyödynnettiin Terveystutkimuksiin sisältyneitä geneerisiä ja validoituja elämänlaadun ja mielenterveyden mittareita sekä haastattelukysymyksiä, joihin kuului itsearvoidut sairaudet (mm. glaukooma, harmaakaihi ja silmänpohjan rappeuma), sosioekonominen asema ja terveydenhuollon palvelujen käyttö. Kaukonäkö mitattiin molempiin Terveystutkimuksiin sisältyneissä terveystarkastuksissa. Terveystutkimusten tietoja täydennettiin Hoitoilmoitusrekisterin ja Kelan rekisteritiedoilla, joihin kuuluivat erikoissairaanhoidon sairaalahoidot ja avokäynnit sekä glaukoomalääkitykset. Glaukoomapotilaat valittiin Terveystutkimuksiin osallistuneista itsearvioitujen tietojen ja rekisteriaineistojen perusteella. Määrälliset muuttujat analysoitiin Mann– Whitneyn U-testillä, Wilcoxonin testillä tai Kruskal–Wallisin testillä. Luokittelevat muuttujat analysoitiin khiin neliö -testillä. Taustatekijöiden (ikä, sukupuoli, näkövammaisuus ja yleisimmät sairaudet) vaikutusta tutkittaviin muuttujiin arvioitiin ja kontrolloitiin lisäämällä ne regressiomalleihin.
Osatöiden I ja II perusteella glaukooman esiintyvyys kasvoi Suomessa 2,3 %:sta 2,6 %:iin vuosien 2000 ja 2011 välillä. Myös harmaakaihin ja silmänpohjan rappeuman esiintyvyydet kasvoivat. Glaukooma ja muut silmäsairaudet sekä näkövammaisuus olivat merkitsevästi yhteydessä heikentyneeseen elämänlaatuun ja mielenterveyteen. Glaukooman diagnoosilla ja hoitomuodoilla ei kuitenkaan ollut suoraa vaikutusta näihin tekijöihin. Elämänlaatua ja mielenterveyttä heikensikin ensisijaisesti silmäsairauksista johtuva näön heikkeneminen eikä sairauksien varsinainen toteaminen. Positiivisena kehityksenä silmäsairauksien ja näkövammaisuuden haitallinen vaikutus näihin tekijöihin väheni vuosien 2000 ja 2011 välisenä aikana.
Osatyön III mukaan glaukoomapotilaat käyttivät terveydenhuollon palveluja enemmän kuin ikä- ja sukupuolivakioidut verrokkihenkilöt, jotka eivät sairastaneet glaukoomaa. Glaukoomapotilailla oli myös suurempi riski jäädä ennenaikaiselle eläkkeelle. Siten glaukoomaan liittyy huomattavia suoria ja epäsuoria lisäkustannuksia: vuosittaiset suorat lisäkustannukset Suomessa olivat vuoden 2019 hintatason mukaisesti arviolta 202 miljoonaa euroa ja epäsuorat lisäkustannukset 67 miljoonaa euroa ikä- ja sukupuolivakioituina. Silmäterveydenhuoltoon liittyvien hoitojen osuus oli suorissa lisäkustannuksissa vain 13 %. Kustannuksia lisäsivät eniten glaukoomapotilaiden heikentynyt näkökyky sekä ikääntymisen tuomat muut sairaudet.
Osatyön I mukaan yleisen näkövammaisuuden esiintyvyys väheni Suomessa 1,6 %:sta 1,3 %:iin. Osatyön IV mukaan glaukooman aiheuttaman näkövammaisuuden ilmaantuvuus väheni 32:sta 21:een (per 10 000 hoidettua glaukoomapotilasta) 1980-luvulta 2010-luvulle sekä siirtyi vanhempiin ikäryhmiin. Lisäksi viimeisen neljän vuosikymmenen aikana glaukoomasta aiheutuneen näkövammaisuuden vaikeusaste on lieventynyt ja näkövammaisuuden alku on siirtynyt myöhempään ikään. Kehityksen syinä ovat todennäköisesti kehittynyt diagnostiikka ja hoitomenetelmät sekä parantunut tietoisuus glaukoomasta ja muista silmäsairauksista. Osatöiden I, II ja III tulosten perusteella heikentynyt näkökyky heikentää merkittävästi glaukoomapotilaiden elämänlaatua ja työkykyä sekä lisää merkittävästi terveydenhuollon palvelujen käyttöä. Siksi onkin tärkeää, että näkövammaisuuden vähentyminen ja näkövammaisten hyvinvoinnin parantuminen voidaan taata jatkossakin väestön ikääntymisestä huolimatta.
Tämän väitöstutkimuksen tulosten perusteella glaukoomasta ja muista silmäsairauksista sekä niiden riskeistä tiedottamista tulisi parantaa ja varhaisen diagnoosin ja hoitoon sitoutumisen merkitystä tehostaa. Lisäksi tulisi edistää näönkuntoutuksen sekä apuvälineiden käytön saatavuutta ja tasavertaisuutta. Näin heikentyvän näkökyvyn haitallisia vaikutuksia saataisiin ehkäistyä tai vähintään lievennettyä sekä potilaan että yhteiskunnan kannalta. Samantasoisia aineistoja hyödyntäville jatkotutkimuksille on tarvetta, jotta tuloksia voitaisiin verrata muihin maihin ja väestöihin.
Tämän väitöskirjan tavoitteena oli tutkia glaukooman ja sen hoidon sosiaalisia ja ekonomisia vaikutuksia Suomessa vuosina 2000–2011. Väitöskirja koostuu neljästä osatyöstä. Osatyössä I arvioitiin glaukooman esiintyvyyttä ja kehitystrendejä Suomessa sekä verrattiin niitä kahteen muuhun näköä uhkaavaan silmäsairauteen: harmaakaihiin ja silmänpohjan rappeumaan. Tutkimuksessa lisäksi tarkasteltiin näiden kolmen silmäsairauden vaikutusta terveyteen liittyvään elämänlaatuun, mielenterveyteen ja kaukonäköön. Osatyössä II selvitettiin erikseen glaukooman ja sen hoidon vaikutuksia näihin osa-alueisiin. Osatyön III tavoitteena oli arvioida glaukooman ja sen hoidon vaikutusta terveydenhuollon palvelujen käyttömäärään ja ennenaikaiseen eläköitymiseen sekä näistä laskettuihin suoriin ja epäsuoriin kustannuksiin. Osatyössä IV tarkasteltiin glaukoomasta aiheutuneen näkövammaisuuden kehitystrendejä Suomessa viimeisen neljänkymmenen vuoden aikana.
Osatöiden I, II ja III tutkittavat otokset koostuivat valtakunnallisten Terveys 2000 ja 2011 -väestötutkimusten 30-vuotiaista ja sitä vanhemmista osallistujista. Väestötutkimukset sisälsivät kaksi poikkileikkausasetelmaa vuosilta 2000 ja 2011 sekä 11-vuotisen pitkittäisasetelman, joka koostui molempiin väestötutkimuksiin osallistuneista henkilöistä. Osatyössä IV tutkimusotos koostui näkövammarekisterin glaukoomapotilaista aikaväliltä 1980–2019.
Osatöissä I, II ja III hyödynnettiin Terveystutkimuksiin sisältyneitä geneerisiä ja validoituja elämänlaadun ja mielenterveyden mittareita sekä haastattelukysymyksiä, joihin kuului itsearvoidut sairaudet (mm. glaukooma, harmaakaihi ja silmänpohjan rappeuma), sosioekonominen asema ja terveydenhuollon palvelujen käyttö. Kaukonäkö mitattiin molempiin Terveystutkimuksiin sisältyneissä terveystarkastuksissa. Terveystutkimusten tietoja täydennettiin Hoitoilmoitusrekisterin ja Kelan rekisteritiedoilla, joihin kuuluivat erikoissairaanhoidon sairaalahoidot ja avokäynnit sekä glaukoomalääkitykset. Glaukoomapotilaat valittiin Terveystutkimuksiin osallistuneista itsearvioitujen tietojen ja rekisteriaineistojen perusteella. Määrälliset muuttujat analysoitiin Mann– Whitneyn U-testillä, Wilcoxonin testillä tai Kruskal–Wallisin testillä. Luokittelevat muuttujat analysoitiin khiin neliö -testillä. Taustatekijöiden (ikä, sukupuoli, näkövammaisuus ja yleisimmät sairaudet) vaikutusta tutkittaviin muuttujiin arvioitiin ja kontrolloitiin lisäämällä ne regressiomalleihin.
Osatöiden I ja II perusteella glaukooman esiintyvyys kasvoi Suomessa 2,3 %:sta 2,6 %:iin vuosien 2000 ja 2011 välillä. Myös harmaakaihin ja silmänpohjan rappeuman esiintyvyydet kasvoivat. Glaukooma ja muut silmäsairaudet sekä näkövammaisuus olivat merkitsevästi yhteydessä heikentyneeseen elämänlaatuun ja mielenterveyteen. Glaukooman diagnoosilla ja hoitomuodoilla ei kuitenkaan ollut suoraa vaikutusta näihin tekijöihin. Elämänlaatua ja mielenterveyttä heikensikin ensisijaisesti silmäsairauksista johtuva näön heikkeneminen eikä sairauksien varsinainen toteaminen. Positiivisena kehityksenä silmäsairauksien ja näkövammaisuuden haitallinen vaikutus näihin tekijöihin väheni vuosien 2000 ja 2011 välisenä aikana.
Osatyön III mukaan glaukoomapotilaat käyttivät terveydenhuollon palveluja enemmän kuin ikä- ja sukupuolivakioidut verrokkihenkilöt, jotka eivät sairastaneet glaukoomaa. Glaukoomapotilailla oli myös suurempi riski jäädä ennenaikaiselle eläkkeelle. Siten glaukoomaan liittyy huomattavia suoria ja epäsuoria lisäkustannuksia: vuosittaiset suorat lisäkustannukset Suomessa olivat vuoden 2019 hintatason mukaisesti arviolta 202 miljoonaa euroa ja epäsuorat lisäkustannukset 67 miljoonaa euroa ikä- ja sukupuolivakioituina. Silmäterveydenhuoltoon liittyvien hoitojen osuus oli suorissa lisäkustannuksissa vain 13 %. Kustannuksia lisäsivät eniten glaukoomapotilaiden heikentynyt näkökyky sekä ikääntymisen tuomat muut sairaudet.
Osatyön I mukaan yleisen näkövammaisuuden esiintyvyys väheni Suomessa 1,6 %:sta 1,3 %:iin. Osatyön IV mukaan glaukooman aiheuttaman näkövammaisuuden ilmaantuvuus väheni 32:sta 21:een (per 10 000 hoidettua glaukoomapotilasta) 1980-luvulta 2010-luvulle sekä siirtyi vanhempiin ikäryhmiin. Lisäksi viimeisen neljän vuosikymmenen aikana glaukoomasta aiheutuneen näkövammaisuuden vaikeusaste on lieventynyt ja näkövammaisuuden alku on siirtynyt myöhempään ikään. Kehityksen syinä ovat todennäköisesti kehittynyt diagnostiikka ja hoitomenetelmät sekä parantunut tietoisuus glaukoomasta ja muista silmäsairauksista. Osatöiden I, II ja III tulosten perusteella heikentynyt näkökyky heikentää merkittävästi glaukoomapotilaiden elämänlaatua ja työkykyä sekä lisää merkittävästi terveydenhuollon palvelujen käyttöä. Siksi onkin tärkeää, että näkövammaisuuden vähentyminen ja näkövammaisten hyvinvoinnin parantuminen voidaan taata jatkossakin väestön ikääntymisestä huolimatta.
Tämän väitöstutkimuksen tulosten perusteella glaukoomasta ja muista silmäsairauksista sekä niiden riskeistä tiedottamista tulisi parantaa ja varhaisen diagnoosin ja hoitoon sitoutumisen merkitystä tehostaa. Lisäksi tulisi edistää näönkuntoutuksen sekä apuvälineiden käytön saatavuutta ja tasavertaisuutta. Näin heikentyvän näkökyvyn haitallisia vaikutuksia saataisiin ehkäistyä tai vähintään lievennettyä sekä potilaan että yhteiskunnan kannalta. Samantasoisia aineistoja hyödyntäville jatkotutkimuksille on tarvetta, jotta tuloksia voitaisiin verrata muihin maihin ja väestöihin.
Kokoelmat
- Väitöskirjat [4776]