Lähestymistapoja elintarvikkeiden vesijalanjäljen arvioimiseksi : kirjallisuuskatsaus
Lehtinen, Heli; Usva, Kirsi (2011)
Lehtinen, Heli
Usva, Kirsi
Julkaisusarja
MTT Raportti
Numero
37
Sivut
60 p
MTT
2011
Julkaisun pysyvä osoite on
http://urn.fi/URN:ISBN:978-952-487-354-3
http://urn.fi/URN:ISBN:978-952-487-354-3
Tiivistelmä
Makean veden kulutuksesta on tullut tärkeä kestävyyden ulottuvuus mitattaessa kulutuksen ja tuotannon kestävyyttä. Tämä kirjallisuuteen perustuva katsaus käsittelee elintarviketuotteiden makean veden kulutuksen ja sen vaikutusten mittaamista. Monitahoinen vesikriisi koettelee elintarvikesektoria: ilmastonmuutos vähentää alueellisesti veden saatavuutta, toisaalta kastelun lisääminen kasvattaa energiankulutusta ja sitä kautta ilmakehän hiilidioksidipäästöjä. Kriisin merkkejä ovat myös veden niukkuudesta aiheutuva ekosysteemien köyhtyminen sekä kilpailu vesivaroista maatalouden ja muiden toimijoiden sekä ruuantuotannon ja non-food-tuotannon välillä. Kansainvälinen vesitilastoinnin suositus IRWS (International Recommendations for Water Statistics) pyrkii harmonisoimaan vesitilastointia mm. kansantalouden tilinpidon kehittämiseksi. Vesitilastointi tarjoaa globaalisti suhteellisen kattavan tietolähteen vedenkulutuksen arvioimiseen. Kansalliset vesitilastot eivät kuitenkaan yleensä huomioi piiloveden tuontia maan ulkopuolelta eivätkä kasvien haihduttamaa vettä. Hoekstran ja Hungin vuonna 2002 esittelemä vesijalanjälkikonsepti pohjautuu virtuaali- eli piiloveden käsitteeseen, laajentaen ja syventäen sitä makean veden kulutuksen globaaliksi mittariksi. Kansainvälinen verkosto Water Footprint Network (WFN) tukee konseptia, joka erottelee sinisen eli ns. teknisen ihmisen käyttöönsä ottaman veden, vihreän eli kasvien käyttöönsä ottaman maaperän veden sekä harmaan veden, jolla tarkoitetaan sen laimennusveden määrää, jolla pilaantunut vesi saataisiin laimennettua referenssitasolle. Elintarvikkeiden vesijalanjäljestä merkittävin osa on yleensä peräisin elinkaaren alkuvaiheesta, kasvintuotannosta. Vesijalanjälkikonseptin on todettu soveltuvan hyvin yrityksen riskien tunnistamiseen ja strategiseen suunnitteluun. Konseptin vahvuutena on pidetty sinisen ja vihreän veden erottelua erityisesti maatalouteen perustuvilla tuotannonaloilla. World Business Council on Sustainable Development (WBCSD) ja UNEP/SETAC Life Cycle Initiative ovat olleet aloitteellisia menetelmäkehityksessä vedenkulutuksen arvioimiseksi osana elinkaariarviointia. ISO on puolestaan aloittanut työn standardin tuottamiseksi vesijalanjäljen laskennasta. Elinkaariarvioinnissa vedenkulutus suhteutetaan useimmiten alueelliseen niukkuuteen. UNEP/SETAC Life Cycle Initiative esittää vaikutusarvioinnin viitekehyksessään mm. että veden kulumista resurssina voidaan käyttää indikaattorina (ns. keskipiste), kun taas vaikutukset ihmisen terveyteen ja ekosysteemiin ovat lopullisia tarkasteltavia haittoja (loppupisteitä). Näihin haittoihin päästään kiinni ns. vaikutusketjumalleilla, joilla hahmotetaan veden kulutuksen syy-seuraus-suhteet. Elinkaariarviointia pidetään tieteellisesti kehittyneenä menetelmänä, joka soveltuu hyvin vertaamaan makean veden käyttöä vaikutuksineen koko tuotteen elinkaaren ja toisaalta laajojen alueiden välillä. Hankaluutena pidetään sitä, että mitkään LCA-menetelmät eivät ole vielä laajasti hyväksyttyjä ja toisaalta arviointitulosten viestimistä pidetään vaativana teknisen monimutkaisuuden vuoksi. Vedenkulutusta on tarkasteltu myös osana talouden materiaalivirtoja ja panos-tuotos-malleja, kuten Mäenpää kehittämässään Suomen kansantalouden mallissa. Suomalaisen elintarviketuotannon näkökulmasta haasteita elintarvikkeen vesijalanjäljen arvioimiseksi riittää sekä datan hankinnan että menetelmäkehityksen puolella. Globaali vesikriisi kuitenkin haastaa yritykset luomaan omat vesistrategiansa sekä vastuullisen hankinnan periaatteensa, joissa veden kulutus ja sen vaikutukset ovat mukana.
Collections
- MTT Raportti [186]