Liikunnallinen elämäntapa 2022 : Liikunnallisen elämäntavan paikallisten kehittämishankkeiden loppuselvitysten arviointiraportti
Tarkiainen, Elina; Kukko, Tuomas; Turunen, Marianne (2024)
Tarkiainen, Elina
Kukko, Tuomas
Turunen, Marianne
Jyväskylän ammattikorkeakoulu
2024
All rights reserved. This publication is copyrighted. You may download, display and print it for Your own personal use. Commercial use is prohibited.
Julkaisun pysyvä osoite on
https://urn.fi/URN:ISBN:978-951-830-747-4
https://urn.fi/URN:ISBN:978-951-830-747-4
Tiivistelmä
Opetus- ja kulttuuriministeriön määrärahoista myönnettäviä liikunnallisen elämäntavan paikallisia kehittämisavustuksia on jaettu nykymuodossa vuodesta 2016 lähtien. Avustusten myöntämisestä vastaavat aluehallintovirastot. Kehittämisavustuksilla on tuettu valtakunnallisia liikunnan edistämisen linjauksia ja valtakunnallisia liikunnanedistämisohjelmia eli Liikkuvat-kokonaisuutta. Tässä raportissa tarkastellaan paikallisten kehittämishankkeiden toiminnan toteutumista kunnissa vuonna 2022. Arviointi toteutetaan hankkeiden aluehallinnolle toimittamien loppuselvitysraporttien perusteella. Arvioinnissa on mukana 122 loppuselvitystä. Kehittämisavustuksen pääpainopisteiden Liikkuva varhaiskasvatus, Liikkuva aikuinen ja Ikiliikkuja-toiminnan toteutumista tarkastellaan omina kokonaisuuksinaan.
Liikunnallisen elämäntavan paikalliset kehittämishankkeet toteutuivat monelta osin suunnitellusti. Hankkeet arvioivat kehitettyjen toimenpiteiden vakiintuvan osaksi kunnan palvelujärjestelmää osittain tai täysin. Liikkuvat-toimintaa toteuttavien hankkeiden yleisimmät tavoitteet koskivat toimintamallien kehittämistä, hyvinvoinnin parantumista ja yhteistyön vahvistamista.