Monipuolinen sosiaali- ja terveysalan ylempien ammattikorkeakoulututkinto-ohjelmien tarjonta Oamkissa, sen kehittämisnäkökulmat ja valmistuvien osaaminen ovat keskeisiä teemoja tässä kolumnisarjassa. Sisällöt ovat ajankohtaisia uuden Pohjois-Pohjanmaan hyvinvointialueen näkökulmasta vuonna 2022, jolloin ylemmät ammattikorkeakoulututkinnot täyttävät 20 vuotta. Soten YAMK-tutkinnot tutuiksi -kolumnisarjaa jatkaa kirjoituksellaan tki-päällikkö Niko Männikkö.

Soten YAMK-tutkintoja käsittelevän kolumnisarjan logo.

Ammattikorkeakoulujen perustehtäviin kuuluvat tutkintotavoitteisen koulutuksen lisäksi tutkimus-, kehitys- ja innovaatiotyö (tki-työ). Oulun ammattikorkeakoulun (Oamk) tki-työ palvelee ammattikorkeakouluopetusta, edistää työelämää ja aluekehitystä sekä uudistaa elinkeinorakennetta Oulun seudulla ja koko Pohjois-Suomessa. Oamkin tki-työn painoaloja ovat vähähiiliset ratkaisut, digitaaliset ratkaisut ja digipedagogiikka.

Oamkin sosiaali- ja terveysalan yksikön ulkopuolisiin lähteisiin perustuva tki-työn rahoitus on kasvanut viimeisen kahden vuoden aikana. Suurin osa yksikön ulkoisesta rahoituksesta on tullut EU:n rakennerahastoista. Vastaavasti kotimaisista rahoituslähteistä ministeriöt ovat toimineet merkittävimpänä rahoittajina.

Tki-työ luo mahdollisuuksia kehittymiselle

Osoituksena tki-työn tuloksellisuudesta sote-yksikkö on voinut toteuttaa modernit oppimisympäristöt tutkinto-opiskelijoiden sekä yhteiskunnan ja alueellisten yhteiskumppaneiden tarpeisiin. Työelämäyhteistyötä on pystytty myös monipuolistamaan esimerkiksi aktiivisella osallistumisella alueellisiin kehitystyöryhmiin. Useat monialaiset työelämän toimeksiannot ja yhteiset kehittämishankkeet ovat tarjonneet organisaatio- ja toimialat ylittävää yhteistyötä esimerkiksi menetelmien, sovellusten ja palveluiden kehittämiseen. Lisäksi yksiköllä on vahva rooli Pohjois-Pohjanmaan hyvinvointialueen kehittämisessä.

Kärkiteemat tukevat strategiatyötä

Yksikön tki-kärkien määrittely käynnistyi muodostamalla neljä temaattista kärkiryhmää (kuvio 1). Kärkiteemat ovat ilmiöpohjaisia, joiden taustalla vaikuttavat sosiaali- ja terveysalan valtakunnalliset strategiset linjaukset. Kärkiteemat pohjautuvat myös yksikön henkilöstön olemassa oleviin vahvuuksiin. Yksikön tki-kärkityö integroituu myös osaksi ammattikorkeakoulun laajempaa strategiatyötä.

Kuviossa on tikkataulu ja kaksi tikkaa keskellä taulua. Kuviossa on tekstit: Oamkin tki-toiminnan painoalat ovat vähähiiliset ratkaisut, digitaaliset ratkaisut ja digipedagogiikka. Tki-toiminnan läpileikkaavia teemoja ovat digitalisaatio, yrittäjyys, kansainvälisyys ja verkostoituminen. Lisäksi kuviossa on neljä tki-työn kärkiteemaa: 1. asiakaslähtöiset palvelujen ja ohjausosaamisen kehittäminen. 2. Sote-ratkaisujen monitoimijainen ennakointi-, testaus- ja yhteiskehittämisosaaminen. 3. Kestävä hyvinvoinnin ja terveyden edistämisen osaaminen. 4. Hyvinvoivan, osaavan ja työkykyisen henkilöstön uudistava kehittämis- ja johtamisosaaminen.
KUVIO 1. Sosiaali- ja terveysalan yksikön tki-työn kärkiteemat (kuvio avautuu isommaksi klikkaamalla).

Jokaiselle kärkiteemalle nimettiin vastuuhenkilöt. Kärkiryhmien vetäjiä ohjeistettiin järjestämään kokous, jossa syvennytään siihen, mitä uusien kärkiteemojen sisältöihin kuuluu, mitä asiantuntijuutta talosta löytyy toiminnan edistämiseen ja mitkä ovat lähitulevaisuuden tehtävät yksikön tki-työn edistämiseksi. Kärkiryhmät ovat avoimia kaikille kyseisestä teemasta kiinnostuneille. Ryhmät käyttävät toiminnan suunnittelussa ja tiedottamisessa Teams-alustaa.

Laadittavat alustavat suunnitelmat vietiin lausuntokierrokselle tk-opintojen työryhmälle ja yksikön johtoryhmälle. Lisäksi kärkiteemaryhmät pitävät pienimuotoisia sidosryhmätilaisuuksia yhteisten suuntaviivojen varmistamiseksi alueen yritysten, julkisen toimijoiden ja järjestöjen edustajien kanssa.

Uskomme, että voimme nostaa yksikkömme tki-työn roolia vahvana alueellisena yhteistyökumppanina ja vaikuttajana. Toiveena on myös synnyttää uusia yhteistyörakenteita ja vahvistaa Oamkin sisällä tapahtuvaa poikkitieteellistä yhteistyötä. Toimintaa viedään eteenpäin luottavaisesti, ja kohtaamiamme haasteita lähdemme ratkomaan jatkuvan parantamisen kehittämissykliä soveltaen.

Niko Männikkö, tki-päällikkö
Sosiaali- ja terveysalan yksikkö

Valokuvassa Niko Männikkö.
Niko Männikkö (kuva: Oulun ammattikorkeakoulu).


Kolumnisarjan seuraavat kirjoittajat ovat projektikoordinaattori Tarja Rautio, lehtori, projektipäällikkö Essi Xiong, projektisuunnittelijat Sanna Viljamaa ja Nina Keskitalo sekä lehtori, projektikoordinaattori Anne Pietiläinen.

Kolumnisarjan aiemmat julkaisut:

– Kiviniemi Liisa & Jussila Aino-Liisa: Laadullinen tutkimus osana tutkimuksellista kehittämistä
– Jauhiainen Jukka, Männistö Merja & Paalimäki-Paakki Karoliina: Älypotkupuvuista saunasensoreihin – terveys- ja hyvinvointiteknologiaa moniammatillisesti
– Hautala Eija & Ruotsalainen Heidi: Yritys ‒ meiltä saa tukea innovaatioiden kehittämiseen
 Immonen Kati: Näyttöön perustuvuus kulkee mukana läpi opintojen opettajasta oppijaan
– Vanhanen Minna & Ronkainen Sanna: Kliininen asiantuntija tarvitsee kehittämistyössään pedagogista osaamista

 Männistö Merja: Hyvinvoinnin digitaaliset ratkaisut -tutkinto-ohjelmassa opiskellaan yhteisöllisesti verkko-oppimisympäristössä
 Päätalo Kati & Kiviniemi Liisa: Työkykyjohtaminen sotealan johtajan kompetenssina
– Tuomikoski Anna-Maria: Digipalveluiden kehittämiseen tarvitaan monialaista osaamista
 Koivunen Kirsi: Master-koulutuksesta tohtoriopintoihin
 Ruotsalainen Heidi & Kurttila SannaNäyttöön perustuvan kuntoutuksen toteutumiseksi tarvitaan kuntoutuksen asiantuntijoita
 Niemelä Eija & Hökkä Minna: Palliatiivinen hoito – sydämen asia
 Kiviniemi Liisa: Mielenterveysosaamista tarvitaan
– Rantala Arja: Tutkimusmenetelmien opiskelu ja opettaminen englanninkielisessä kliinisen optometrian YAMK-tutkinnossa
– Paldanius Mika & Holappa-Girginkaya Jaana: Bioanalytiikan alakohtaiset YAMK-opinnot syventävät osaamista ja auttavat urakehityksessä
– Schroderus-Salo Tanja & Jussila Aino-Liisa: Kliinisen radiografian syventävissä opinnoissa hyödynnetään verkostototeutusta

– Niemelä Eija & Saarnio Reetta: Sairaanhoitaja kliinisen asiantuntijan urapolulla