järjestää skandinaavisten taiteilijoiden keskuudessa keräystä seppeleen hankkimiseksi haudalle, mutta olen epämiellyttävästi yllättynyt siitä täydellisestä välinpitämättömyydestä, jolla minun ehdotukseeni suhtauduttiin Hörnanissa ja muissa erinomaisissa hengen keskuksissa, joissa ruotsalaiset maalarit oleskelevat. Vain suomalaisten keskuudessa kohtasin enemmän kiinnostusta asiaa kohtaan, vaikka Becker yrittikin perääntyä sitten, kun olin jo tilannut seppeleen. Joka tapauksessa perjantaina kello 5 i.p. Jarl Hagelstam ja minä menimme Victor Hugon asunnolle. Olin ilmoittanut kirjeitse saapumisestamme eräälle Victor Hugon sukulaisista, Léon Glaizelle, jonka minä tunnen. Seppele oli metrin suuruinen halkaisijaltaan, ja se oli sidottu mustista orvokeista allaan valkeita neilikoita, ja siihen oli sinne tänne kiinnitetty vaaleankeltaisia teeruusuja suurina kimppuina (100 frangia). Nauhassa luki: “à Victor Hugo, artistes et étudiants finlandais” [Victor Hugolle, suomalaiset taiteilijat ja ylioppilaat]. Meidät vietiin ensin salonkiin. Alakerrassa kaksi, kolme huonetta oli aivan täpötäynnä kukkia. Koskaan en ole nähnyt sellaisia seppeleitä. Madame Lockroy ei ollut paikalla juuri sillä hetkellä mutta välitti kiitoksensa meille erään toisen surupukuisen daamin kautta. Glaize tuli heti sen jälkeen ja vei meidät ylös kuolinhuoneeseen. Saisin siis vielä kerran nähdä Victor Hugon. Hän makasi vielä samassa vuoteessa, jossa oli kuollut. Balsamoituna mutta kuitenkin melko muuttumattomana. Ainoastaan

piirteet olivat tulleet hienommiksi, nenä kaarevammaksi ja kapeammaksi. Ilme jalo ja energinen. Niiden viiden minuutin aikana, kun seisoimme huoneessa hiljaa ja yksin, lävitseni kulki valtaisa määrä ajatuksia. Omituista, kuinka jälkeenpäin ajatuksiaan analysoidessaan huomaa, että lyhyessä hetkessä ehtii sentään varsin paljon. Napoleon, 1830-luku, -- Äidin puheet romantismista, Annin lausuntaesitys tyttökoulussa, kaikki nuo kauniit asiat Feuilles d’automnessa ja Chants de Crépesculessa, Les Châtiments, Runebergin kritiikki Lucretia Borgiasta, Bos ja Cygnaeus, Tegnér, trikolori, Marseljeesi, Ranskan suuruus ja kunnia -- kaikki kiisivät aivojeni läpi huimaavaa vauhtia. Olin varsin liikuttunut ja sain vaikutelman suuruudesta, joka on niin ihanaa ja hyväätekevää.

Tänään hänet on siirretty loisteliaalle katafalkille Riemukaaren alle; Riemukaari on muutettu chapelle ardenteksi [ruumisalttariksi] siten, että sen sivuista kolme on peitetty mustalla ja ainoastaan Champs-Elysées’lle avautuva sivu on jätetty auki. Katafalkki on niin korkea, että se melkein ulottuu kattoholviin saakka, ja kokonaan musta ja hopeinen -- se on suurenmoinen, Garnier’n, arkkitehdin suunnittelema. Hautajaiset ovat huomenna kello 11. Hänet kuljetetaan pitkin Champs-Elysées’ta, Pont de la Concordea, B[oulevar]d St Germainia ja B[oulevar]d St Michelia pitkin Panthéoniin, missä hänen viimeinen leposijansa tulee olemaan. Pelätään kovasti sosialistien mielenosoituksia; nämä ovat luvanneet saapua paikalle punaisine lippuineen, joihin on kirjoitettu vive la commune [eläköön kommuuni] ja väkivalloin tukeutua mukaan ruumissaattoon. Kunpa ei tulisi mitään häiriöitä.

Viime sunnuntaina, helluntaipäivänä, oli Père Lachaisen hautausmaalla kahinointia kommunardien ja poliisin kesken. Kommunardit järjestivät mielenosoituksen sankariensa haudoilla (24:nnen toukokuuta 1871 kunniaksi), syntyi käsikähmää ja verta vuodatettiin. Kyllä he ovat varsinaisia roistoja -- eivät niinkään nuo köyhät kurjimukset kuin kansankiihottajat, jotka yllyttävät ensiksimainittuja “yläluokan” kimppuun.
Pasteurin muotokuva edistyy, ja jos saisin työskennellä sen parissa joka päivä, se voisi olla valmis viikon kuluttua. Nyt, kun istuntoja on kolme viikossa, se voi kestää kuukauden loppuun saakka. Hän itse ja kaikki hänen preparaattorinsa ja lääkärinsä ovat jo nyt sitä mieltä, että muotokuva on silmiinpistävän yhdennäköinen -- kunpa siitä nyt tulisi myös hyvin maalattu. Ikävä kyllä valo on huono laboratoriossa, niin että en aivan täysin näe, mitä olen tekemässä.
Eilen pidettiin ruotsalaiset jäähyväispäivälliset Hagborgille, joka matkustaa Ruotsiin ja menee siellä naimisiin. -- Valtavasti hyvinpukeutuneita ruotsalaisia, luutnantteja, tukkukauppiaita y.m. -- kallista eikä pohjimmiltaan mukavaa. He ovat merkillisen välinpitämättömiä, materialistisia ja velttoja, nuo ruotsalaiset. Niinpä esimerkiksi Victor Hugo ei liikuta heitä tippaakaan.
Kiittäkää Buttia sydämellisesti kirjeestä. Lähden katsomaan Victor Hugon katafalkkia, koko Pariisi on siellä. Pian kirjoitan lisää.

Kertokaa Haikolle tuhannet terveiset
Attelta.
PS Butti saa esittää uudestaan sen Bangin luennon sitten, kun tulen kotiin! Kuinka hauskaa, että hän on saanut vain kiitettäviä arvosanoja -- hän on ollut ahkerana!