Resurssiviisasta yhteistyötä ja kohtaamisia laurealaiseen TKI-työhön

Teksti | Anniina Honkonen , Laura Erkkilä , Juha Leskinen , Piia Tiilikallio

Huhtikuussa 2023 järjestettiin Tikkurilan kampuksella Laurea-ammattikorkeakoulun yksiköittäin organisoituvien tutkimus-, kehittämis- ja innovaatio (TKI)-tiimien ensimmäinen yhteinen tapaaminen, jonka tavoitteena oli tutustua kollegoihin sekä pohtia ja keskustella Laurean TKI-työn nykytilanteesta ja tulevaisuudesta. Tämä teksti kokoaa TKI-toimijoiden ajatuksia laurealaisesta osaamisesta, yhteistyöstä ja TKI-toiminnan tulevaisuudesta.

kuvituskuva.
TKI-tiimit tapasivat Tikkurilassa huhtikuussa 2023 (Anniina Honkonen 2023).

Tutkintokoulutuksen lisäksi ammattikorkeakoulun lakisääteisenä tehtävänä on harjoittaa työelämää sekä aluetta ja sen elinkeinorakennetta tukevaa ja uudistavaa tutkimus-, kehittämis- ja innovaatiotoimintaa. Käytännössä ammattikorkeakoulujen TKI-toiminta on hyvin laaja-alaista ja kirjoltaan monipuolista sekä toteutustavoiltaan ja yhteistyökonsortioiltaan vaihtelevaa. TKI-toiminta tuottaa sekä uutta tietoa että sovelluksia, mutta myös konkreettisia tuotteita ja palveluja. (Arene ry n.d.)

Tällä hetkellä Laureassa on neljä TKI-tiimiä: C-yksikössä työskentelee 12, D-yksikössä 17, E-yksikössä 25 ja W-yksikössä 9 TKI-toimijaa. Viimeisten kahden-kolmen vuoden aikana Laurean TKI-tiimit ovat muotoutuneet, kehittyneet ja kasvaneet nykyisiin mittoihinsa eikä muutosvauhti vaikuta olevan hidastumassa. Ensimmäinen yhteinen tapaaminen toi esille yhteistyön tarpeen, mahdollisuudet ja kehityskohteet. Keskustelua käytiin neljässä teemassa:

  1. Mitä hyötyä/positiivista nähdään TKI-tiimien yhteistoiminnassa?
  2. Mitä TKI-tiimien yhteistyö käytännössä on?
  3. Mitkä ovat TKI-tiimien vahvuudet ja ydinosaamiset?
  4. Millainen on Laurean TKI-toiminnan toivottava tulevaisuus?

TKI-yhteistyöllä parempaa vaikuttavuutta

TKI-toimijat nostivat esille paljon hyviä ideoita laurealaisen TKI-toiminnan kehittämiseksi ja tehostamiseksi. Osallistujia pyydettiin ideoimaan yhteistyötä ja sen rakennetta tarvelähtöisesti yli tiimirajojen.
Esimerkkejä käytännön yhteisistä toteutuksista voisivat olla TKI-dokumenttipankki, Laurean ulkoinen TKI-webinaari ja TKI-vuosikellon mukaiset rahoitusinstrumenttipäivät pari kertaa vuodessa.

Ensimmäisenä tarpeelliseksi koettiin tuki hankkeiden yhtaikaisiin työvaiheisiin. Yhteistyöstä hyödyttäisiin samoissa työvaiheessa olevien kesken hankkeiden ja projektipäälliköiden ollessa niin sanotusti samassa jamassa. Toiseksi yhteistyötä toivottiin yli kampusrajojen hankkeiden teemojen samankaltaisuuden perusteella. Kolmanneksi TKI-toimijat toivoivat myös enemmän kohtaamisia kollegoiden kesken, mielellään teemakohtaisesti. Kohtaamisia tarvitaan kokemusten vaihtoon; halutaan kuulla ja jakaa onnistumistarinoita sekä käytännön ratkaisumalleja muista hankkeista keksimättä hankepyörää uudelleen. Yhteistyö voisi lisätä kokeilukulttuurin hyödyntämistä Laureassa. Osallistujat ideoivat yhteisen TKI-kohtaamisfoorumin, “tähtipölytilan”.

Yhteistyön tiivistämisessä nähtiin monia potentiaalisia hyötyjä. Yhteistyö lisää strategisten ja tutkimuksellisten tavoitteiden toteutumista. Yhteistyö lisää parhaimmillaan myös tietoisuutta Laurean asemasta muihin ammattikorkeakouluihin nähden, esim. 3AMK-hankkeissa. Hankeideatkin kehittyvät yhteistyöllä paremmiksi. Tällä hetkellä hakemuksia ideoidaan yksilöllisesti tai tiimeissä pitkin vuotta erillään toisista yksiköistä. Toiveissa on tunnistaa ja yhdistää Laurea-tasoisesti eri TKI-tiimien osaamiset, mikä nopeuttaisi toteutuskelpoisempia ideoita projekteille. Tehokkuus kasvaa, jos kirjoittajatiimin jäsenet tuntevat toisensa ja osaamisensa. Parhaimmillaan he täydentävät toistensa töitä kirjoitusprosessin kestäessä.

Yhteistyössä tehden voisimme jakaa tietoa myös rahoitusinstrumenteista ja luoda niille omat prosessikuvaukset ja mallinnukset. Ne yhdessä esimerkiksi hakujen vuosikellon kanssa helpottaisivat työtä, nostaisivat hakemusten laatua sekä määrää. Yhteistyöllä on mahdollisuus kasvattaa ja jakaa tietoa rahoitusinstrumenttien erityispiirteistä.

Viestintä hankkeissa tehostuu, kun tiedetään ketkä sen erityisesti osaavat ja haluavat sitä tehdä. Syvemmästä yhteistyöstä hyötyisivät myös avainkumppanuuksien hankinta ja ylläpito samalla, kun toiseen suuntaan opetuksen integrointi hanketyöhön helpottuisi yhteisten verkostojen ollessa kaikkien käytössä.

kuvituskuva.
Tapaamisessa keskusteltiin TKI-yhteistoiminnan hyödyistä Juha Leskisen fasilitoimana (Anniina Honkonen 2023).

Vaikuttavan hanketyön taustalla on osaava joukko TKI-toimijoita

Laurean saama ulkopuolinen tutkimusrahoitus on kasvanut vuosien 2018–2022 välisenä aikana yli 3,7 miljoonalla eurolla. Pelkästään vuodesta 2021 vuoteen 2022 ulkopuolisen tutkimusrahoituksen kasvu oli 2,6 miljoonaa euroa. (Koski 2023.)
Yksittäisen hanketyöntekijän silmin katsottuna summat ovat vaikuttavia. Kuten rehtori blogitekstissään kertoi, yksi Laurean strategiassa määritelty kriittinen muutostarve on ollut TKI-toiminnan vaikuttavuuden ja kilpaillun rahoituksen kasvattaminen.

Strategioiden konkretisoitumiseen ja muutoksien tapahtumiseen tarvitaan osaavia tekijöitä. Laurean TKI-tiimien vahvuuksia ja ydinosaamisia on valtavasti ja niitä voidaan jakaa erilaisiin ryhmiin ja teemoihin. Seuraavat jaottelut eivät varmastikaan ole ainoat, joiden kautta TKI-tiimien osaamista voidaan tarkastella.

Ensinnäkin osaamiset voidaan jakaa Laurean kolmen tutkimusohjelman mukaisesti yhtenäiseen turvallisuuteen, kestävään ja monipuoliseen sosiaali- ja terveysalaan sekä palveluliiketoimintaan ja kiertotalouteen. Näiden tutkimusohjelmien alla osaamista voidaan jaotella myös erilaisten teematiimien alle, kuten luovuuteen, työhyvinvointiin, palvelumuotoiluun ja yhteiskehittämiseen sekä kyberturvallisuuteen. Osaamiset voidaan jaotella myös läpileikkaavien teemojen mukaisesti yrittäjyyteen, pedagogiikkaan ja yhteiskehittämiseen, digitalisaatioon ja tiedon hallintaan yhteiskunnassa sekä eettiseen osaamiseen ja ennakointiosaamiseen. Jos tarkastellaan osaamista yleisimpien rahoituskanavien kautta, tietotaitoa löytyy muun muassa Horizon, ESR, EAKR, OPH, Erasmus + ja Uudenmaan liiton rahoituksista.

Osaamista ja vahvuuksia voidaan tarkastella myös menetelmien ja ajattelutapojen ja työkalujen kautta. Laurean TKI-tiimeistä löytyy vahvaa osaamista muun muassa yhteiskehittämisestä, palvelumuotoilusta, muotoiluajattelusta, sosiaalisesta vastuusta, tulevaisuusmenetelmistä ja ennakoinnista sekä digitaalisuudesta. Tekniseen hanketyöskentelyyn liittyen osaamista löytyy muun muassa fasilitoinnista, hankehallinnoinnista ja koordinoinnista, viestinnästä ja arvioinnista. Yksittäisinä nostoina osaamista ja tietotaitoa löytyy myös rikosseuraamusalasta, kokemusasiantuntijuudesta ja Living Lab -toiminnasta.

TKI-tiimien työskentelyn lähtökohtina nostettiin esille ihmiskeskeisyys, voimavarakeskeisyys, monialainen kehittämistyö, psykologinen turvallisuus, autonomia, osallisuus, monimuotoisuus ja inklusiivisuus, heterogeenisyys ja digitaalisuus. Kaksi selkeää tavoitetilaa olivat TKIO eli tutkimus-, kehitys- ja innovaatiotoiminnan entistä tiiviimpi sidonta opetukseen sekä yhteisten, jatkuvasti ylläpidettävien verkostojen rakentaminen ja hallinnointi.

Osaamista on laajasti ja se muuttuu ja kehittyy koko ajan. Uusien hankkeiden myötä osaamisvaatimukset ja -tarpeet muuttuvat jatkuvasti, mikä asettaa paineita niin tiimien esimiehille kuin yksittäiselle TKI-asiantuntijalle. Mikä on minun polkuni ja minun erityisosaamisalueeni tässä TKI-asiantuntijoiden joukossa? Mihin suuntaan Laurea on menossa TKI-työssä eli millaista osaamista jatkossa tarvitsemme?

Kohti yhteistä TKI-toiminnan visiota

TKI-toiminnan tulevaisuudesta käytiin rikasta ja rönsyilevää keskustelua, josta päällimmäisenä erottui se, että laurealaisen tutkimus- ja kehittämistoiminnan tulevaisuus nähtiin strategisesti jäsentyneenä, kirkastuneena. Visioidussa tulevaisuudessa toiminnan harkitun kasvattamisen lisäksi keskitytään sisällöllisesti organisaatiossa olemassa olevien vahvuusalueiden ympärille, täysin uusia avauksiakaan unohtamatta. Tulevaisuudessa tavoitellaan laadukkaita hankkeita organisaation ydintehtävistä kumpuavat sisällölliset painotukset edellä, kaikkea ei enää tarvitse tehdä kaiken aikaa kaikkien kanssa, vaan Laurean TKI-osaaminen on fokusoitua ja aiempaa brändätympää. TKI-henkilöstön toiveiden tulevaisuudessa Laurealla on yhtenäinen visio TKI-toiminnalle, (“Laurean TKI 2030“), jonka painotusten mukaan toimitaan uusia hankkeita valmistellessa ja rahoituksia haettaessa.

Kuten edellä on jo ilmennyt, tarve aktiiviselle yhteistyölle TKI-tiimien (ja -palveluyksikön) välillä on TKI-toimijoiden kesken yhteisesti jaettu. Tulevaisuudessa tiedonkulku eri yksiköiden, tiimien ja hankkeiden välillä on kuroutunut pois siiloista verkostomaiseksi eläväksi yhteistyöksi, jossa keskinäinen kilpailu on jäänyt historiaan ja työtä tehdään aidosti yhdessä ponnistellen yhteisen Laurean lipun alla.

TKI-työn sisällöllisessä pohdinnassa TKI-toimijat näkevät tulevaisuudessa projektiosaamisen ja hankehallinnon olevan tunnustettuja ja tunnistettuja omina erityisosaamisen alueina pedagogisen osaamisen rinnalla, mikä koettiin tärkeäksi alan arvostusta tukevaksi tekijäksi. Jatkuvuutta tuleville TKI-työurille ja pitkän linjan kehittämistyölle on saatu panostamalla osaajien organisaatioon sitouttamiseen, jolloin määräaikaiset työsuhteet ovat enemmänkin poikkeus kuin sääntö. Projektipäällikkö ei tulevaisuudessa jää haastavissakaan yhteistyökuvioissa tai hanketiimin sisäisissä tilanteissa yksin, vaan tukea ja apua löytyy TKI-tiimeistä ja –palveluista jo ennakoiden. Projektipäällikön tehtävät hahmotetaankin tulevaisuuden TKI-työssä teknisen hankehallinnon lisäksi myös ihmissuhdetyönä johtamis- ja neuvottelutaitojen vaatimuksineen ja näitä taitoja on mahdollista päästä hiomaan organisaation tarjoamissa koulutuksissa.

Laurean TKI-tiimien jäsenet hahmottelivat toiminnallisessa työskentelyssään yhteisen, strategisen ja eheän TKI-toiminnan tulevaisuuden, jossa laurealainen jatkuvasti kehittyvä osaaminen on vahvasti esillä. Tulevaisuuden tasokkaat ja vaikuttavat hankkeet tehdään asiantuntevasti hyvässä yhteistyössä aluetta ja asiakasta kuullen. Resurssiviisaan TKI-yhteistyön kehittäminen jatkuu syyskuussa 2023.

Lähteet:

URN http://urn.fi/URN:NBN:fi-fe2023060953593

Jaa sivu