Maankaappaukset ja taistelu ruuasta: ”Osta maata, sitä ei enää valmisteta.”
Kulmuni, Katri (2018)
Kulmuni, Katri
Lapin yliopisto
2018
Julkaisun pysyvä osoite on
https://urn.fi/URN:NBN:fi-fe2019062622118
https://urn.fi/URN:NBN:fi-fe2019062622118
Tiivistelmä
Pro gradu-tutkielmassa tutkitaan maankaappausilmiötä Yhdistyneiden kansakuntien elintarvike maatalousjärjestön (FAO) kolmen keskeisen asiakirjan kautta.
Maankaappauksissa on kysymys suurista ruuantuotantoon tarkoitettujen maa-alueiden hankkimisesta yleensä ostajamaan valtiollista ruokaturvaa parantamaan. Usein maankaappauksen kohdevaltiona on köyhyydestä ja ruuantuotannon alikehittyneisyydestä kärsivä maa, jonka oma ruokaomavaraisuus voi heiketä maankaappauksen seurauksena. Tutkimuksessa käsitellään tapauksia erityisesti Afrikkaan liittyen.
Tutkimuksen teoreettinen viitekehys lähtee inhimillisetä turvallisuudesta. Tarkemmin ottaen tutkimuksessa käsitellään ruokaturvallisuutta ja sen seurauksena syntynyttä ruokasuvereenisuutta. Myös kansainvälisellä ympäristölainsäädännöllä sekä kansainvälisen kauppajärjestelmän sääntelyllä on heijastusvaikutuksia tematiikkaan. Maankaappauksista voi löytää teoreettisen yhteyden imperialismiin.
Tutkimuksessa sisällönanalyysin sekä vertailevan tutkimuksen kautta johtopäätöksiksi muodostuu se, ettei FAO suoranaisesti käsittele keskeisimmissä ruokaturvallisuuteen, maanomistajuuteen ja vastuullisiin investointeihin liittyvissä asiakirjoissa termiä maankaappaus, vaikka itse ilmiöön viitataankin.
Keskeisissä tutkituissa FAO: n asiakirjoissa järjestön näkökulma lähtee siitä, että riittävä ruuan saanti on perusoikeus. Ilmastonmuutoksen edetessä luonnonmullistuksiin ja mahdollisiin konflikteihin johtavat ristiriidat ruuan riittävyydestä ovat nousseet järjestön agendalle. Tuoreimmassa asiakirjassa keskitytään maahan liittyvien investointien vastuullisuuteen, mikä pystytään turvaamaan vain hyvän ja toimivan hallinnon keinoin.
Päätelmäksi muodostuu, että onnistunein tapa ehkäistä maankaappauksia ja siihen liittyviä negatiivisia ilmiöitä on korkea oikeudellinen normisto sekä demokraattiset ja läpinäkyvät hallinnolliset prosessit. Köyhyyden estämisen näkökulmasta kehitysmaissa ihmisten omistusoikeudella maahan ja mahdollisuuksilla rakentaa sitä kautta omaa tulevaisuutta on mitä keskeisin merkitys paitsi ruokaturvan toteuttamisen kannalta, mutta myös demokratian ja kansalaisten vaikuttavan osallisuuden kautta.
Maankaappauksissa on kysymys suurista ruuantuotantoon tarkoitettujen maa-alueiden hankkimisesta yleensä ostajamaan valtiollista ruokaturvaa parantamaan. Usein maankaappauksen kohdevaltiona on köyhyydestä ja ruuantuotannon alikehittyneisyydestä kärsivä maa, jonka oma ruokaomavaraisuus voi heiketä maankaappauksen seurauksena. Tutkimuksessa käsitellään tapauksia erityisesti Afrikkaan liittyen.
Tutkimuksen teoreettinen viitekehys lähtee inhimillisetä turvallisuudesta. Tarkemmin ottaen tutkimuksessa käsitellään ruokaturvallisuutta ja sen seurauksena syntynyttä ruokasuvereenisuutta. Myös kansainvälisellä ympäristölainsäädännöllä sekä kansainvälisen kauppajärjestelmän sääntelyllä on heijastusvaikutuksia tematiikkaan. Maankaappauksista voi löytää teoreettisen yhteyden imperialismiin.
Tutkimuksessa sisällönanalyysin sekä vertailevan tutkimuksen kautta johtopäätöksiksi muodostuu se, ettei FAO suoranaisesti käsittele keskeisimmissä ruokaturvallisuuteen, maanomistajuuteen ja vastuullisiin investointeihin liittyvissä asiakirjoissa termiä maankaappaus, vaikka itse ilmiöön viitataankin.
Keskeisissä tutkituissa FAO: n asiakirjoissa järjestön näkökulma lähtee siitä, että riittävä ruuan saanti on perusoikeus. Ilmastonmuutoksen edetessä luonnonmullistuksiin ja mahdollisiin konflikteihin johtavat ristiriidat ruuan riittävyydestä ovat nousseet järjestön agendalle. Tuoreimmassa asiakirjassa keskitytään maahan liittyvien investointien vastuullisuuteen, mikä pystytään turvaamaan vain hyvän ja toimivan hallinnon keinoin.
Päätelmäksi muodostuu, että onnistunein tapa ehkäistä maankaappauksia ja siihen liittyviä negatiivisia ilmiöitä on korkea oikeudellinen normisto sekä demokraattiset ja läpinäkyvät hallinnolliset prosessit. Köyhyyden estämisen näkökulmasta kehitysmaissa ihmisten omistusoikeudella maahan ja mahdollisuuksilla rakentaa sitä kautta omaa tulevaisuutta on mitä keskeisin merkitys paitsi ruokaturvan toteuttamisen kannalta, mutta myös demokratian ja kansalaisten vaikuttavan osallisuuden kautta.