"Sitte ku tajus sen et oikeesti, et ne tarvii sitä apua ja tällai niin oli se ist iha kivaa": Sijaisperheiden biologisten lasten kokemuksia
Nieminen, Minna (2010)
Nieminen, Minna
Tampereen ammattikorkeakoulu
2010
All rights reserved
Julkaisun pysyvä osoite on
https://urn.fi/URN:NBN:fi:amk-2010112415470
https://urn.fi/URN:NBN:fi:amk-2010112415470
Tiivistelmä
Opinnäytetyöni käsittelee sijaisperheiden biologisten lasten kokemuksia sijaissisaruudesta. Työssä haastateltiin Tampereen alueella toimivien päivystävien sijaisperheiden 11–17–vuotiaita biologisia lapsia tarkoituksena selvittää heidän
kokemuksiaan sijaisperheessä elämisestä ja sen mukana tuomasta sijaissisaruudesta. Lisäksi tarkoituksena oli selvittää biologisten lasten saamaa ja vaatimaa tukea sekä sen riittävyyttä sijaisperhe-elämässä. Opinnäytetyön tavoitteena on korostaa erityisesti biologisten lasten näkökulmaa ja heidän mielipiteitään.
Tutkimus on kvalitatiivinen eli laadullinen ja tutkimusmateriaali kerättiin teemahaastattelun avulla. Tutkimuksessa haastateltiin seitsemää eri lasta Tampereen
alueen päivystävistä sijaisperheistä, joista kaksi haastattelua oli parihaastatteluita, sillä kyseessä oli sisaruspari. Tutkimuskysymyksiä oli kaksi; Millaisia päivystävän sijaisperheen biologisten lasten kokemukset ja ajatukset sijaissisaruudesta ovat ja millaista tukea biologiset lapset saavat ja kokevat tarvitsevansa sijaissisaruuteen? Sekä haastattelujen, että teorian pohjalla on perhe ja sisaruus, joita käsittelen sijaisperheessä elämisen näkökulmasta.
Tutkimuksessa tulee esille, että sijaisperheiden biologisten lasten kokemukset vaihtelivat lasten iän, sijoituksen ajankohdan, sijoitetun lapsen iän ja orientoitumisen mukaan. Pääosin lasten kokemuksen sijaissisaruudesta olivat positiivisia, vaikka sijoitukseen oli saattanut liittyä myös kielteisiä piirteitä. Tuen tarpeeseen liittyen enemmistö oli tyytyväinen saamaansa tietoon ja tukeen. Osa sijaisperheiden biologisista lapsista kuitenkin koki, ettei heitä oltu huomioitu tarpeeksi sijoitusprosessin aikana. Vanhempien lisäksi myös sosiaalityöntekijöiltä olisi toivottu lisää huomiota.
Tärkeimpänä johtopäätöksenä tutkimuksesta nousi esiin biologisten lasten positiivisuus sijaisperhe-elämää kohtaan. Työssä tuli kuitenkin esille ristiriita, sillä tutkimustuloksista tuli ilmi, ettei kukaan kuitenkaan toivonut enää lisää sijaislapsia perheeseensä, tai varsinkaan pitkäaikaisesti sijoitettua lasta. Tutkimustulokset osoittivat, että biologisten lasten asema sijaisperheen tukemiseen liittyvissä asioissa on edelleen heikko, vaikka viimeaikoina siihen on pyritty löytämään kehityskeinoja. Tutkimustuloksia ei voida yleistää sellaisenaan, mutta niiden voidaan nähdä antavan viitteitä siitä, millaisia näkemyksiä ja ajatuksia biologisissa lapsissa voi herätä.
kokemuksiaan sijaisperheessä elämisestä ja sen mukana tuomasta sijaissisaruudesta. Lisäksi tarkoituksena oli selvittää biologisten lasten saamaa ja vaatimaa tukea sekä sen riittävyyttä sijaisperhe-elämässä. Opinnäytetyön tavoitteena on korostaa erityisesti biologisten lasten näkökulmaa ja heidän mielipiteitään.
Tutkimus on kvalitatiivinen eli laadullinen ja tutkimusmateriaali kerättiin teemahaastattelun avulla. Tutkimuksessa haastateltiin seitsemää eri lasta Tampereen
alueen päivystävistä sijaisperheistä, joista kaksi haastattelua oli parihaastatteluita, sillä kyseessä oli sisaruspari. Tutkimuskysymyksiä oli kaksi; Millaisia päivystävän sijaisperheen biologisten lasten kokemukset ja ajatukset sijaissisaruudesta ovat ja millaista tukea biologiset lapset saavat ja kokevat tarvitsevansa sijaissisaruuteen? Sekä haastattelujen, että teorian pohjalla on perhe ja sisaruus, joita käsittelen sijaisperheessä elämisen näkökulmasta.
Tutkimuksessa tulee esille, että sijaisperheiden biologisten lasten kokemukset vaihtelivat lasten iän, sijoituksen ajankohdan, sijoitetun lapsen iän ja orientoitumisen mukaan. Pääosin lasten kokemuksen sijaissisaruudesta olivat positiivisia, vaikka sijoitukseen oli saattanut liittyä myös kielteisiä piirteitä. Tuen tarpeeseen liittyen enemmistö oli tyytyväinen saamaansa tietoon ja tukeen. Osa sijaisperheiden biologisista lapsista kuitenkin koki, ettei heitä oltu huomioitu tarpeeksi sijoitusprosessin aikana. Vanhempien lisäksi myös sosiaalityöntekijöiltä olisi toivottu lisää huomiota.
Tärkeimpänä johtopäätöksenä tutkimuksesta nousi esiin biologisten lasten positiivisuus sijaisperhe-elämää kohtaan. Työssä tuli kuitenkin esille ristiriita, sillä tutkimustuloksista tuli ilmi, ettei kukaan kuitenkaan toivonut enää lisää sijaislapsia perheeseensä, tai varsinkaan pitkäaikaisesti sijoitettua lasta. Tutkimustulokset osoittivat, että biologisten lasten asema sijaisperheen tukemiseen liittyvissä asioissa on edelleen heikko, vaikka viimeaikoina siihen on pyritty löytämään kehityskeinoja. Tutkimustuloksia ei voida yleistää sellaisenaan, mutta niiden voidaan nähdä antavan viitteitä siitä, millaisia näkemyksiä ja ajatuksia biologisissa lapsissa voi herätä.