Ammattikorkeakoulututkinnon suorittaneiden kokemukset opiskelusta ammattikorkeakoulussa

Teksti | Jouni Koski

Nykyään korkeakouluopiskelijoilta kerätään paljon palautetta toiminnan kehittämisen tueksi, mikä on todella hieno asia. Palautetta korkeakoulu ei voi saada milloinkaan liiaksi. Ammattikorkeakouluista valmistuvien mielipiteitä kartoitetaan säännöllisesti vuosittain ns. AVOP-kyselyllä, jonka periaatteet ja toteutustavan kuvasin aiemmin blogikirjoituksessani. Yksi kyselyn kysymysryhmistä on nimeltään Opiskelu ja siinä on yhteensä kahdeksan väittämää, joiden vastausten keskiarvot esitetään taulukossa 1. Ne on kerätty (luettu 7.1.2022) Vipunen.fi -tilastopalvelusta (1.539 vastaajaa / 1.466 vastaajaa Laurea-ammattikorkeakoulusta valmistuneet v. 2020 / v. 2016 ja 23.402 vastaajaa / 19.715 vastaajaa kaikista ammattikorkeakouluista valmistuneet v. 2020 / v. 2016).

taulukon sisältö avattu tekstissä.
Taulukko 1. Ammattikorkeakoulututkinnon suorittaneiden arviot opiskelun sujumisesta ammattikorkeakoulussa (Vipunen)

Sekä Laurea-ammattikorkeakoulusta valmistuneet että kaikista ammattikorkeakouluista valmistuneet ovat kokeneet opiskelun ammattikorkeakoulussa hyvin positiivisesti. Laurea-ammattikorkeakoulusta vuonna 2020 valmistuneiden vastausten keskiarvot ovat välillä 5,4-5,9 ja kaikista ammattikorkeakouluista valmistuneiden vastausten keskiarvot ovat välillä 5,2-5,9. Vaikka vastausten keskiarvot eivät nouse yli kuuden eli parantamismahdollisuuksia opiskelijoiden opiskelukokemuksessa vielä on, on palaute korkeakoulun henkilöstölle ja tietysti erityisesti opettajille todella rohkaiseva. Ylpeänä Laurea-ammattikorkeakoulun rehtorina haluan kiittää kaikkia opettajiamme ja koko henkilöstöämme erinomaisesta työstä!

Lähteet:

URN http://urn.fi/URN:NBN:fi-fe2022041329092

Jaa sivu