Kansalliset julkaisukanavat mahdollistavat tiedejulkaisemisen kotimaisilla kielillä

Pölönen J (2021). Kansalliset julkaisukanavat mahdollistavat tiedejulkaisemisen kotimaisilla kielillä. Tietolinja 2021 (2). Pysyvä osoite: https://urn.fi/URN:NBN:fi-fe2021121661234

Vuonna 2019 julkaistun monikielisen tiedeviestinnän Helsinki-aloitteen tarkoitus on 1) kannustaa tutkimustiedon välittämistä tiedeyhteisöä laajemmalle yleisölle, 2) tukea monikielisen julkaisutoiminnan mahdollistavia kansallisia julkaisukanavia ja 3) edistää monikielisyyttä tutkimuksen arviointi- ja rahoitusjärjestelmissä. Tämän artikkelin tarkoitus on tarkastella Helsinki-aloitteen näkökulmasta erityisesti kotimaisen tiedejulkaisemisen merkitystä suomalaiselle tiedeyhteisölle, sekä siihen liittyviä avoimen julkaisemisen rahoittamisen haasteita.

Yksi Helsinki-aloitteen tärkeimmistä tavoitteista on, että voittoa tavoittelemattomille tieteellisille kustantajille turvataan riittävät resurssit, joilla ne voivat ylläpitää kansallisilla kielillä tapahtuvan tieteellisen julkaisemisen korkeaa tieteellistä ja tutkimuseettistä tasoa sekä siirtyä kestävästi avoimeen julkaisemiseen.

Suomalainen tiedeyhteisö on asettanut kunnianhimoiseksi tavoitteeksi vertaisarvioitujen lehti- ja konferenssiartikkelien välittömän avoimen saatavuuden vuodesta 2022 alkaen. Tieteellisten kirjojen avoimuuden linjausta valmistellaan parhaillaan. Avoimuuden vaatimus asettaa kotimaiset tiedelehdet uuden kestävyyshaasteen eteen: kuinka jatkaa julkaisutoimintaa kestävällä pohjalla ilman tilausmaksuja? Kotimaisen tiedejulkaisemisen avoimuuden mahdollistavaa rahoitusmallia on yritetty muodostaa jo vuosia, ensin Kotilava-hankeessa ja parhaillaan Avoimen tieteen koordinaation toimesta.

Suomen nykyisen hallituksen hallitusohjelmaan kirjattu tavoite on ”tukea Suomen kielillä kirjoitetun tieteellisen kirjallisuuden julkaisemista.” Jo pääministeri Kataisen hallituksen kansallisten kielten strategia (2013) neuvoi ”huolehtimaan siitä, että kirjallisuus, kulttuuri ja tieteet ovat saatavilla myös kansallisilla kielillä”. Juuri julkaistun Kansalliskielistrategian (2021) yksi keskeisistä tavoitteista on varmistaa että ”Kansalliskielten käyttöala ei kavennu tieteessä ja kielten sanastotyön merkitys laajenee”. Tätä tavoitetta tukevana toimenpiteenä ”suositellaan korkeakouluja ylläpitämään tieteellistä julkaisutoimintaa myös suomeksi ja ruotsiksi sekä viestimään tutkimuksestaan ja kehittämään tiedeviestintää kansalliskielillä.” Näin varmistetaan, että uusia tieteellisiä tuloksia koskeva sanasto kehittyy myös kansalliskielillä.

Helsinki-aloitteen tavoitteiden kansainvälinen tausta

Monikielisen tiedeviestinnän tulevaisuus ei ole vain kansallinen kysymys, vaan se liittyy laajasti kansainväliseen vastuullisen ja avoimen tieteen politiikkaan. Helsinki-aloitteen perustajia vuonna 2019 olivat Tieteellisten seurain valtuuskunta (TSV), Tiedonjulkistamisen neuvottelukunta (TJNK), Suomen tiedekustantajien liitto sekä kansainvälisistä yhteistyökumppaneista Norjan yliopistot (UHR) ja yhteiskunta- ja humanististieteellisen tutkimuksen arvioinnin eurooppalainen COST-toimi ENRESSH.

Aloitteen on jo allekirjoittanut 900 organisaatiota ja yksityishenkilöä 70 maasta, Suomesta myös yliopistot UNIFI. Euroopan yliopistojen yhteistyöelin European University Association (EUA), Norjan yliopistot ja UNIFI korostavat yhteisessä Helsinki-aloitetta tukevassa julkilausumassa monikielisyyden merkitystä erityisesti eurooppalaisille yliopistoille:

Tasapainoinen monikielisyys on erityisen tärkeää Euroopalle, koska sen tutkimukselle on ominaista maantieteellinen, kulttuurinen ja kielellinen monimuotoisuus ja yhteinen huippuosaamisen periaate. Eurooppalaisten yliopistojen vahvuus on pyrkimys kansainväliseen johtajuuteen samalla kun ne ovat paikallisesti ankkuroituja. Tämä vaikuttaa myös kielenkäyttöön korkeakouluissa (EUA, 2019).

Myös UNESCO:n marraskuussa vahvistettu Avoimen tieteen suositus nostaa monikielisyyden osaksi avoimen tieteen määritelmää. Avoimen tieteen keskeinen tarkoitus on UNESCO:n mukaan tehdä “monikielinen tieteellinen tieto kaikille avoimesti saatavaksi, saavutettavaksi ja uudelleen käytettäviksi”. Yhdenmukaisesti Helsinki-aloitteen tavoitteiden kanssa UNESCO kannustaa jäsenvaltioita ryhtymään konkreettisiin toimiin tiedeviestinnän monimuotoisuuden ja monikielisyyden turvaamiseksi:

Kannustetaan tiedeviestinnän monimuotoisuutta eri julkaisumuotojen ja -tapojen (mukaan lukien humanististen ja yhteiskuntatieteellisten alojen julkaisut) sekä rahoitusmallien moninaisuuden kautta, tukemalla voittoa tavoittelemattomia tieteellisiä ja tiedeyhteisölähtöisiä julkaisumalleja yhteisen hyvän periaatteella. Kannustetaan monikielisyyttä tutkimustyössä, tieteellisissä julkaisuissa ja tiedeviestinnässä (UNESCO, 2021).

Erityisesti Euroopassa on yleistä, että humanistisilla ja yhteiskuntatieteellisillä aloilla tutkijat julkaisevat sekä vierailla että kotimaisilla kielillä. Suomalaisten yliopistojen julkaisutuotannossa englanninkielisten julkaisujen osuus, yli kaksi-kolmasosaa kaikista ihmistieteiden vertasiarvioiduista julkaisuista, on eurooppalaisessa vertailussa erittäin suuri. Kotimaisilla ja vierailla kielillä julkaiseminen eivät siis sulje toisiaan pois, vaan ovat toisiaan täydentäviä tiedeviestinnän ja -julkaisemisen käytänteinä.

Kotimaisten tiedekustantajien merkitys suomalaiselle tiedeyhteisölle

Suomessa vuosina 2018–2020 julkaistut 9,779 vertaisarvioitua julkaisua – mukaan lukien lehti-, konferenssi- ja kirja-artikkelit, erillisteokset ja toimitustyöt – muodostavat 11,2 % suomalaisten tutkimusorganisaatioiden vertaisarvioiduista julkaisuista (kuvio 1). Kotimaisia julkaisukanavia käytetään kaikilla tieteenaloilla mutta erityisesti yhteiskunta- ja humanistisissa tieteissä. Lisäksi kotimaisia tiedelehtiä ja kirjakustantajia hyödyntävät kaikentyyppiset tutkimusorganisaatiot, yliopistot,  sairaanhoitopiirit, valtion tutkimuslaitokset ja ammattikorkeakoulut. Kotimaisten julkaisujen osuus lehti- ja konferenssiartikkeleista, jotka ovat tyypillisempiä luonnontieteissä (mukaan lukien tekniikka, lääketiede ja maatalous- ja metsätieteet), on 7,9 %.

Kotimaisilla tiedelehdillä ja kirjakustantajilla on ainutlaatuinen ja tärkeä tehtävä tarjota suomalaiselle tiedeyhteisölle mahdollisuus uuden tutkimuksen julkaisemiseen ja kriittiseen keskusteluun paikallisesti ja kansainvälisesti merkittävistä tutkimustuloksista kansallisilla kielillä (suomeksi ja ruotsiksi): 72 % kotimaisista vertaisarvioiduista lehti- ja konferenssiartikkeleista ja 82,7 % kirjajulkaisuista on julkaistu suomeksi tai ruotsiksi (kuvio 2). Ulkomaiset tiedekustantajat eivät voi monikielisen tiedeviestinnän näkökulmasta korvata kotimaisia tiedekustantajia, koska ne eivät julkaise käytännössä lainkaan suomenkielisiä julkaisuja.

Kaikilla tieteenaloilla on julkaisutoimintaa myös kansallisilla kielillä, mutta tämä on erityisen tärkeää humanistis-yhteiskuntatieteellisillä aloilla, koska tutkimus keskittyy usein juuri suomalaisen yhteiskunnan, kulttuuriin tai kielen erityispiirteisiin. Huomattava osa kotimaisten tiedekustantajien tieteellisestä julkaisutoiminnasta on suunnattu kuitenkin myös kansainväliselle tiedeyhteisölle: 27,6 % vertaisarvioiduista lehti- ja konferenssiartikkeleista ja 17,3 % kirjajulkaisuista on vierailla kielillä (valtaosin englanniksi). Kotimaiset tiedekustantajat palvelevat siis sekä kansallista että kansainvälistä tiedeyhteisöä.

Julkaisujen avoin saatavuus kotimaisilla ja ulkomaisilla tiedekustantajilla

Julkaisujen avoin saatavuus lisääntyy nopeasti niin ulkomailla kuin Suomessa. Suomalaisten yliopistojen kotimaisten vertaisarvioitujen julkaisujen avoimen saatavuuden asteessa ei ollut 2014–2017 suurta eroa verrattuna ulkomaisiin julkaisuihin, mutta kirjajulkaisujen sekä suomenkielisten julkaisujen kohdalla avoimesti saatavien osuus oli keskitasoa alempi. Näyttää siltä, että ulkomaisten julkaisujen avoimuus on edistymässä hieman kotimaisia nopeammin. Tämä saattaa johtua siitä, että suomalaisten tutkimusorganisaatioiden ja -rahoittajien on viime vuosina ollut käytännöllistä maksaa avoimuudesta kansainvälisissä julkaisukanavissa tilaussopimuksin ja kirjoittajamaksuilla (APC), kun taas kotimaisen julkaisutoiminnan avoimuuden yhteisöllisestä rahoitusmallista ei ole löytynyt yksimielisyyttä.

Vuosien 2018–2020 vertaisarvioiduista julkaisuista avoimesti saatavilla oli keväällä 2021 julkaisukanavan verkkosivulla tai rinnakkaistallenteina kotimaisista 53 % ja ulkomaisista 57 % (Kuvio 3). Kirjajulkaisujen avoimuus on selvästi lehti- ja konferenssiartikkeleita vähäisempää, mutta tällä osa-alueella kotimaiset tiedekustantajat ovat edellä ulkomaisia kustantajia. Kotimaisista julkaisuista erityisesti suomenkielisten julkaisujen avoimuuden aste on muita julkaisukieliä selvästi matalampi niin lehti- ja konferenssiartikkeleissa kuin kirja-artikkeleissa, toimitetuissa teoksissa ja erillisteoksissa (Kuvio 4). Avoimesti saatavien julkaisujen osuus näyttäisi kääntyneen kotimaisten ja kotimaisilla kielillä julkaistujen julkaisujen osalta ulkomaisia hitaampaan kasvuun (Kuvio 5). Kansallisessa julkaisutoiminnan kentässä avoimuuden edistäminen on siis suurin haaste juuri monikielisyyden kannalta tärkeän suomen- ja ruotsinkielisen julkaisutoiminnan kohdalla.

 

 

Avoimuuden julkisessa rahoituksessa tulisi priorisoida kotimaista voittoa tavoittelematonta tieteellistä julkaisutoimintaa

Avoimen julkaisemisen tärkeä tavoite on poistaa perinteisen tilausmaksullisen tiedejulkaisemisen maksumuurit, jotka rajoittavat tieteellisen tutkimuksen avointa saatavuutta. Kun Budapestin avoimen saatavuuden aloite täyttää helmikuussa 20 vuotta, maksumuurit ovat poistuneet vain osittain. Avoin julkaiseminen on tullut osaksi kansallisten konsortioiden ja tutkimusorganisaatioiden tilaussopimuksia (read & publish deals). Lisäksi valtaosa tilausmaksullisista lehdistä on nykyisin hybridi OA lehtiä, eli ne mahdollistavat yksittäisten artikkelien avaamisen kustantajan palvelussa kirjoittajamaksua (APC – Article Processing Charges) vastaan. Valtaosa lehdistä myös mahdollistaa vertaisarvioidun version rinnakkaistallentamisen avoimeen julkaisuarkistoon, joko välittömästi tai viiveellä.

Tilausmaksullisen julkaisutoiminnan rinnalle on muodostunut kaksi välittömän avoimen julkaisemisen (ns. Gold OA) kustannusmallia, joista yksi perustuu kokonaan APC-maksuihin, ja toinen on sekä julkaisun tekijöille että lukijoille maksuton kustannusmalli (ns. Diamond-OA). Näiden kummankin etu tilausmaksulliseen julkaisumalliin on, että kaikki julkaisut ovat välittömästi avoimesti saatavia. Toisaalta kirjoittajamaksut muodostavat julkaisuesteen niukemman tutkimusrahoituksen maista, organisaatioista tai aloilta tuleville tutkijoille. On myös nähtävissä, että APC-malli on saanut kansainväliset kaupalliset tiedekustantajat kilpailemaan laadun sijaan julkaisumääristä.

Monikielisen tiedeviestinnän Helsinki-aloitteen näkökulmasta on tärkeää huomata myös, että APC-maksuihin perustuva avoimen julkaisemisen kustannusmalli on osoittautunut toimivaksi lähinnä englanniksi julkaiseville ja kansainväliselle kirjoittaja- ja lukijakunnalle suunnatuille lehdille (Kuvio 6). Lähes kaikilla muilla kielillä julkaiseville avoimille lehdille Diamond OA on käytännössä osoittautunut ainoaksi käyttökelpoiseksi avoimen julkaisemisen kustannusmalliksi. Suomessa kirjoittajamaksulla toimivia tieteellisiä lehtiä on vähän, ja ne ovat juuri kansainväliselle tiedeyhteisölle suunnattuja englanninkielisiä kanavia. Valtaosa kotimaisista avoimista vertaisarvioiduista lehdistä on Diamond-OA -lehtiä.

APC-maksullisen Gold OA- ja Diamond OA-mallien kehitys ja toimintaedellytykset ovat toisistaan riippuvaisia siinä mielessä, että tutkimusrahoittajilla, -organisaatioilla ja -kirjastoilla on rajalliset resurssit avoimen julkaisemisen kustannuksiin. Nyt näitä rajallisia resursseja käytetään ensisijaisesti kaupallisten kansainvälisten kustantajien kasvaviin APC-maksuihin hybridi ja Gold OA -lehdissä. Tällöin jää vähän tai ei lainkaan varoja kotimaisen voittoa tavoittelemattoman avoimen julkaisemisen tukemiseen yhteisenä hyvänä. Kotimainen tiede- ja tutkimusyhteisö on kuitenkin sitoutunut luomaan “yhteisrahoitteisen julkaisumallin, joka mahdollistaa Suomessa julkaistavien tutkimusartikkeleiden välittömän avoimuuden”.

Kansallisilla kielillä tapahtuvan julkaisutoiminnan avoimuuden rahoittaminen on pieni kustannuserä kansainvälisille tiedekustantajille maksettuihin tilaus- ja kirjoittajamaksuihin verrattuna. Laadukkaan tutkimustiedon avoin saatavuus kotimaisilla kielillä on koko tiedeyhteisön ja yhteiskunnan etu. Tästä syystä kotimaisten sidosryhmien tulisikin asettaa, UNESCO:n suosituksen mukaisesti, avoimen julkaisemisen julkisessa rahoituksessa etusijalle juuri suomen- ja ruotsinkielisten tiedejulkaisujen avoimen saatavuuden ja toimintaedellytysten turvaaminen.

Kirjoittaja

Janne Pölönen
Pääsihteeri, Julkaisufoorumi
etunimi.sukunimi[at]tsv.fi

Kiitokset

Kiitokseni Elina Latelle ja Sami Syrjämäelle tekstiäni kohentaneista kommenteista.