Kokoveren pyruvaatti -määrityksen näytteiden säilyvyys
Laukkanen, Otto (2020)
Laukkanen, Otto
2020
All rights reserved. This publication is copyrighted. You may download, display and print it for Your own personal use. Commercial use is prohibited.
Julkaisun pysyvä osoite on
https://urn.fi/URN:NBN:fi:amk-202005067565
https://urn.fi/URN:NBN:fi:amk-202005067565
Tiivistelmä
Pyruvaatti on kehon aineenvaihdunnassa esiintyvä välituote, josta rakentuu eri prosessien kautta useita solujen toiminnassa tarvittavia proteiineja ja entsyymejä. Sillä on myös tärkeä rooli glukoosin muuntamisessa kehon hyödynnettäväksi energiamuodoksi aerobisen ja anaerobisen glykolyysin kautta.
Pyruvaatin määritystä verestä käytetään, kun halutaan tutkia erilaisia aineenvaihduntasairauksia ja kudosten hapensaannin puutoksia. Se ei yksittäisenä tutkimuksena ole diagnostisesti hyödyllinen, mutta sen ja laktaatin suhteella voidaan arvioida laktaattiasidoosin mahdollisuutta ja suuruutta. Pääasiallinen kohderyhmä tutkimukselle on nuoret ja vastasyntyneet lapset, joilta näitä vakavia aineenvaihduntasairauksia halutaan etsiä. Pyruvaattipitoisuutta määritetään Suomessa pääasiassa entsymaattisella menetelmällä, jossa käytettävä näyte on proteiinisaostettua kokoverta. Tämän näytemateriaalin pidemmän aikavälin säilyvyydestä pakastinlämpötilassa on niukasti tutkimustietoa ja sen ymmärtäminen auttaisi parantamaan tulosten luotettavuutta ja analysoinnin suunnittelua.
Tutkimus suoritettiin käyttämällä HUSLAB erikoiskemian laboratorion muista tutkimuksista ylijääneitä verinäytteitä näytemateriaalina. Niistä muodostettiin kahdeksan eri näyte-erää, jotka esikäsiteltiin ja niiden pitoisuuksia ja pitoisuuden muutoksia tutkittiin kuukauden ajan. Jokaisesta näyte-erästä tehtiin myös kaksi erillistä erää, joiden pyruvaattipitoisuutta nostettiin keinotekoisesti, jotta saatiin laajempi skaala eri pyruvaattipitoisuuksia. Tulokset taulukoitiin ja niitä analysoitiin statistisin menetelmin. Tutkimuksen tulosten luotettavuutta arvioitiin sarjojen välisen vaihtuvuuden määrittämisellä, joka perustui kontrollien pitoisuuksien mittaamiseen. Lisäksi arvioitiin analyysisarjojen sisäistä vaihtelua Dahlbergin menetelmällä.
Tutkimuksessa havaittiin, että säilyvyys on analyysimenetelmän statistisen hajonnan sisällä aina noin 1,5 viikon ajan, jonka jälkeen pitoisuudet alkavat laskea. Pitoisuuksien laskun kliinisen merkittävyyden raja alkoi tämän tutkimuksen perusteella muodostua kolmen ja neljän viikon välillä. Tutkimuksesta saadun tiedon perusteella pystytään nyt muodostamaan parempi kuva pyruvaattinäytteiden säilyvyydestä ja voidaan tarkentaa olemassa olevaa tutkimuksen ohjeistusta.
Pyruvaatin määritystä verestä käytetään, kun halutaan tutkia erilaisia aineenvaihduntasairauksia ja kudosten hapensaannin puutoksia. Se ei yksittäisenä tutkimuksena ole diagnostisesti hyödyllinen, mutta sen ja laktaatin suhteella voidaan arvioida laktaattiasidoosin mahdollisuutta ja suuruutta. Pääasiallinen kohderyhmä tutkimukselle on nuoret ja vastasyntyneet lapset, joilta näitä vakavia aineenvaihduntasairauksia halutaan etsiä. Pyruvaattipitoisuutta määritetään Suomessa pääasiassa entsymaattisella menetelmällä, jossa käytettävä näyte on proteiinisaostettua kokoverta. Tämän näytemateriaalin pidemmän aikavälin säilyvyydestä pakastinlämpötilassa on niukasti tutkimustietoa ja sen ymmärtäminen auttaisi parantamaan tulosten luotettavuutta ja analysoinnin suunnittelua.
Tutkimus suoritettiin käyttämällä HUSLAB erikoiskemian laboratorion muista tutkimuksista ylijääneitä verinäytteitä näytemateriaalina. Niistä muodostettiin kahdeksan eri näyte-erää, jotka esikäsiteltiin ja niiden pitoisuuksia ja pitoisuuden muutoksia tutkittiin kuukauden ajan. Jokaisesta näyte-erästä tehtiin myös kaksi erillistä erää, joiden pyruvaattipitoisuutta nostettiin keinotekoisesti, jotta saatiin laajempi skaala eri pyruvaattipitoisuuksia. Tulokset taulukoitiin ja niitä analysoitiin statistisin menetelmin. Tutkimuksen tulosten luotettavuutta arvioitiin sarjojen välisen vaihtuvuuden määrittämisellä, joka perustui kontrollien pitoisuuksien mittaamiseen. Lisäksi arvioitiin analyysisarjojen sisäistä vaihtelua Dahlbergin menetelmällä.
Tutkimuksessa havaittiin, että säilyvyys on analyysimenetelmän statistisen hajonnan sisällä aina noin 1,5 viikon ajan, jonka jälkeen pitoisuudet alkavat laskea. Pitoisuuksien laskun kliinisen merkittävyyden raja alkoi tämän tutkimuksen perusteella muodostua kolmen ja neljän viikon välillä. Tutkimuksesta saadun tiedon perusteella pystytään nyt muodostamaan parempi kuva pyruvaattinäytteiden säilyvyydestä ja voidaan tarkentaa olemassa olevaa tutkimuksen ohjeistusta.