Pyöräillen piristystä ja hyvinvointia –opintomatka Ahvenanmaalle 10.–13.7.2018

Idea matkaan saatiin hankkeessa mukana olevalta yrittäjältä. Opintomatkan yhtenä tarkoituksena oli tukea yrittäjien työstä palautumista, joista erityisesti työstä irrottautuminen erilaiseen ympäristöön on todettu tehokkaaksi. Tämä toteutui ja palautteihin oli kirjattu

”matkan toimineen etäisyyden ottona ja lepohetkena omasta työarjesta”.

Sonnentagin ja Fritzin (2007) mukaan palautumisprosessi voidaan nähdä vastakohtana kuormittumiselle ja näin palautumisella pyritään tukemaan voimavarojen ja fysiologian palautumista. Kokonaisvaltaisesta palautumiskokemuksesta voidaan erottaa neljä erilaista keinoa, jotka ovat psykologinen työstä irrottautuminen, rentoutuminen, tekemisen kontrollointi vapaa- ajalla ja taitojen hallinta.

Irrottautuminen katkaisee työn kuormituksen ja näin se auttaa keskittämään ajatukset muihin, kuin työasioihin. Rentoutuminen esimerkiksi luonnossa liikkuminen tai musiikin kuuntelu auttaa madaltamaan virittäytyneisyyttä sekä sen avulla voidaan saavuttaa myönteisempiä tunnetiloja. Useassa opintomatkan palautteesta oli maininta matkan

”virkistävästä ja piristävästä vaikutuksesta sekä rentoutuneesta filiksestä”.

Tekemisen kontrollointi tarkoittaa sitä, että henkilö voi tehdä itselleen mieluisia asioita, mikä tukee palautumista. Lisäksi taitojen hallinta antaa mahdollisuuden pystyvyyden kokemiseen ja sitä edistää sellainen vapaa-ajan tekeminen, joka tarjoaa haasteita, oppimisen ja onnistumisen kokemuksia (Sallinen & Ahola 2012.) Muita asioita opintomatkan palautteessa tuli esille positiivinen kokemus tutustua uusiin paikkoihin pyöräillen, joka auttoi unohtamaan työasiat, antaa intoa töihin ja mahdollisti samalla keskustelun ja vuorovaikutuksen kollegoiden kanssa. Kahden päivän aikana pyöräilyä kertyi noin 100 km ja pyöräilyn koettiin olevan loistava vaihtoehto liikkumiselle.

”Joustava pyöräilyaikataulu ja mielenkiintoiset retkikohteet koettiin piristävinä eikä välille hyydytty”.

Opintomatkan aikataulu suunnittelussa oli huomioitu riittävä palautumisaika ja pitkät yöunet nostettiin esille palautteessa myönteisesti. Toisaalta muutamassa palautteissa tuli esille, että pyöräilymatka olisi voinnut olla pidempi ja vielä toinen tilavierailukohde.

Opintomatkan palautteesta välittyi se, että matka toimi piristävä ja rentouttavana vastapainona arjen työlle. Lisäksi ryhmän hyvä yhteishenki ja ryhmässä tehtävä yhteinen liikkuminen tukivat kokonaisvaltaista palautumista. Osa koki myös saaneensa tietoa ja kokemusta hybridipyörän hankintaa ja omatoimisen pyöräretken järjestämiseen. Tälläistä yhdessä liikkumista ja tekemistä toivottiin myös hankkeen muihin uusiin opintomatkoihin.

Teksti ja kuvat:
Anne-Mari Malvisto, projektiasiantuntija, Jyväskylän ammattikorkeakoulu, Biotalousinstituutti
Minna Haapakoski, lehtori, Jyväskylän ammattikorkeakoulu, Hyvinvointiyksikkö

Lähteet:

Sallinen, M. & Ahola, K. 2012. Miten palautua stressistä? Toim. Teoksessa Toppinen-Tanner, S. & Ahola. K. 2012. Kaikkea stressistä. Työterveyslaitos.

Sonnentag, S. & Fritz, C. (2007). The recovery experience questionnaire: Development and validation of a measure for assessing recuperation and unwinding from work. Journal of Occupational Health Psychology, 12, 204–221.

Rahoittajalogot

URN: http://urn.fi/urn:nbn:fi:jamk-issn-2670-0980-2