Lapsenmurharikokset valtiopäiväkeskustelussa Suomessa 1907-1970.
HIETIKKO, TUIJA (2003)
HIETIKKO, TUIJA
2003
Suomen historia - Finnish History
Humanistinen tiedekunta - Faculty of Humanities
This publication is copyrighted. You may download, display and print it for Your own personal use. Commercial use is prohibited.
Hyväksymispäivämäärä
2003-05-22
Julkaisun pysyvä osoite on
https://urn.fi/urn:nbn:fi:uta-1-11822
https://urn.fi/urn:nbn:fi:uta-1-11822
Sisällysluettelo
1. JOHDANTO 1 1.1 Tutkimusongelma 3 1.2 Tutkimusaineisto 4 1.3 Lapsenmurharikollisuutta koskevan lainsäädännön kehitys 5 2. LAPSENMURHARIKOKSET JA SIVEELLISYYSKESKUSTELU 10 2.1 Hyökkäys kaksinaismoraalia vastaan 10 2.1.1 Siveellisyyskeskustelun yhteiskunnalliset lähtökohdat 10 2.1.2 Nainen siveellisyyden vartijan 12 2.1.3 Sosiaalidemokraatit ja seksuaalimoraali 17 2.1.4 Siveellisyyskeskustelun tulokset 18 2.2 Aviottomien äitien ja lasten aseman parannusehdotukset 20 2.2.1 Turvakotialoite 20 2.2.2 Aviottomien lasten oikeudellisen aseman parantaminen 23 2.2.3 Äitiysvakuutus 27 2.3 Lapsenmurharikosten lainsäädännön uudistaminen 30 2.3.1 Esitys lapsenmurha-asetuksen uusimiseksi 30 2.3.2 Lakivaliokunnan mietintö 32 2.3.2 Lapsenmurhakeskustelu eduskunnassa 34 3. RIKOLLISET SIKIÖNLÄHDETYKSET VÄESTÖNKASVUN UHKANA 38 3.1 Väestötieteelliset uhkakuvat sosiaalisten uudistusten perustana 38 3.1.1 Vuoden 1918 jälkeinen yhteiskunnallinen tilanne 38 3.1.2 Äitiyshuoltokysymyksestä sosiaalisten uudistusten vauhdittaja 41 3.1.3 Sikiönlähdetykset varsinaisten lapsenmurharikosten tilalle 47 3.2 Laki raskauden keskeyttämisestä 1950 54 3.2.1 Aborttikomitean mietintö 54 3.2.2 Raskauden keskeytyslain käsittely valtiopäivillä 61 4. LAPSENMURHARIKOSTEN LIEVENTÄMINEN 66 4.1 Lapsenmurharikokset uudessa henkirikoslaissa 1969 66 4.1.1 Tarve uudelle lapsenmurhasäädökselle 66 4.1.2 Uusi henkirikoslaki 1969 69 4.2 Vuoden 1970 laki raskauden keskeyttämisestä 74 4.2.1 Vuoden 1950 lain ongelmat muuttuneessa yhteiskunnassa 74 4.2.2 Aborttilakikomitean mietintö 78 4.2.3 Raskauden keskeytyslain valmistelu valtiopäivillä 84 4.2.4 Vuoden 1970 lain seuraukset 89 5. LAPSENMURHARIKOKSIIN SUHTAUTUMISEN LIEVENTYMINEN 1900-LUVULLA 91 LÄHDE- JA KIRJALLISUUSLUETTELO LIITTEET
Tiivistelmä
Tutkimus käsittelee keskustelua ja lainsäädäntöä lapsenmurharikoksista Suomen valtiopäivillä 19071970. Tutkimuskysymyksenä on, miten suhtautuminen varsinaisiin lapsenmurha-rikoksiin ja sikiönlähdetyksiin muuttui 1900-luvun alusta 1900-loppupuolelle mentäessä. Koska lapsenmurha määriteltiin aviottoman naisen tekemäksi rikokseksi, tutkimuksessa käsittellään myös aviottomiin naisiin ja lapsiin kohdistautunutta suhtautumista valtiopäivillä, sillä se vaikutti osaltaan käsityksiin lapsenmurharikoksista. Lisäksi tarkastellaan sosiaalihuollon kehitystä Suomessa, koska perusteiltaan sosiaalisina ongelmina lapsenmurharikosten ratkaisuksi tarjottiin sosiaalijärjestelmän kehittämistä.
Tutkimuslähteet koostuvat valtiopäivillä esitetyistä aloitteista, komiteoiden ja hallituksen lakiesityksistä, valiokuntien mietinnöistä ja eduskunnan käsittelypöytäkirjoista. Tutkimusaihetta käsitellään ensin 1900-luvun vaihteen siveellisyyskeskustelusta käsin, seuraavaksi väestötieteellisestä näkökulmasta 1920-luvulta 1940-luvulle ja lopuksi 1960-luvun seksuaalimoraalin murroskauden kautta.
Lapsenmurhat olivat vielä 1900-luvun alussa vaikea yhteiskunnallinen ja rikosoikeudellinen ongelma, kunnes 1920-luvulla sikiönlähdetykset tulivat huomattavissa määrin niiden tilalle. Koska ymmärrettiin, ettei lainsäädäntö yksistään kyennyt estämään lapsenmurharikoksia, yritettiin niitä ehkäistä yhteiskunnallisilla tukitoimilla ja lopulta lailla raskauden keskeyttämisestä. Toisaalta lapsenmurharikosten lainsäädäntöä lievennettiin, koska ankarista rangaistuksista ei katsottu olevan hyötyä tapauksissa, joissa aviottomat naiset taloudellisen ahdingon ja häpeäntunteiden vallassa, oikeustajun kadottaneina syyllistyivät lapsenmurhaan tai sikiönlähdetykseen.
Suhtautumista lapsenmurharikoksiin valtiopäivillä väritti jako oikeistoon ja vasemmistoon. Vasemmisto suhtautui lapsenmurharikoksen tehneisiin oikeistoa myötätuntoisemmin, koska sen mielestä lapsenmurhaaja oli yhteiskunnan eriarvoisuuden uhri. Oikesto oli huolissaan yhteiskunnassa vallitsevasta seksuaalimoraalista, jota vastaan avioton, raskaaksi tullut nainen rikkoi. Oikeiston mielestä rikosta tuli seurata rangaistus, vaikka se pitikin lapsenmurharikoksia niiden poikkeuksellisen luonteen vuoksi vähemmän rangaistavina kuin muita henkeen ja terveyteen kohdistuvia rikoksia.
Raskauden keskeyttämislaki ja sen laajentaminen, yhteiskunnallinen tukiverkosto, seksuaalimoraalin vapautuminen, valistus sekä ehkäisyvälineiden kehittyminen ja niiden käytön lisääntyminen ovat muuttaneet lapsenmurharikosten aseman rikosoikeudellisena ongelmana vakavasta epärelevantiksi 1900-luvun loppuun tultaessa. Rikoslainsäädännön avulla jälkikäteen korjattavasta tilanteesta on siirrytty ennaltaehkäisevään toimintaan.
Tutkimuslähteet koostuvat valtiopäivillä esitetyistä aloitteista, komiteoiden ja hallituksen lakiesityksistä, valiokuntien mietinnöistä ja eduskunnan käsittelypöytäkirjoista. Tutkimusaihetta käsitellään ensin 1900-luvun vaihteen siveellisyyskeskustelusta käsin, seuraavaksi väestötieteellisestä näkökulmasta 1920-luvulta 1940-luvulle ja lopuksi 1960-luvun seksuaalimoraalin murroskauden kautta.
Lapsenmurhat olivat vielä 1900-luvun alussa vaikea yhteiskunnallinen ja rikosoikeudellinen ongelma, kunnes 1920-luvulla sikiönlähdetykset tulivat huomattavissa määrin niiden tilalle. Koska ymmärrettiin, ettei lainsäädäntö yksistään kyennyt estämään lapsenmurharikoksia, yritettiin niitä ehkäistä yhteiskunnallisilla tukitoimilla ja lopulta lailla raskauden keskeyttämisestä. Toisaalta lapsenmurharikosten lainsäädäntöä lievennettiin, koska ankarista rangaistuksista ei katsottu olevan hyötyä tapauksissa, joissa aviottomat naiset taloudellisen ahdingon ja häpeäntunteiden vallassa, oikeustajun kadottaneina syyllistyivät lapsenmurhaan tai sikiönlähdetykseen.
Suhtautumista lapsenmurharikoksiin valtiopäivillä väritti jako oikeistoon ja vasemmistoon. Vasemmisto suhtautui lapsenmurharikoksen tehneisiin oikeistoa myötätuntoisemmin, koska sen mielestä lapsenmurhaaja oli yhteiskunnan eriarvoisuuden uhri. Oikesto oli huolissaan yhteiskunnassa vallitsevasta seksuaalimoraalista, jota vastaan avioton, raskaaksi tullut nainen rikkoi. Oikeiston mielestä rikosta tuli seurata rangaistus, vaikka se pitikin lapsenmurharikoksia niiden poikkeuksellisen luonteen vuoksi vähemmän rangaistavina kuin muita henkeen ja terveyteen kohdistuvia rikoksia.
Raskauden keskeyttämislaki ja sen laajentaminen, yhteiskunnallinen tukiverkosto, seksuaalimoraalin vapautuminen, valistus sekä ehkäisyvälineiden kehittyminen ja niiden käytön lisääntyminen ovat muuttaneet lapsenmurharikosten aseman rikosoikeudellisena ongelmana vakavasta epärelevantiksi 1900-luvun loppuun tultaessa. Rikoslainsäädännön avulla jälkikäteen korjattavasta tilanteesta on siirrytty ennaltaehkäisevään toimintaan.