Uthållighetsprestationsförmågan hos ryggmärgsskadade idrottare : Fysiologiska egenskaper som är relevanta vid konditionstestning. En systematisk litteraturstudie.
Väresmaa, Livia (2013)
Väresmaa, Livia
Arcada - Nylands svenska yrkeshögskola
2013
All rights reserved
Julkaisun pysyvä osoite on
https://urn.fi/URN:NBN:fi:amk-2013100815918
https://urn.fi/URN:NBN:fi:amk-2013100815918
Tiivistelmä
Selkäydinvammaisilla urheilijoilla on yksilöllisiä eroja aineenvaihdunnassa, hengitys- ja verenkiertoelimissä, lihasten ja hermoston toiminnassa sekä ruumiinlämpöä säätelevissä mekanismeissa. Tässä opinnäytetyössä tutkitaan niitä tekijöitä, jotka ovat kestävyyssuo-rituskyvyn kannalta tärkeitä ja sitä, miten ne vaikuttavat selkäydinvammaisen urheilijan kestävyyssuorituskyvyn kuntotestituloksiin. Opinnäytetyön tavoitteena on ollut tutkia selkäydinvammaisen urheilijan ominaisuuksia niiden fysiologisten tekijöiden osalta, jot-ka normaalissa kuntotestissä testataan. Opinnäytetyöllä on kaksi tutkimusongelmaa: 1) Miten selkäydinvammaiset ja ei-vammautuneet urheilijat eroavat fysiologisilta ominai-suuksiltaan kuntotestauksessa. 2) Millä tavalla selkäydinvamman taso vaikuttaa niihin fysiologisiin ominaisuuksiin jotka normaalisti testataan? Menetelmänä käytettiin syste-maattista kirjallisuuskatsausta. Haku suoritettiin PubMed ja SportDiscus EBSCO-tietokannoissa. Mukaan otettiin 16 vuoden 2002 jälkeen ilmestynyttä tieteellistä artikke-lia. Tärkeimmät tulokset kertovat, että selkäydinvammaiset urheilijat muodostavat hete-rogeenisen ryhmän. Selkäydinvammaisten sykkeeseen, hapenottokykyyn, laktaattiin ja ventilaatioon liittyviä viitearvoja ei ole vielä selvitetty, samalla tavalla kuin ei-vammautuneille urheilijoille. Selkäydinvammainen urheilija pystyy osittain kehittämään kestävyyssuorituskykyään samojen periaatteiden mukaan kuin ei-selkäydinvammainen. Syke ja hapenottokyky kuvaavat huonosti selkäydinvammaisen urheilijan kestävyyssuo-rituskykyä, kun taas laktaatin mittaaminen sopii tähän tarkoitukseen. Yleisesti sel-käydinvaurion taso ja laajuus sekä yksilölliset erot testattavissa, määräävät mitattavien muuttujien arvot. Lopuksi voidaan todeta, että autonomiset toiminnot ovat tärkeämmässä roolissa, kuin aiemmin on uskottu. Niiden määritteleminen olisi tärkeätä, kun selkäydin-vammaisia urheilijoita luokitellaan kilpailuita varten. Lisäksi tulevissa tutkimuksissa kannattaisi ottaa standardisoitu testikalusto käyttöön, jolloin testitulokset olisivat pa-remmin verrattavissa toisiinsa.