Kulttuurin satelliittitilinpito : Pilottiprojektin loppuraportti
opetus- ja kulttuuriministeriö
05.06.2008
Julkaisusarja:
Opetusministeriön julkaisuja 2008:20This publication is copyrighted. You may download, display and print it for Your own personal use. Commercial use is prohibited.
Julkaisun pysyvä osoite on
http://urn.fi/URN:ISBN:978-952-485-534-1Tiivistelmä
Suomessa hallituksen yhtenä tavoitteena on kulttuuriviennin kehittäminen ja tähän liittyen opetusministeriö asetti vuonna 2005 työryhmän selvittämään kulttuurin kansantaloudellisia vaikutuksia. Myös OECD:ssä ja Unescossa on kiinnostuttu kulttuurin taloudellisen merkityksen mittaamisesta. Ongelmaksi kulttuurin taloudellisen vaikutuksen mittaamisessa ja arvioinnissa niin Suomessa kuin muuallakin on osoittautunut riittävän monipuolisen ja kattavan tilastotiedon puute. Kulttuurin alueen rajauksessa on myös maiden välillä eroja, mikä vaikeuttaa kansainvälisiä vertailuja. Suomessa useimmilta kulttuurin osa-alueilta on olemassa runsaasti tilastotietoa, mutta tietojen taustalla olevat aineistot ovat harvoin vertailukelpoisia, jolloin eri lähteistä saatavien tietojen vertaaminen ja yhdistäminen on vähintäänkin haastavaa, usein jopa mahdotonta. Muun muassa kulttuuriviennin sekä kulttuuri- ja luovien alojen kehittämistavoitteiden seuraamiseksi tarvittaisiin vertailukelpoista ja mitattavissa olevaa tietoa. Laskentojen säännöllinen toistaminen ja aikasarjojen muodostuminen ovat myös tärkeitä tavoitteita.
Opetusministeriö ja Tilastokeskus asettivat vuoden 2007 alussa yhteistyöprojektin, jonka tavoitteena oli luoda pohja luotettavalle ja vertailukelpoiselle tilastotiedolle kulttuurin kansantaloudellisista vaikutuksista. Hanke oli pitkälle pilottiprojekti, jossa pyrittiin ensimmäisen kerran Suomessa luomaan laskentakehikko kulttuurin satelliittitilien tietosisällöksi sekä tekemään ehdotus säännöllisestä tietojen tuotannosta kansantalouden tilinpidon kehyksessä.