tarkoittava mutta ennemminkin originelli kuin hauska isäntä. Ruokaa loppumattomiin -- voileipäpöytä ostereineen, kaviaareineen ja hummereineen ynnä muineen -- sitten vol au vent [kannellinen piirakka], sitten homard à l’américaine [hummeria amerikkalaiseen tapaan], sitten lohta, sitten rapuja, sitten paistia, sitten täytettyä salvukukkoa, sitten parsaa, sitten taas jotain paistia -- kuin kuningas Göstan aikoina. Nohrström itse istui korkealla tuolilla (meitä oli noin 15, Wahlberg, Pirre Horn, Salmson, Hagborg, joitakin tukkukauppiaan ahmatteja) ja söi hirveästi; ilmekään ei muuttunut hänen syvän vakavilla kasvoillaan eikä hän sanonut sanaakaan vierailleen. Kello 1 kävimme pöytään ja kello 5 nousimme siitä. Onneksi meillä oli isännän lisäksi seurassamme kaksi muutakin lääkäriä, jotka olisivat voineet auttaa meitä siinä tapauksessa, että meitä olisi uhannut halkeaminen liian syöpöttelyn tähden.
Kuten sanottu, olisi voinut kuvitella joutuneensa vähintään sadan vuoden takaisiin aikoihin. Illalla Chambure vei minut ja Ellanin syömään päivällistä Ambassadeursiin -- paljon ihmisiä, komea valaistus ja chantant[laulu]musiikkia -- en tiedä, johtuuko se hermostuneisuudesta vaiko tottumisesta rauhallisempaan

kotielämään -- joka tapauksessa käresin nykyään kovasti suurista väkijoukoista, kuumuudesta ja metelistä ja olen sitä mieltä, ettei mikään päivällinen ole niin hyvä kuin se, jonka saan nauttia kotona, missä voi istua kaikessa rauhassa pukeutuneena juuri niin kuin haluaa kahden kesken, puhua silloin kun on jotain sukkelaa sanottavaa ja vaieta silloin kun ei ole.

Lauantaina olimme vierailulla Reuterskiöldeillä -- rouva on sentään aikamoinen snobi -- heillä oli käymässä eräs vanha markiisittaren harppu, ja rouva R. oli niin otettu, ettei katsonutkaan meihin. Sen jälkeen kun olimme tästä vastaanotosta hämmästyneinä jonkin aikaa istuneet vaieten ja katselleet toisiamme, rouvaa ja eukkoa, lähdimme pois, emmekä tällä teollamme herättäneet sen enempää huomiota kuin sapumisellammekaan. Ei, kyllä kreivitär Lewenhaupt on aivan toista ihmislajia.
Täksi illaksi on Berndtsonit, Hulda ja neiti Cronstedt kutsuttu Celsingien ja prinssin luokse, ainakin Berndtsonit ovat siellä.

En tiedä kuinka siinä on niin käynytkin, ettemme ole tavanneet heitä laisinkaan kuuteen päivään nyt. Ellan oli niin uupunut Salongin avajaisten jälkeen, että minä kerta kaikkiaan kielsin häntä enää lähtemästä näyttämään Pariisia Huldalle ja neiti Cronstedtille. Hulda on hyvin kiltti ja ihastunut kaikkeen näkemäänsä -- neiti Aina oli sitä vastoin kuvitellut kaiken olevan “aivan erilaista” ja on tyytymätön -- luulen että hän vain kaipaa Helsingin liehittelijöitä ja tuota suloista tunnetta, että on paikan keskeisin henkilö tai ainakin yksi keskeisimmistä.
Ei ollut mikään vahinko, että B:sonin taulu ei päässyt salonkiin, sillä se ei ollut hyvä. Miesparka, hänen pitäisi parantua tai ainakin tulla melko hyvään kuntoon, ennen kuin hän voi ajatellakaan rasittavaa maalaustyötä. -- Minä, joka olen terve kuin pukki (jollei hermoja oteta lukuun), minä tiedän, kuinka hirveästi ottaa voimille maalata jotakin kelvollista.
Neiti Frosteruksen menestys ilahdutti meitä suuresti -- hänen pastellinsa on hyvä, joskin aloittelijamainen. Schjerfbeckiltä on Salongissa todella hyvä taulu,

samoin nuorelta Järnefeltiltä. Yleisö keskustelee Gallénin tulenvaloteoksesta, joka on sijoitettu cimaiseen, ja sehän on jo suuri menestys täällä, missä on vaikea herättää minkäänlaista huomiota.
Ville Vallgrenin patsas Marietta on parasta mitä hän on koskaan tehnyt. Siinä on artistista tuntua, mikä kertoo siitä, että hän pohjimmiltaan kuitenkin on taiteilija, vaikka onkin kehittynyt hitaasti ja myöhään.

Ah kuinka olenkaan utelias lukemaan Björnsonin Helsingissä pitämistä luennoista. Juuri nyt, maanantai-iltana, hän ehkä pitää ensimmäistä esitelmäänsä. Toivon että Te tapaatte hänet -- kunpa häntä vain ei ympäröisi kymmenkertainen Paksujen Thyrojen, rouva Aspien ja Kurténien, Viktorien, Heikelien ynnä muiden muuri, niin että Te ette lainkaan pääse hänen luokseen -- yrittäkää päästä

yksin hänen seuraansa hetkeksi tai kutsukaa hänet päivälliselle -- hän ei ole hankala, ja luulen, että hän olisi ihastunut saadessaan kerrankin syödä parempaa ruokaa kuin hän muuten saa Helsingissä (kohteliaisuus Marille) en petit comité [pienessä seurassa].
Kirjoitin viimeksi, että olen ajatellut pyytää G. Aminoffia kirjoittamaan artikkelin Harperiin -- älkää puhuko siitä vielä, sillä oletan, että jos siitä tulee jotain, hän ei korkeana upseerina halua allekirjoittaa artikkelia. Jääköön asia siis meidän väliseksemme.
Ellan tuli juuri kotiin -- kello seitsemän, Huldan luota -- Huldaa ja Aina Cr:ia ei ollut kutsuttu prinssin luokse -- viimeksi mainittu on kuulemma ollut hyvin nolona siitä. Rafaël Haartman on täällä ja on kutsunut koko Berndtsonien kolonian Oopperaan huomiseksi.
Nyt näkemiin, tuhannet terveiset meiltä molemmilta lähettää Äidin
Atte