Sanastollista selkeyttä lastenkirjassa: Ekspressiiviset sanat Sinikka ja Tiina Nopolan lastenkirjassa Heinähattu, Vilttitossu ja ärhäkkä koululainen sekä sen selkoversiossa
Riihimäki, Kaisa (2020)
Riihimäki, Kaisa
2020
Informaatioteknologian ja viestinnän tiedekunta - Faculty of Information Technology and Communication Sciences
This publication is copyrighted. You may download, display and print it for Your own personal use. Commercial use is prohibited.
Hyväksymispäivämäärä
2020-04-16
Julkaisun pysyvä osoite on
https://urn.fi/URN:NBN:fi:tuni-202004033080
https://urn.fi/URN:NBN:fi:tuni-202004033080
Tiivistelmä
Tarkastelen tutkielmassani ekspressiivisiä sanoja Sinikka ja Tiina Nopolan lastenkirjassa Heinähattu, Vilttitossu ja ärhäkkä koululainen (2013) sekä Hanna Männikkölahden samannimisessä selkomukautuksessa (2017). Selvitän, mitä ekspressiivisiä sanoja eli deskriptiivisiä ja onomatopoeettisia sanoja alkuperäisteoksessa esiintyy, miten sanoja on muokattu selkoversioon sekä miten muokkaukset suhteutuvat selkokirjoittajille laadittuihin ohjeistuksiin. Lisäksi tarkastelen sanojen taajuuksia selvittääkseni, perustuuko sanan käyttö selkoteoksessa sanan yleisyyteen.
Tutkimuksen aineistona ovat yleiskielinen lastenkirja Heinähattu, Vilttitossu ja ärhäkkä koululainen sekä teoksen samanniminen selkomukautus. Selkomukautukset ovat sisällöltään, sanastoltaan ja rakenteeltaan yksinkertaistettuja tekstejä. Ne on kohdistettu lukijoille, joiden on vaikeaa ymmärtää yleiskielistä tekstiä. Tutkielman aineistona on selkokielistä kaunokirjallisuutta, koska kaunokirjallisuuden selkokielistämiseen ei ole aina suhtauduttu suopeasti. On epäilty, että selkokielistäminen yksinkertaistaa ja kaventaa kaunokirjallisen kielen luonnetta liikaa. Toisaalta selkokirjoittajia kehotetaan kuitenkin kirjoittamaan rikasta ja elävää kieltä, joten toisten näkemysten mukaan myös kaunokirjallisuutta voidaan selkokielistää. Tutkimukseni tavoitteena on selvittää sanaston osalta, millaisin keinoin kaunokirjallista alkuperäisteosta voidaan mukauttaa selkokielelle ja millaisiin haasteisiin mukautustyössä mahdollisesti voidaan törmätä.
Selkokielistä kaunokirjallisuutta on tutkittu vähemmän kuin selkokielisiä tietotekstejä, ja valtaosa tutkimuksista on kohdistunut aikuisille suunnattuun kirjallisuuteen. Selkokielisen lastenkirjallisuuden tutkiminen on siis tarpeen. Lisäksi on mielekästä selvittää, voidaanko lastenkirjallisuuden kieltä entisestään selkomukautuksessa helpottaa, vaikka se edustaa jo lähtökohtaisesti muuta kirjallisuutta helpompaa kieltä. Tutkimuksen teoriapohja koostuu selkokielen teoriasta ja sanastontutkimuksesta, ja tutkimusmenetelmä on osin kvantitatiivinen ja osin kvalitatiivinen. Käytän luokittelevaa metodia analysoidessani, miten ekspressiivisiä sanoja on muokattu selkoversioon. Kvantitatiivista metodia käytän, kun lasken ekspressiivisten sanojen esiintymämääriä ja laadullista metodia analysoidessani selkoversioon tehtyjä muokkauksia.
Tutkimuksen tulokset osoittavat, että ekspressiivisiä sanoja on mukautettu selkoversioon kolmella tavalla: säilytetty samoina, poistettu kokonaan ja muokattu. Suosituin mukautustapa ovat erilaiset muokkaukset, joihin kuuluvat sanojen korvaaminen toisilla sanoilla, täydennykset ja selitykset, laajempien kokonaisuuksien muokkaukset sekä ortografiset muokkaukset. Pääasiassa selkomukautukseen tehdyt muutokset noudattavat selkokirjoittajille laadittuja ohjeita, mutta sanojen taajuus ei näytä olevan johdonmukaisena perusteena selkomukautuksen sananvalinnoille, sillä selkoversiossa esiintyy myös harvinaisia sanoja. Sanan yleisyyden sijaan tärkeämpää näyttääkin olevan se, millaisessa tekstiympäristössä ekspressiivinen sana esiintyy: jos ympäristö on selkeä, voidaan selkokielessäkin käyttää harvinaisia käsitteitä.
Tutkimuksen aineistona ovat yleiskielinen lastenkirja Heinähattu, Vilttitossu ja ärhäkkä koululainen sekä teoksen samanniminen selkomukautus. Selkomukautukset ovat sisällöltään, sanastoltaan ja rakenteeltaan yksinkertaistettuja tekstejä. Ne on kohdistettu lukijoille, joiden on vaikeaa ymmärtää yleiskielistä tekstiä. Tutkielman aineistona on selkokielistä kaunokirjallisuutta, koska kaunokirjallisuuden selkokielistämiseen ei ole aina suhtauduttu suopeasti. On epäilty, että selkokielistäminen yksinkertaistaa ja kaventaa kaunokirjallisen kielen luonnetta liikaa. Toisaalta selkokirjoittajia kehotetaan kuitenkin kirjoittamaan rikasta ja elävää kieltä, joten toisten näkemysten mukaan myös kaunokirjallisuutta voidaan selkokielistää. Tutkimukseni tavoitteena on selvittää sanaston osalta, millaisin keinoin kaunokirjallista alkuperäisteosta voidaan mukauttaa selkokielelle ja millaisiin haasteisiin mukautustyössä mahdollisesti voidaan törmätä.
Selkokielistä kaunokirjallisuutta on tutkittu vähemmän kuin selkokielisiä tietotekstejä, ja valtaosa tutkimuksista on kohdistunut aikuisille suunnattuun kirjallisuuteen. Selkokielisen lastenkirjallisuuden tutkiminen on siis tarpeen. Lisäksi on mielekästä selvittää, voidaanko lastenkirjallisuuden kieltä entisestään selkomukautuksessa helpottaa, vaikka se edustaa jo lähtökohtaisesti muuta kirjallisuutta helpompaa kieltä. Tutkimuksen teoriapohja koostuu selkokielen teoriasta ja sanastontutkimuksesta, ja tutkimusmenetelmä on osin kvantitatiivinen ja osin kvalitatiivinen. Käytän luokittelevaa metodia analysoidessani, miten ekspressiivisiä sanoja on muokattu selkoversioon. Kvantitatiivista metodia käytän, kun lasken ekspressiivisten sanojen esiintymämääriä ja laadullista metodia analysoidessani selkoversioon tehtyjä muokkauksia.
Tutkimuksen tulokset osoittavat, että ekspressiivisiä sanoja on mukautettu selkoversioon kolmella tavalla: säilytetty samoina, poistettu kokonaan ja muokattu. Suosituin mukautustapa ovat erilaiset muokkaukset, joihin kuuluvat sanojen korvaaminen toisilla sanoilla, täydennykset ja selitykset, laajempien kokonaisuuksien muokkaukset sekä ortografiset muokkaukset. Pääasiassa selkomukautukseen tehdyt muutokset noudattavat selkokirjoittajille laadittuja ohjeita, mutta sanojen taajuus ei näytä olevan johdonmukaisena perusteena selkomukautuksen sananvalinnoille, sillä selkoversiossa esiintyy myös harvinaisia sanoja. Sanan yleisyyden sijaan tärkeämpää näyttääkin olevan se, millaisessa tekstiympäristössä ekspressiivinen sana esiintyy: jos ympäristö on selkeä, voidaan selkokielessäkin käyttää harvinaisia käsitteitä.