-- suurimmaksi osaksi siellä oli 18-vuotiaita -- eloisia, tulisia, villejä. He puhuivat “souffrancesta”, travail acharnésta [kärsimyksestä, intohimoisesta uurastuksesta] ja siitä että täytyy “arriver” [saavuttaa päämääränsä] j.n.e. -- kaikesta tästä, minkä tunnen niin hyvin, kaikesta tästä, mikä pikkuhiljaa hioutuu pois kymmenen vuoden kuluessa, kun ihminen lopultakin näkee, kuinka äärimmäisen vähän hän on saanut aikaan, kuinka hän on tuhlannut aikaansa ja leiviskäänsä -- tehnyt arvottomia myönnytyksiä muodille ja yleisölle y.m.

Kuitenkin nuoret olivat suoneet minulle sen kunnianosoituksen että (koska Dagnan ei ollut paikalla) olivat sijoittaneet minut istumaan Gérômen viereen. Minä sain niin muodoin puhua hänen kanssaan kaksi tuntia. Hän on sentään intelligentti mies, ja millainen pää hänellä onkaan! En kyltynyt katselemaan noita hienoja, hermoherkkiä piirteitä, noita suuria, avoimia, ruskeita silmiä, tuota liidunvalkeaa harjastukkaa. Hän sanoi minulle monia kauniita asioita ja suri sitä, että minä olin pysytellyt aina niin vieraana hänelle -- “Il paraît

que vous avez fait un portrait de M. Pasteur, tout à fait remarquable, tout le monde en parle. [Kerrotaan että olette tehnyt muotokuvan Monsieur Pasteurista, aivan erinomaisen, kaikki puhuvat siitä.]
Minä siihen: “Oui, mais Bonnat en a fait un aussi, et la lutte sera dangereuse.” “Dangereuse, mais pas pour vous, tenez, sans les avoir vus, je parie que c’est le vôtre qui l’emporte.” [Kyllä, mutta Bonnat’kin on tehnyt hänestä muotokuvan, ja taistelusta tulee vaarallinen. Vaarallinen, mutta ei teille; maalauksia näkemättäkin veikkaan, että teidän työnne voittaa sen.]
“Vous savez” [Tiedättekö], hän lisäsi, “je vous suis avec beaucoup d’interêt sans que vous vous en doutiez.” [Seuraan teitä hyvin kiinnostuneena ilman että te osaatte sitä epäilläkään.] -- Ja sitten hän puhui Suomesta ja oli sitä mieltä, että minun pitäisi mennä naimisiin. “Voyez vous, ce n’est pas l’idéal, mais c’est encore ce qu’il y a de mieux ici bas -- seulement, n’épousez pas une mondaine -- ces femmes-là sont des vampires, capables de tuer un homme de talent.” [Nähkääs, eihän se ole ihanteellista, mutta se on kuitenkin parasta maan päällä -- kunhan vain ette mene naimisiin suuren maailman naisen kanssa -- nuo naiset ovat vampyyreja, jotka kykenevät viemään hengen lahjakkaalta mieheltä.]
Gérôme-parka, hänellä on nyt vaikeaa. Hänen vanhin tyttärensä on avioitunut vastoin hänen tahtoaan, hänen rouvansa on ollut pahasti sairaana kolme kuukautta ja hänen anoppinsa, vanha rouva Goupil, tekee kuolemaa.
Sitten Gérôme puhui omista tauluistaan ja sanoi useista: “Non, soyons francs, c’était bien

mauvais, mal composé et mal peint.” [Ei, olkaamme rehellisiä, se oli varsin huono, huonosti sommiteltu ja huonosti maalattu.] Se oli joka tapauksessa varsin reippaasti sanottu niin kuuluisalta ja niin korkeassa asemassa olevalta mieheltä kuin hän.

Eilen kävin Alexandre Dumas’n luona. M[ademoise]lle Jeannine, jolla on hyvin paljon esprit’tä [henkevyyttä], oli aivan tuohtunut kaikesta ja kaikista, Pariisista, “le mondesta” [seurapiireistä], naisista yleensä “les hommes sont beaucoup plus francs et vrais” [Miehet ovat paljon suorempia ja aidompia], hän sanoi. Minä puolustin naisia, mutta en silloin toden tottakaan ajatellut hänen sisartaan, M[ada]me Lippmannia, hanhea ja vieläpä sairaalloista hanhea, joka myös oli paikalla.
En tiedä, kuinka jäinkin viimeiseksi paikalle, ja Alexander [sic] itse tuli saattamaan minut alas portaita ja puhui minulle kaikesta mahdollisesta vielä alhaalla eteisessäkin. Totuudesta hän puhui -- ah, että tämä nero, tai oikeammin sanottuna suuri lahjakkuus, onkin niin kauan kulkenut sairaalloisen väärässä ajatusmaailmassa! Muutoin hänen ympärillään säkenöi henkevyys, ja kaikkine paradokseineen hänen puheitaan on hauska kuunnella.

Eilen iltapäivällä olin Luxembourgin puistossa piirtämässä, ja koska

vanha Pasteur asuu aivan lähellä, pistäydyin hänen luokseen, osittain tervehtimään häntä, osittain nähdäkseni meidän helsinkiläiset raivotautisemme. Vanhuksella oli ympärillään sata sairasta, jotka piti juuri rokottaa, ja hän pyysi minua tulemaan työhuoneeseensa. Hän oli aivan poissa tolaltaan eräästä Norddeutsche Allgemeine Zeitungissa julkaistusta sikamaisesta artikkelista ja l’Intransigeantin ja kaupunginvaltuuston [conseil municipal] hyökkäyksistä häntä kohtaan. “Pourquoi, pourquoi m’attaquent-ils? Qu’est-ce que je leur ai fait? Je ne suis donc pas un assassin, tuant le monde pour mon plaisir. Je fais ce que je peux, je travaille pour les autres, et il n’y a pas d’infamie que [on] ne me jette à la figure” [Miksi, miksi he käyvät minun kimppuuni? Mitä minä olen heille tehnyt? Enhän minä ole mikään murhaaja, joka tappaa ihmisiä omaksi ilokseen. Minä teen sen minkä voin, työskentelen muitten hyväksi, eikä olekaan sellaista loukkausta, jota minun kasvoilleni ei heitettäisi], hän vaikeroi. “Että te hetkeäkään piittaatte noista hyökkäyksistä”, sanoin. “Vous êtes au dessus de toutes ces misères.” [Olette kaikkien noiden joutavuuksien yläpuolella.] Yritin niin hyvin kuin saatoin puhua ammatillisesta kateudesta ja kansallisuuksien keskinäisestä vihasta ja osoitin kaikkia noita musikoita, suomalaisia piikoja ja venäläisiä sotilaita, ranskalaisia työläisiä, amerikkalaisia ja englantilaisia, jotka seisoivat pihalla odottamassa häntä -- “Cela, ce n’est donc pas une preuve éclatante de la confiance qu’on a en vous?” [Eikö tuo kuitenkin ole loistava todiste siitä luottamuksesta, jota teitä kohtaan tunnetaan?]
Yksi

noista suden puremista venäläisistä on nyt saanut ruusun kasvoihinsa, ja vanhus oli hyvin huolissaan. Hän oli harmistunut, kuohuksissaan, ahdistunut ja puhui avoimesti piinastaan. Olin hyvin ylpeä siitä, että hän puhui “meine Wenigkeitin” [minun vähäpätöisyyteni] kanssa niin yleisinhimillisellä tasolla -- ihmisenä ihmiselle, tuolla ainoalla järkevällä tavalla, jota täällä maailmassa kannatta soveltaa.

Sitten hän puhui meidän helsinkiläisistämme -- “Ils sont hors de danger, et ils repartiront vendredi. Bonnes gens, et race forte, à la figure franche et ouverte.” [Heillä ei ole enää vaaraa, ja he lähtevät perjantaina. Hyviä ihmisiä, ja vahvaa rotua, kasvoiltaan rehtejä ja avoimia.] Saatoin todeta että hän oli oikeassa -- he näyttivät aivan mukavilta, meidän piikamme ja lapsemme. Minä puhuin heidän kanssaan sujuvalla suomen kielellä. He olivat miellyttävästi pukeutuneita, hyvin siistejä, ja heillä oli selkeät kasvot. Heitä oli kaksi ruskeaverikköä ja yksi vaaleaverikkö, kaikilla suora nenä eikä mitään hämäläistä leukaa. Kun rokotus oli suoritettu, läksin ulos pikku Gustafsonin ja Finèrin kanssa, molemmat Hyschstasbladésta [sic] ja ostin näille nuorukaisille paljon appelsiineja, rintasokeria ja paahdettuja manteleita, mistä he ilahtuivat kovin.

Muutoin he olivat kaikki mainiolla tuulella, piiat selittivät, että täällä Pariisissa oli “oikein hyvä olla” [sitaatti kirjeessä suomeksi], kertoivat, että olivat nähneet akvaarion, jossa oli kaloja, ja kaikenlaisia eläimiä Jardin des Plantesissa. Nordblad vie heitä joka päivä puistoihin ja kävelykaduille, missä he herättävät tiettyä huomiota huiveineen ja puuvillaisine leninkeineen.
Turkkeihin ja pitkiin saappaisiin sonnustautuneet venäläisparat olivat huonossa kunnossa. Eräältä pieneltä nelivuotiaalta pojalta oli syöty puolet kasvoista, ja hän oli niin murjottu, että silmiä tuskin näkyi; useimpia oli purtu kasvoihin, jotkut nenättömiä, hirveitä haavoja poskissa ja ohimoilla. Harjoittelin venäjän kieltä, ja juuri kun seisoin puhumassa erään Vladimirista tulleen naisen kanssa, jolla oli kaksi pientä lasta, paroni Frederichs läimäytti minua olalle -- hän tuli kahdeksan venäläisen sotilaan kanssa eikä voinut kyllin ylistää vanhan Pasteurin hyvyyttä ja sydäntä. Suokoon Jumala, että tämä Pasteurin työ onnistuu! Kun näkee kaiken tämän kurjuuden, ymmärtää, mikä

ihana asia on, että voidaan keksiä lievitystä niin hirveään onnettomuuteen.
Tänään syön Konnin kanssa -- olemme menneet ristiin useana iltana. -- Neiglick oli täällä eilen ja puhui epätavallisen selkeästi ja järkevästi. En voinut kylliksi varoittaa häntä puuhailemasta liian monien asioiden parissa. Juuri meikäläinen monialaisuus tuhoaa meidät.
Tyttöjen hatut ja hansikkaat lähetän mitä pikimmin Lyypekin kautta. Huomenna menen syömään päivällistä Chamburelle, joka on sanonut minulle kerta kaikkiaan, että voin tulla koska tahansa päivällisaikaan. Olen kopioinut yhden niistä tutkielmista, joita tein hänen laskuunsa Monacossa, ja luulen että hän ilostuu tästä pienestä lahjasta.
Kummallista etteivät Etterit kirjoita! Olisi ollut niin hauskaa, jos Butti olisi voinut matkustaa Pietariin. Ja kun ne hedelmätkään eivät koskaan tule perille! Onko se postin rosvojoukkio nyt varastanut nekin!
Tuhannet terveiset
Attelta.