Eräiden osinkojen lähdeverotuksen ja kiinteistösijoituksista saatujen voittojen verotuksen uudistaminen : Työryhmäraportti
Valtiovarainministeriö
08.06.2021
Julkaisusarja:
Valtiovarainministeriön julkaisuja 2021:31This publication is copyrighted. You may download, display and print it for Your own personal use. Commercial use is prohibited.
Julkaisun pysyvä osoite on
http://urn.fi/URN:ISBN:978-952-367-696-1Tiivistelmä
Työryhmän tehtävänä on ollut selvittää eräiden osinkotulojen ja kiinteistösijoituksista saatujen voittojen verotuksen uudistamista. Työryhmän selvityksen kohteena olevia aiheita on tarkasteltu omina kokonaisuuksinaan, mutta ottaen huomioon myös niiden väliset yhtymäkohdat. EU-oikeudesta johtuen myös kotimaisten toimijoiden verokohtelua on muutettava, jos vastaavien ulkomaisten toimijoiden verokohtelua halutaan muuttaa.
Hallitusohjelmakirjauksen mukaisesti työryhmä on selvittänyt veropohjan tiivistämiseksi mahdollisuutta rahastojen ja muiden osinkoveroista vapautettujen yhteisöjen saamille osingoille käyttöön otettavaan 5 prosentin lähdeveroon. Työryhmä katsoo, että osinkojen 5 prosentin lähdeveroa ei olisi perusteltua ottaa osaksi Suomen verojärjestelmää.
Kiinteistösijoittamista on pyritty arvioimaan kokonaisuutena ja tunnistamaan ne tilanteet, joissa Suomen verotusoikeus kiinteistöstä suoraan tai välillisesti saatuun tuloon jää toteutumatta.
Työryhmä on tarkastellut erityisesti kiinteistöihin sijoittavien erikoissijoitusrahastojen verokohtelua ja siinä erityisesti läpivirtausmallia. Verotuksen ennakoitavuus huomioon ottaen rahastojen verotuksen tarkastelu olisi perusteltua siinä vaiheessa, kun nykyiseen rahastojen verosääntelyyn liittyvä Euroopan unionin tuomioistuimen ratkaisu on saatu.
Kiinteistöjen välillisten luovutusten osalta kansallista sääntelyä tuloverolaissa olisi veropohjan tiivistämiseksi perusteltua muuttaa, jotta mahdollistettaisiin aikaisempaa laajemmin useassa verosopimuksessa sallittu verotusoikeuden käyttö.