Helsingin kaupungin avomielenterveyspalveluiden kehittyminen 1990-luvulla potilaan hoitoon osallistuneiden työntekijöiden kokemana
Hämäläinen, Sari (2019)
Hämäläinen, Sari
2019
All rights reserved. This publication is copyrighted. You may download, display and print it for Your own personal use. Commercial use is prohibited.
Julkaisun pysyvä osoite on
https://urn.fi/URN:NBN:fi:amk-2019053013508
https://urn.fi/URN:NBN:fi:amk-2019053013508
Tiivistelmä
Suomen suurin Nikkilän mielisairaala suljettiin vuonna 1999. Suomessa psykiatrisen hoidon käännekohta oli 1990-luvulla, jolloin mielisairaaloiden sairaansijoja vähennettiin ja hoitoa suunnattiin avopalveluihin ja muihin psykiatrisiin hoitopaikkoihin. Psykiatrisen hoidon rakenteeseen vaikuttivat muun muassa mielisairaslain osittaisuudistus (1978), valtakunnallinen skitsofreniaprojekti (1981-1987) ja erikoisairaanhoitolaki (1989). Mielenterveyslain (1991) myötä sairaanhoitopiirien toimintaan yhdistettiin psykiatriset sairaalat ja psykiatrinen avohoito.
Opinnäytetyöni tarkoituksena oli kuvata potilaan hoitoon osallistuneiden työntekijöiden kokemuksia Helsingin kaupungin avomielenterveyspalveluiden kehittymisestä 1990-luvulla. Tavoitteena oli tuottaa kokemuksellista tietoa menneisyyden avomielenterveyspalveluiden kehittymisestä. Opinnäytetyöni oli laadullinen ja primaariaineisto muodostui potilaan hoitoon osallistuneiden työntekijöiden haastatteluista (N=17). Haastattelut toteutettiin teemahaastatteluina ja analyysimenetelmänä käytin induktiivista sisällönanalyysiä. Muita aineistoja olivat ajanjakson Helsingin kaupungin terveyslautakunnan pöytäkirjamerkinnät, ja Koillis-Helsingin paikallislehden, MaTaPuPu, lehtileikkeet.
Opinnäytetyön tuloksista ilmenee, että kunnalliset avomielenterveyspalvelut koettiin riittämättömiksi, joten palveluita järjestivät myös yksityiset palveluntuottajat ja potilasjärjestöt. Mielenterveyspotilaan kuntoutumista tuettiin hoidon suunnittelulla ja toimintakyvyn edistämisellä. Palveluiden avulla pyrittiin myös rohkaisemaan mielenterveyspotilaiden perheiden osallistumista potilaan hoitoon. Potilaiden omatoimista hoitoon hakeutumista pyrittiin tehostamaan matalan kynnyksen palveluilla. Ajanjakson hoitoideologia ja arvot vaikuttivat hoitotyössä toimiseen ja potilaan kokonaisvaltainen hoito ei toteutunut toivotulla tavalla.
Johtopäätöksinä nousivat hoitoon osallistuneiden työntekijöiden halu toimia potilaan parhaaksi ja kehittää palveluita paremmin potilaiden tarpeita vastaaviksi. Järjestetyt avomielenterveyspalvelut kehittyivät 1990-luvun aikana, joten ne tukivat potilaan kuntoutumista hyvin. Pitkät hoitoajat lisäsivät osaltaan potilaan turvallisuudentunnetta, mutta saattoi hidastaa potilaan kuntoutumisen edistymistä. Potilaan hoitoon osallistuneet työntekijät saattoivat kokea eriarvoisuutta työtehtävien jakautumisessa, jonka arveltiin johtuneen ajanjakson ideologista.
Jatkotutkimusaiheeksi nousi 2000-luvun mielenterveyspalveluiden käyttäjäkokemuksien tutkiminen. Menneisyyden tutkimusaiheena kiinnostaisi siirtopotilaiden hoidon toteutumisen tutkiminen, jotka olivat toisen maailmansodan aikana Venäjän puolelle jääneitä sotilaspotilaita, jotka siirrettiin hoitoon Suomen mielisairaaloihin sekä sotien vaikutukset sotilaiden mielenterveyteen ja päihdeongelmiin.
Opinnäytetyöni tarkoituksena oli kuvata potilaan hoitoon osallistuneiden työntekijöiden kokemuksia Helsingin kaupungin avomielenterveyspalveluiden kehittymisestä 1990-luvulla. Tavoitteena oli tuottaa kokemuksellista tietoa menneisyyden avomielenterveyspalveluiden kehittymisestä. Opinnäytetyöni oli laadullinen ja primaariaineisto muodostui potilaan hoitoon osallistuneiden työntekijöiden haastatteluista (N=17). Haastattelut toteutettiin teemahaastatteluina ja analyysimenetelmänä käytin induktiivista sisällönanalyysiä. Muita aineistoja olivat ajanjakson Helsingin kaupungin terveyslautakunnan pöytäkirjamerkinnät, ja Koillis-Helsingin paikallislehden, MaTaPuPu, lehtileikkeet.
Opinnäytetyön tuloksista ilmenee, että kunnalliset avomielenterveyspalvelut koettiin riittämättömiksi, joten palveluita järjestivät myös yksityiset palveluntuottajat ja potilasjärjestöt. Mielenterveyspotilaan kuntoutumista tuettiin hoidon suunnittelulla ja toimintakyvyn edistämisellä. Palveluiden avulla pyrittiin myös rohkaisemaan mielenterveyspotilaiden perheiden osallistumista potilaan hoitoon. Potilaiden omatoimista hoitoon hakeutumista pyrittiin tehostamaan matalan kynnyksen palveluilla. Ajanjakson hoitoideologia ja arvot vaikuttivat hoitotyössä toimiseen ja potilaan kokonaisvaltainen hoito ei toteutunut toivotulla tavalla.
Johtopäätöksinä nousivat hoitoon osallistuneiden työntekijöiden halu toimia potilaan parhaaksi ja kehittää palveluita paremmin potilaiden tarpeita vastaaviksi. Järjestetyt avomielenterveyspalvelut kehittyivät 1990-luvun aikana, joten ne tukivat potilaan kuntoutumista hyvin. Pitkät hoitoajat lisäsivät osaltaan potilaan turvallisuudentunnetta, mutta saattoi hidastaa potilaan kuntoutumisen edistymistä. Potilaan hoitoon osallistuneet työntekijät saattoivat kokea eriarvoisuutta työtehtävien jakautumisessa, jonka arveltiin johtuneen ajanjakson ideologista.
Jatkotutkimusaiheeksi nousi 2000-luvun mielenterveyspalveluiden käyttäjäkokemuksien tutkiminen. Menneisyyden tutkimusaiheena kiinnostaisi siirtopotilaiden hoidon toteutumisen tutkiminen, jotka olivat toisen maailmansodan aikana Venäjän puolelle jääneitä sotilaspotilaita, jotka siirrettiin hoitoon Suomen mielisairaaloihin sekä sotien vaikutukset sotilaiden mielenterveyteen ja päihdeongelmiin.