Musiikkifestivaalit oppivina organisaatioina : tutkimuskohteina Savonlinnan Oopperajuhlat ja Haapavesi Folk Music Festival
Tutkimuksessa tarkastellaan kahden suomalaisen musiikkifestivaalin, Savonlinnan Oopperajuhlien ja Haapavesi Fok Music Festivalin, kohtaamia haasteita 2000-luvulla sekä sitä, miten haasteisiin on reagoitu ja toimintaa sitä kautta kehitetty. Kun festivaalien tarkastelun painopiste on kehittämistoiminnassa ja siihen johtavissa tekijöissä, tarvitaan oppimista sekä oppimiseen ja kehittämiseen suuntautunutta organisaatiota. Tutkimuksen teoreettisena viitekehyksenä on siis oppiva organisaatio, jonka luomien raamien puitteissa festivaaleja lähestyttiin johtajuuden, suunnan, kehittymisen esteiden, kehittymisen suunnan valinnan ja toteutuksen sekä palkitsemisjärjestelmien osa- alueiden kautta.
Tutkimuksen aihetta lähestyttiin laadullisella tutkimusotteella. Teemahaastattelun runkona toimi em. teorian osa- alueet, joihin haastatteluaineistosta ilmenneitä yksityiskohtia verrattiin. Tarkoituksena oli selvittää minkälaisia haasteita organisaatiot ovat kohdanneet ja lopulta pohtia olisiko joitakin asioita tai osa-alueita, joilla kehittästoimintaa voisi viedä eteenpäin. Haastatteluja toteutettiin yhteensä neljä. Kummastakin festivaaliorganisaatiosta haastateltiin niin johtavassa asemassa olevaa kuin operatiivisellakin puolella työskentelevää henkilöä.
Tulosten pohjalta voidaan todeta, että kulutuskäyttäytymisen muutokset, yritysten supistukset vieraanvaraisuuspalveluissa, dokumentoinnin kehittymättömyys, tilapäisten työntekijöiden rekrytoimis- ja motivoimishaasteet sekä mainonnan ja markkinoinnin kehittäminen ovat olleet 2000-luvulla musiikkifestivaalien suurimpia haasteita. Taloudelliset ongelmat, joiden voidaan katsoa johtuvan yleisömäärien kasvun vähyydestä, yleisestä kustannusten noususta sekä siitä, että toimeentulo nojaa suurelta osin lipputuloihin esiintyivät myös vahvasti tuloksissa. Tutkimuksen mukaan festivaaliorganisaatioissa on reagoitu haasteisiin esim. hyödyntämällä ympäristön mahdollisuuksia lisäarvon luomiseen, järjestämällä kehityskeskusteluja sekä panostamalla dokumentoinnin kehittämiseen. Kuitenkin myös kehitettäviä osa-alueita löytyi, joihin tutkimuksen teoreettisen viitekehyksen pohjalta voitiin antaa kehittämiseen ohjaavia argumentteja.
...
Asiasanat
Metadata
Näytä kaikki kuvailutiedotKokoelmat
- Pro gradu -tutkielmat [28236]
Samankaltainen aineisto
Näytetään aineistoja, joilla on samankaltainen nimeke tai asiasanat.
-
Organisational learning in a fusion school
Laiho-Murdoch, Heli (2016)Laiho-Murdoch, Heli. 2016. Organisational learning in a Fusion School University of Jyväskylä. Department of Education. This empirical research examines organisational learning in a fusion-school development during the ... -
Developing inclusive pre-service and in-service teacher education : Insights from Zanzibar primary school teachers
Juma, Said; Lehtomäki, Elina; Naukkarinen, Aimo (Concordia University College of Alberta, 2017)Developing inclusive teacher education to improve learning and schooling for all children is attracting increasing interest worldwide. This study examined teachers’ insights into the development of inclusive teacher ... -
Transformative Authorship Through Critical Dialogue : Concepts, Theory, and Practice
Sarja, Anneli; Arvaja, Maarit (SAGE Publications, 2023)This conceptual article deals with components and concepts of transformative learning, emphasizing the organization-level perspective on critical reflection. The discussion leans on the concept of transformative authorship ... -
Workplace learning from the organizational point of view
Tynjälä, Päivi (Springer International Publishing, 2022)The focus of this chapter is on workplace learning from the organizational point of view. The chapter reviews multi-disciplinary and inter-disciplinary research literature on learning organization starting from the seminal ...
Ellei toisin mainittu, julkisesti saatavilla olevia JYX-metatietoja (poislukien tiivistelmät) saa vapaasti uudelleenkäyttää CC0-lisenssillä.