Erikoishammaslääkärikoulutuksen työryhmän muistio
opetus- ja kulttuuriministeriö
14.05.2002
Julkaisusarja:
Opetusministeriön työryhmien muistioita 2002:17This publication is copyrighted. You may download, display and print it for Your own personal use. Commercial use is prohibited.
Julkaisun pysyvä osoite on
http://urn.fi/URN:ISBN:952-442-142-9Tiivistelmä
Työryhmän tehtävänä oli selvittää erikoishammaslääkärikoulutuksen sisällöllisiä kehittämistarpeita sekä koulutusta koskevan tutkintoasetuksen ja valtakunnallisen kuulustelun ohjeiden uudistamistarpeita. Myös erikoishammaslääkärikoulutuksen riittävyyttä tuli arvioida. Uudistamistarpeita arvioidessaan työryhmän tuli ottaa huomioon perus- ja erikoistumiskoulutuksen työnjako sekä kliinisen koulutuksen integraatio.
Työryhmän työtä on edeltänyt Hammasklinikkatyöryhmä -96:n työ sekä hammaslääketieteen kliinisen koulutuksen terveyspalvelujärjestelmään integrointia valmistelleiden paikallisten valmisteluryhmien sekä valtakunnallisen koordinaatioryhmän työ. Saadakseen laajemman kuvan kehittämistarpeista työryhmä suoritti kaikille terveyskeskuksille ja sairaanhoitopiireille osoitetun kyselyn suun terveydenhuollon virkatilanteesta sekä palveluiden ja koulutuksen määrällisistä ja sisällöllisistä kehittämistarpeista. Työryhmä on myös kuullut asiantuntijoita terveyspalvelujärjestelmästä, koulutusyksiköistä, Suomen Hammaslääkäriliitosta, STAKESista ja sosiaali- ja terveysministeriön Suun terveydenhuollon kehittämisprojektista. Työryhmä on kuullut myös koulutettavien edustajia. Kansallinen projekti terveydenhuollon tulevaisuuden turvaamiseksi antoi raporttinsa juuri työryhmän työn valmistuessa, ja projektin suositukset sekä niiden pohjalta tehty valtioneuvoston periaatepäätös päätettiin ottaa huomioon työryhmän loppuraportissa.
Työryhmän ehdotusten lähtökohtana ovat potilaiden ja terveyspalvelujärjestelmän tarpeet. Työryhmä ehdottaa, että erikoishammaslääkärikoulutus järjestetään edelleenkin neljän erikoisalan mukaisena: hampaiston oikomishoito, kliininen hammashoito, suu- ja leukakirurgia sekä terveydenhuolto. Sisällöllisten kehittämistarpeiden osalta työryhmä totesi, että hampaiston oikomishoidon, suu- ja leukakirurgian ja terveydenhuollon alueella ei ole merkittäviä uusia kehittämistarpeita. Suu- ja leukakirurgian koulutus, joka uudistettiin 1.1.1999 alkaen, on yhteinen lääketieteen vastaavan koulutuksen kanssa ja sitä tulee edelleen kehittää yhdessä lääketieteen koulutuksen kanssa. Terveydenhuollon erikoisalan koulutuksessa tavoitteena tulee myös olla yhteinen koulutus lääketieteen vastaavan erikoisalan koulutuksen kanssa. Kliinisen hammashoidon erikoisalalla koulutuksen lähtökohtana tulee olla laaja-alainen osaaminen. Erikoisalojen koulutus ehdotetaan järjestettävän koulutusohjelmina. Koulutuksen käytännön järjestelyjen vuoksi laaja kliinisen hammashoidon koulutusohjelma voidaan järjestää painotusaloittain, joita ehdotetaan uudistettuun koulutukseen viisi nykyisen koulutuksen kuuden painotusalan sijasta. Työryhmä ehdottaa myös, että nykyinen hallinnon pätevyyteen johtava koulutus lopetetaan ja tilalle kehitetään moniammatillinen johtamiskoulutus kansallisen terveysprojektin ehdotusten mukaisesti.
Työryhmä ehdottaa, että tutkintoasetuksessa säädettävät erikoisalat ovat: hampaiston oikomishoito, kliininen hammashoito, suu- ja leukakirurgia ja terveydenhuolto. Kliinisen hammashoidon painotusaloja ei esitetä otettavaksi tutkintoasetukseen. Asetuksessa painotetaan koulutuksessa olevan ohjausta ja aktiivista osallistumista koulutusjärjestelyjä ja omaa edistymistään koskevaan arviointiin. Työ-ryhmä laati ehdotuksen myös valtakunnallisen kuulustelun ohjeiden uudistamisesta. Työryhmä totesi, että nykyinen erikoishammaslääkärikoulutus ei pysty vastaamaan terveyspalvelujärjestelmän määrälliseen tarpeeseen. Koulutusta tulee lisätä kaikilla erikoisaloilla, erityisesti kliinisessä hammashoidossa. Yhteensä erikoishammaslääkärikoulutuksen koulutusvirkoja tulee lisätä vähintään 35:llä. Koulutusmäärää lisäämällä ja koulutusta hajaannuttamalla on mahdollista kehittää myös perusterveydenhuollon ja erikoissairaanhoidon työnjakoa sekä tasoittaa nykyisin suuria alueellisia eroja palveluiden tarjonnassa. Koulutusta hajautettaessa yhä laajemmin yliopistosairaaloiden ulkopuolelle tulee huolehtia siitä, että terveyspalvelujärjestelmässä on käytettävissä riittävästi kouluttajia ja ohjaajia.
Myös hammaslääkäreiden peruskoulutuksessa tulee huolehtia riittävien kliinisten valmiuksien antamisesta opiskelijoille. Peruskoulutuksen valmistumismääriin tulee kiinnittää erityistä huomiota, ja työryhmän kannan mukaan myös peruskoulutuksen aloituspaikkoja tulee lisätä, kun erikoistumiskoulutusta lisätään.
Työryhmän työtä on edeltänyt Hammasklinikkatyöryhmä -96:n työ sekä hammaslääketieteen kliinisen koulutuksen terveyspalvelujärjestelmään integrointia valmistelleiden paikallisten valmisteluryhmien sekä valtakunnallisen koordinaatioryhmän työ. Saadakseen laajemman kuvan kehittämistarpeista työryhmä suoritti kaikille terveyskeskuksille ja sairaanhoitopiireille osoitetun kyselyn suun terveydenhuollon virkatilanteesta sekä palveluiden ja koulutuksen määrällisistä ja sisällöllisistä kehittämistarpeista. Työryhmä on myös kuullut asiantuntijoita terveyspalvelujärjestelmästä, koulutusyksiköistä, Suomen Hammaslääkäriliitosta, STAKESista ja sosiaali- ja terveysministeriön Suun terveydenhuollon kehittämisprojektista. Työryhmä on kuullut myös koulutettavien edustajia. Kansallinen projekti terveydenhuollon tulevaisuuden turvaamiseksi antoi raporttinsa juuri työryhmän työn valmistuessa, ja projektin suositukset sekä niiden pohjalta tehty valtioneuvoston periaatepäätös päätettiin ottaa huomioon työryhmän loppuraportissa.
Työryhmän ehdotusten lähtökohtana ovat potilaiden ja terveyspalvelujärjestelmän tarpeet. Työryhmä ehdottaa, että erikoishammaslääkärikoulutus järjestetään edelleenkin neljän erikoisalan mukaisena: hampaiston oikomishoito, kliininen hammashoito, suu- ja leukakirurgia sekä terveydenhuolto. Sisällöllisten kehittämistarpeiden osalta työryhmä totesi, että hampaiston oikomishoidon, suu- ja leukakirurgian ja terveydenhuollon alueella ei ole merkittäviä uusia kehittämistarpeita. Suu- ja leukakirurgian koulutus, joka uudistettiin 1.1.1999 alkaen, on yhteinen lääketieteen vastaavan koulutuksen kanssa ja sitä tulee edelleen kehittää yhdessä lääketieteen koulutuksen kanssa. Terveydenhuollon erikoisalan koulutuksessa tavoitteena tulee myös olla yhteinen koulutus lääketieteen vastaavan erikoisalan koulutuksen kanssa. Kliinisen hammashoidon erikoisalalla koulutuksen lähtökohtana tulee olla laaja-alainen osaaminen. Erikoisalojen koulutus ehdotetaan järjestettävän koulutusohjelmina. Koulutuksen käytännön järjestelyjen vuoksi laaja kliinisen hammashoidon koulutusohjelma voidaan järjestää painotusaloittain, joita ehdotetaan uudistettuun koulutukseen viisi nykyisen koulutuksen kuuden painotusalan sijasta. Työryhmä ehdottaa myös, että nykyinen hallinnon pätevyyteen johtava koulutus lopetetaan ja tilalle kehitetään moniammatillinen johtamiskoulutus kansallisen terveysprojektin ehdotusten mukaisesti.
Työryhmä ehdottaa, että tutkintoasetuksessa säädettävät erikoisalat ovat: hampaiston oikomishoito, kliininen hammashoito, suu- ja leukakirurgia ja terveydenhuolto. Kliinisen hammashoidon painotusaloja ei esitetä otettavaksi tutkintoasetukseen. Asetuksessa painotetaan koulutuksessa olevan ohjausta ja aktiivista osallistumista koulutusjärjestelyjä ja omaa edistymistään koskevaan arviointiin. Työ-ryhmä laati ehdotuksen myös valtakunnallisen kuulustelun ohjeiden uudistamisesta. Työryhmä totesi, että nykyinen erikoishammaslääkärikoulutus ei pysty vastaamaan terveyspalvelujärjestelmän määrälliseen tarpeeseen. Koulutusta tulee lisätä kaikilla erikoisaloilla, erityisesti kliinisessä hammashoidossa. Yhteensä erikoishammaslääkärikoulutuksen koulutusvirkoja tulee lisätä vähintään 35:llä. Koulutusmäärää lisäämällä ja koulutusta hajaannuttamalla on mahdollista kehittää myös perusterveydenhuollon ja erikoissairaanhoidon työnjakoa sekä tasoittaa nykyisin suuria alueellisia eroja palveluiden tarjonnassa. Koulutusta hajautettaessa yhä laajemmin yliopistosairaaloiden ulkopuolelle tulee huolehtia siitä, että terveyspalvelujärjestelmässä on käytettävissä riittävästi kouluttajia ja ohjaajia.
Myös hammaslääkäreiden peruskoulutuksessa tulee huolehtia riittävien kliinisten valmiuksien antamisesta opiskelijoille. Peruskoulutuksen valmistumismääriin tulee kiinnittää erityistä huomiota, ja työryhmän kannan mukaan myös peruskoulutuksen aloituspaikkoja tulee lisätä, kun erikoistumiskoulutusta lisätään.