Peruskoulun oppilashuollon kehitys 1990-2008
TEITTINEN, KUKKA (2010)
TEITTINEN, KUKKA
2010
Kasvatustiede, luokanopettajan koulutus - Class Teacher Education
Kasvatustieteiden tiedekunta - Faculty of Education
This publication is copyrighted. You may download, display and print it for Your own personal use. Commercial use is prohibited.
Hyväksymispäivämäärä
2010-09-28
Julkaisun pysyvä osoite on
https://urn.fi/urn:nbn:fi:uta-1-20885
Tutkimuksen tarkoituksena oli selvittää, miten suomalaisen peruskoulun kokonaisvaltainen, kaikki hyvän elämän osa-alueet huomioiva oppilashuolto on kehittynyt yhteiskunnan kontekstissa aikavälillä 1990-2008, ja millaisia tekijöitä tämän kehityksen taustalla on ollut. Ajanjakson alussa tapahtui merkittävä yhteiskunnallinen rakennemuutos sekä Suomen taloutta toisen maailmansodan jälkeen pahiten koetellut lama-aika. Ajanjakson aikana oppilashuollon lainsäädäntö kiristyi, mutta sen toteutuminen oli valtakunnallisesti heikkoa. Erityisesti lasten ja nuorten henkisen hyvinvoinnin huomioiminen, niin sanottu psykososiaalinen oppilashuolto ja sen vaatimat tukirakenteet olivat tämän tutkimusprosessin syntymisen kannalta tärkeitä taustatekijöitä.
Tutkielma on luonteeltaan kvalitatiivinen ja se perustuu hermeneuttis-fenomenologiseen lähestymistapaan sekä kriittisen teorian traditioihin. Aineiston käsittelyssä noudatetaan historiallisen perustutkimuksen perinnettä ja päättely perustuu abduktioon eli tyytymiseen parhaaseen saatavilla olevaan selitykseen. Aineisto koostuu eri hallinnonalojen julkisista dokumenteista, kuten raporteista, muistioista ja tiedonannoista. Analyysimenetelmänä käytetään amerikkalaista grounded theory -metodia, joka nojautuu aineistopohjaisen tutkimuksen perinteeseen. Siinä analyysiyksilöt nostetaan suoraan aineistosta vertaamatta sitä jo olemassa oleviin teorioihin tai hypoteeseihin. Näin aineiston analyysi ankkuroituu tiukasti juuri käsillä olevaan aineistoon.
Tutkimuksessa selvisi, että käsitykset psykososiaalisesta oppilashuollosta ovat korkeintaan tarkentuneet 1990- ja 2000-luvuilla. Vastuuta oppilashuollosta on kuitenkin siirretty yhä enemmän koulujen suuntaan vetoamalla eräänlaiseen kasvatukselliseen omaantuntoon sekä kiristämällä lainsäädäntöä, joka ohjaa kokonaisvaltaisen oppilashuollon moniammatillista toteutumista kouluyhteisöjen sisällä. Opettajien ammattikuva on näin ollen laajentunut, mutta tätä ei ole huomioitu esimerkiksi opettajankoulutuksessa. Erityisesti 2000-luvulla oppilashuoltoa on pyritty vahvistamaan myös informaatio-ohjauksen keinoin, mikä näyttää osoittautuneen tehottomaksi. Heikon oppilashuollon pahimmat kärsijät näyttävät olevan jo lähtökohdiltaan niin sanotusti huono-osaiset, joille erinäiset ongelmat kerääntyvät hyvinvoivien pärjätessä entistä paremmin.
Vertaamalla oppilashuollon kehitystä yhteiskunnassa tapahtuneisiin mullistuksiin selvisi, että uusliberalistinen ajattelumaailma on ujuttautunut myös kasvatuksen ja terveydenhuollon kentälle. Individualistinen kulttuuri näytti löytyvän lähes kaiken päätöksenteon taustalla, ja myös perheet ovat sopeutuneet muuttuneeseen maailmankuvaan ulkoistamalla lastensa kasvatusta yhä enemmän yhteiskunnan tehtäväksi.
Avainsanat: Oppilashuolto, sosiaalipoliittinen reformi, 1990-luvun talouslama
https://urn.fi/urn:nbn:fi:uta-1-20885
Tiivistelmä
Tutkimuksen tarkoituksena oli selvittää, miten suomalaisen peruskoulun kokonaisvaltainen, kaikki hyvän elämän osa-alueet huomioiva oppilashuolto on kehittynyt yhteiskunnan kontekstissa aikavälillä 1990-2008, ja millaisia tekijöitä tämän kehityksen taustalla on ollut. Ajanjakson alussa tapahtui merkittävä yhteiskunnallinen rakennemuutos sekä Suomen taloutta toisen maailmansodan jälkeen pahiten koetellut lama-aika. Ajanjakson aikana oppilashuollon lainsäädäntö kiristyi, mutta sen toteutuminen oli valtakunnallisesti heikkoa. Erityisesti lasten ja nuorten henkisen hyvinvoinnin huomioiminen, niin sanottu psykososiaalinen oppilashuolto ja sen vaatimat tukirakenteet olivat tämän tutkimusprosessin syntymisen kannalta tärkeitä taustatekijöitä.
Tutkielma on luonteeltaan kvalitatiivinen ja se perustuu hermeneuttis-fenomenologiseen lähestymistapaan sekä kriittisen teorian traditioihin. Aineiston käsittelyssä noudatetaan historiallisen perustutkimuksen perinnettä ja päättely perustuu abduktioon eli tyytymiseen parhaaseen saatavilla olevaan selitykseen. Aineisto koostuu eri hallinnonalojen julkisista dokumenteista, kuten raporteista, muistioista ja tiedonannoista. Analyysimenetelmänä käytetään amerikkalaista grounded theory -metodia, joka nojautuu aineistopohjaisen tutkimuksen perinteeseen. Siinä analyysiyksilöt nostetaan suoraan aineistosta vertaamatta sitä jo olemassa oleviin teorioihin tai hypoteeseihin. Näin aineiston analyysi ankkuroituu tiukasti juuri käsillä olevaan aineistoon.
Tutkimuksessa selvisi, että käsitykset psykososiaalisesta oppilashuollosta ovat korkeintaan tarkentuneet 1990- ja 2000-luvuilla. Vastuuta oppilashuollosta on kuitenkin siirretty yhä enemmän koulujen suuntaan vetoamalla eräänlaiseen kasvatukselliseen omaantuntoon sekä kiristämällä lainsäädäntöä, joka ohjaa kokonaisvaltaisen oppilashuollon moniammatillista toteutumista kouluyhteisöjen sisällä. Opettajien ammattikuva on näin ollen laajentunut, mutta tätä ei ole huomioitu esimerkiksi opettajankoulutuksessa. Erityisesti 2000-luvulla oppilashuoltoa on pyritty vahvistamaan myös informaatio-ohjauksen keinoin, mikä näyttää osoittautuneen tehottomaksi. Heikon oppilashuollon pahimmat kärsijät näyttävät olevan jo lähtökohdiltaan niin sanotusti huono-osaiset, joille erinäiset ongelmat kerääntyvät hyvinvoivien pärjätessä entistä paremmin.
Vertaamalla oppilashuollon kehitystä yhteiskunnassa tapahtuneisiin mullistuksiin selvisi, että uusliberalistinen ajattelumaailma on ujuttautunut myös kasvatuksen ja terveydenhuollon kentälle. Individualistinen kulttuuri näytti löytyvän lähes kaiken päätöksenteon taustalla, ja myös perheet ovat sopeutuneet muuttuneeseen maailmankuvaan ulkoistamalla lastensa kasvatusta yhä enemmän yhteiskunnan tehtäväksi.
Avainsanat: Oppilashuolto, sosiaalipoliittinen reformi, 1990-luvun talouslama