Luonnon ja ihmisen välinen ystävyyssuhde

Teksti | Satu Bethell , Sonja Kukkonen

Ulkoillessani koiran kanssa raskaan päivän päätteeksi, havahdun yllättäen ajatuksistani. Vierellä kulkeva metsä kutsuu minut pois minua äsken vaivanneista pohdinnoista. Astun pururadalta vihreyden syliin ja hengitän.

kuvassa henkilö kävelee lumisessa metsässä.
Kuva: Satu Bethell

Luonto ei varsinkaan meille suomalaisille ole koskaan ollut vain tuttava muiden joukossa. Sukupolvesta toiseen luonto tarjoaa kumppanuudellaan paikan olla, rauhoittua ja hengähtää sekä paikan tutkimiselle, kasvulle ja kehitykselle. Vastavuoroisesti luonto kaipaa ihmisen kumppanuutta, etenkin suojelijanaan. Nämä ajatukset ovat yhdenmukaisia ekopsykologiseen ajatteluun perustuvan Green Caren kanssa: ihmisen hyvinvointi ja luonto ovat toisistaan riippuvaisia. Ekopsykologia tutkiikin ihmisen ja ympäristön välistä suhdetta. Käytännössä ekopsykologian päämääränä on löytää tapoja, joilla estetään ihmisen vieraantuminen luontosuhteesta ja rakennetaan yksilön ja yhteisöjen tasolla kestävän kehityksen mukaista elämäntapaa. On jopa elintärkeää tehdä tilaa ekopsykologiselle ajattelulle tilaa mielissämme ja teoissamme itsemme ja luonnon puolesta.

Yhä syvemmälle vihreyteen. Kostea sammalikon tuoksu. Tuulessa kahisevat lehdet. Yhtäkkiä en muista lainkaan mikä mieltäni äsken niin ahdisti.

Luonnon järjestys on luonteeltaan epäsäännöllistä ja orgaanista, jatkuvassa muutoksen tilassa olevaa. Ihminen puolestaan on lähtökohtaisesti homeostaasiin, staattiseen olotilaan, pyrkivä. Hakeutuessamme luonnon syliin, on se kuin tukeutuisimme luotetun ystävän neuvoon tai kuin painaisimme pään tämän olkapäälle. Pyrimme pysäyttämään kierroksilla olevan maailmamme haltioitumalla luonnon jatkuvasta muutostilasta. Tarve hallita ja kontrolloida omaa elämää tai kaikkea ympärillämme olevaa onkin meihin sisäänrakennettu ominaisuus. Meidän on vaikea hyväksyä elämän arvaamattomuutta ja ennakoimattomuutta. Pyrimme usein staattiseen olotilaan, missä mikään ei saisi muuttua. Ajatellaan, että muutos olisi jotenkin huono juttu, vaikka muutos on myös mahdollisuus johonkin uuteen. Tänä päivänä, ymmärrys siitä, että elämme jatkuvan muutoksen ja keskeneräisyyden keskellä, on ehkä yksi tärkeimmistä kompetensseista tai voimavaroista, mitä ihminen voi oppia tai mitä meidän tulisi opetalla ja mihin meidän tulisi saada kasvaa ja oppia. Mitä luonto voi meille tässä suhteessa opettaa? Kuinka ystävystyttää jatkuvassa muutoksen tilassa oleva ja pysyvyyttä rakastava keskenään?

Metsässä kulkeminen vie minut lapsuuden muistoihin. Kuinka ilahduttavana koin omien vanhempieni innostuksen, kun he saivat esitellä meidät lapset lähimetsälle – kuin vanhalle, hyvälle tuttavalleen. Tuntikausia kestäneet leikit. Luonnon kauneuden ihmettelyn äärelle pysähtyminen. Ja nämä nimenomaan itselle läheisimpien aikuisten mallintamana. Oman luontosuhteen muodostamista voidaan tukea kasvatuksella.

Tarvitsemme ystävyyttä luonnon kanssa. Ilman luontoa ei ole meitä, eikä mitään muitakaan suhteita. Tämän ajatuksen soveltaminen tämän päivän varhaiskasvatuksessa on yhdensuuntainen Varhaiskasvatussuunnitelman perusteiden (VASU 2022) kanssa. Lasten luontosuhteen sekä vastuullisen ympäristössä toimimisen vahvistaminen ohjaa tulevaisuuden tekijöitämme kohti kestävämpää elämäntapaa (VASU 2022). Kasvattajina luomme puitteet sille kulttuurille, josta käsin lapset luontosuhdettaan käsittelevät. Suosalo, Tavasti, Kreeke, Lehti ja Vanucchi (2008) puhuvat ekologisesta lastenkulttuurista eloisalla tavalla: ekologinen lastenkulttuuri on nimenomaan lasten omaa kulttuuria, johon sisältyy paljon leikkimistä, elämän tarkkailua vaalivaa toimintaa. Siinä tarkastellaan elämään liittyviä pieniä asioita, tehdään tilaa, jätetään tilaan näiden asioiden tarkkailulle ja huomioimiselle. Ajatellaan, että yhdessä tekeminen tuo iloa ja on voimavara. Ja tavoitteena on tuottaa vihreitä maapallonasukkaita, pieniä marsilaisia, ja kestävän kehityksen arvoja lasten maailman kautta.

Yhtä äkisti kuin metsä oli minut ja koiran syliinsä sulkenut, se olikin jo saattanut meidät takaisin pururadalle. Poispäin kulkiessani käännyn vaistomaisesti katsomaan olkani yli. Kunnes taas kohtaamme, ystävä.

Green Art- Luonnosta Luovasti -täydennyskoulutuksessa pureudumme näihin ja muihin kestävän kehityksen kysymyksiin. Luomme elävää suhdetta luontoon, lähiympäristöön ja metsään erilaisin visuaalisin keinoin ja samalla kokoamme yhteen vinkkejä ja kokemuksia varhaiskasvatuksen arkeen käytettäväksi. Lähtökohta varhaiskasvatukseen vietäviin menetelmällisiin aarteisiin löytyy koulutukseemme osallistuvien kasvattajan omasta luontosuhteesta, jota lähdemme tutkailemaan ja tukemaan kuvallisen ilmaisun keinoin!

Tule mukaan huhtikuun alussa alkavaan koulutukseen ja innostumaan luonnon meille tarjoamista mahdollisuuksista varhaiskasvatuksen arjen elävöittämisessä!

Ilmoittautuminen käynnissä nyt: https://www.laurea.fi/koulutus/taydennyskoulutukset/green-art—luonnosta-luovasti/

Lähteet:

  • Suosalo, A., Tavasti, A., Kreeke, K., Lehti.P., & Vanucchi, A. 2008. Lasten aurinkovuosi: opas ekologiseen lastenkulttuuriin. Sammakko 2008.
  • VASU 2022. Varhaiskasvatussuunnitelman perusteet 2022. Opetushallitus. Viitattu 22.2.2023.
URN http://urn.fi/URN:NBN:fi-fe2023031031080

Jaa sivu