Suomen ilmavalvonta talvisodassa : toiminta ja kokemukset
Pajunen, Jussi (2008-03)
Pajunen, Jussi
Sotahistorian laitos
Sotahistoria
Sotatieteiden maisteriopiskelijan pro gradu
Kadettikurssi 91
Maanpuolustuskorkeakoulu
03 / 2008
Julkinen
Julkaisun pysyvä osoite on
https://urn.fi/URN:NBN:fi-fe201309306367
https://urn.fi/URN:NBN:fi-fe201309306367
Tiivistelmä
Ilmavalvonta, joka oli osa ilmatorjuntaa, liitettiin osaksi ilmapuolustuksen päällikön johtamaa
ilmapuolustusta vuonna 1938. Ylimääräisen harjoituksen alkaessa lokakuussa 1939
olivat ilmavalvonnan sodan ajan valmistelutyöt edelleen kesken, ja valmistelutöiden keskeneräisyyden
vuoksi ilmavalvontaverkko rakennettiin toimintakuntoiseksi vasta ylimääräisen
harjoituksen aikana. Ylimääräisen harjoituksen suoma kahden kuukauden valmistautumisaika
mahdollisti ilmavalvonnan tyydyttävän valmiuden talvisodan syttyessä.
Tämä pro gradu -tutkielma selvittää ilmavalvonnan järjestelyjä talvisodan syttyessä, ilmavalvonnan
toimintaa talvisodan aikana, ilmavalvonnasta talvisodan aikana saatuja kokemuksia
sekä näiden kokemusten hyödyntämistä sotien välisenä aikana. Lisäksi tarkastelen,
mitkä tekijät vaikuttivat ilmavalvonnan talvisodan aikaisiin järjestelyihin ja valmiuteen
ylimääräisen harjoituksen alkaessa ja millainen oli ilmavalvonnan valmius ilmapuolustuksen
uudelleenjärjestelyn jälkeen kesäkuussa 1941. Tutkimuksen perustutkimusongelma on
seuraava: Millainen oli Suomen ilmavalvontajärjestelmä ja miten se toimi talvisodan aikana?
Tutkielma on teoreettinen asiakirjatutkimus, jonka ensisijaisina lähteinä ovat arkistolähteet,
sotapäiväkirjat ja Suomen ilmapuolustukseen liittyvä tutkimuskirjallisuus. Lisäksi tutkimuksessa
on käytetty ilmapuolustusta käsitteleviä opinnäytetöitä ja tutkimusartikkeleja.
Tutkimusmenetelmä perustuu aineistolähteiden ja tutkimuskirjallisuuden tutkimiseen ja
keskinäiseen vertailuun – sisällönanalyysiin. Aikaisempaa tieteellistä tutkimusta aiheesta on
niukasti, vaikka ilmapuolustuksesta vuosina 1939–1944 on kirjoitettu paljon.
Ilmavalvonnan tehtävänä oli seurata valtakunnan ilmatilaa sekä tehdä havainnot vihollisen,
omien ja tarvittaessa myös muiden valtioiden lentokoneiden liikkeistä ilmatilassamme. Kerätyt
ilmatilannetiedot tuli välittää kaikille ennalta määritellyille tiedon tarvitsijoille. Tehtävänä
oli antaa ennakkovaroitus lentokoneista kaikille yhteistoimintaosapuolille.
Suomi jakautui talvisodan aikana ilmapuolustusalueisiin, jotka olivat alueellisia ilmavalvonnallisia
ja -torjunnallisia kokonaisuuksia. Ilmapuolustusalueiden johtoeliminä toimivat
johtoilmapuolustus- ja ilmapuolustusaluekeskukset, joiden alaisuudessa toimivat ilmavartiopalvelusta
suorittavat ilmavartioasemat. Johtosuhteiden mukaan ilmavalvonta jakautui
kotiseutuun ja sotatoimialueeseen. Ilmavalvontalotat muodostivat pääosan ilmavalvontaelimien
henkilöstöstä. Ilmatilannetiedot viestitettiin pääosin puhelinkeskusten kautta kulkevia
puhelinyhteyksiä pitkin. Ilmavalvontaviestitys jakautui ilmapuolustusalueiden sisäiseen
lähiviestitykseen, ilmavalvonnan keskuselinten väliseen naapuri- ja kaukoviestitykseen sekä
hälytysviestitykseen. Ilmavalvonta teki talvisodan aikana tiivistä yhteistyötä ilmatorjunnan,
hävittäjätorjunnan, väestönsuojeluorganisaation ja rautatieviranomaisten kanssa.
Talvisota osoitti ilmavalvonnan järjestelyssä ja toiminnassa lukuisia puutteita, mutta kokonaisuutena
ilmapuolustuksen johdon ja ilmavalvontaorganisaation kokemukset ilmavalvonnan
toiminnasta olivat myönteisiä. Ilmavalvontaverkko kykeni pääsääntöisesti täyttämään
sille annetut tehtävät. Suurimmat puutteet talvisodan aikana olivat viestiyhteyksissä, lähiviestitysmenettelyssä,
ilmavalvontaelimien kalustossa sekä henkilöstön koulutustasossa.
Ilmavalvonnan yhteistoiminnan järjestelyt hävittäjätorjunnan ja väestönsuojeluorganisaation
kanssa olivat talvisodan alkaessa puutteelliset, ja kehityksestä huolimatta yhteistoiminnassa
ilmeni hankauksia talvisodan loppuun asti.
Sotien välisenä aikana ilmapuolustusalueet muuttuivat ilmavalvonta-alueiksi. Ilmapuolustusaluekeskukset
korvanneet ilmavalvonta-aluekeskukset ja ilmavalvonnan viestinkeräyspaikat
olivat yksinomaan ilmavalvonnan keskuselimiä. Ilmavalvontaverkko tiivistyi, ja ilmavalvontaviestitystä
pyrittiin kehittämään. Ilmavalvonnan järjestelyt kehittyivät sotien
välisenä aikana, ja ilmavalvontajoukoilla oli hyvä valmius defensiivisten ilmavalvontasuunnitelmien
määrittämiin tehtäviin ylimääräisen harjoituksen alkaessa kesäkuussa 1941.
ilmapuolustusta vuonna 1938. Ylimääräisen harjoituksen alkaessa lokakuussa 1939
olivat ilmavalvonnan sodan ajan valmistelutyöt edelleen kesken, ja valmistelutöiden keskeneräisyyden
vuoksi ilmavalvontaverkko rakennettiin toimintakuntoiseksi vasta ylimääräisen
harjoituksen aikana. Ylimääräisen harjoituksen suoma kahden kuukauden valmistautumisaika
mahdollisti ilmavalvonnan tyydyttävän valmiuden talvisodan syttyessä.
Tämä pro gradu -tutkielma selvittää ilmavalvonnan järjestelyjä talvisodan syttyessä, ilmavalvonnan
toimintaa talvisodan aikana, ilmavalvonnasta talvisodan aikana saatuja kokemuksia
sekä näiden kokemusten hyödyntämistä sotien välisenä aikana. Lisäksi tarkastelen,
mitkä tekijät vaikuttivat ilmavalvonnan talvisodan aikaisiin järjestelyihin ja valmiuteen
ylimääräisen harjoituksen alkaessa ja millainen oli ilmavalvonnan valmius ilmapuolustuksen
uudelleenjärjestelyn jälkeen kesäkuussa 1941. Tutkimuksen perustutkimusongelma on
seuraava: Millainen oli Suomen ilmavalvontajärjestelmä ja miten se toimi talvisodan aikana?
Tutkielma on teoreettinen asiakirjatutkimus, jonka ensisijaisina lähteinä ovat arkistolähteet,
sotapäiväkirjat ja Suomen ilmapuolustukseen liittyvä tutkimuskirjallisuus. Lisäksi tutkimuksessa
on käytetty ilmapuolustusta käsitteleviä opinnäytetöitä ja tutkimusartikkeleja.
Tutkimusmenetelmä perustuu aineistolähteiden ja tutkimuskirjallisuuden tutkimiseen ja
keskinäiseen vertailuun – sisällönanalyysiin. Aikaisempaa tieteellistä tutkimusta aiheesta on
niukasti, vaikka ilmapuolustuksesta vuosina 1939–1944 on kirjoitettu paljon.
Ilmavalvonnan tehtävänä oli seurata valtakunnan ilmatilaa sekä tehdä havainnot vihollisen,
omien ja tarvittaessa myös muiden valtioiden lentokoneiden liikkeistä ilmatilassamme. Kerätyt
ilmatilannetiedot tuli välittää kaikille ennalta määritellyille tiedon tarvitsijoille. Tehtävänä
oli antaa ennakkovaroitus lentokoneista kaikille yhteistoimintaosapuolille.
Suomi jakautui talvisodan aikana ilmapuolustusalueisiin, jotka olivat alueellisia ilmavalvonnallisia
ja -torjunnallisia kokonaisuuksia. Ilmapuolustusalueiden johtoeliminä toimivat
johtoilmapuolustus- ja ilmapuolustusaluekeskukset, joiden alaisuudessa toimivat ilmavartiopalvelusta
suorittavat ilmavartioasemat. Johtosuhteiden mukaan ilmavalvonta jakautui
kotiseutuun ja sotatoimialueeseen. Ilmavalvontalotat muodostivat pääosan ilmavalvontaelimien
henkilöstöstä. Ilmatilannetiedot viestitettiin pääosin puhelinkeskusten kautta kulkevia
puhelinyhteyksiä pitkin. Ilmavalvontaviestitys jakautui ilmapuolustusalueiden sisäiseen
lähiviestitykseen, ilmavalvonnan keskuselinten väliseen naapuri- ja kaukoviestitykseen sekä
hälytysviestitykseen. Ilmavalvonta teki talvisodan aikana tiivistä yhteistyötä ilmatorjunnan,
hävittäjätorjunnan, väestönsuojeluorganisaation ja rautatieviranomaisten kanssa.
Talvisota osoitti ilmavalvonnan järjestelyssä ja toiminnassa lukuisia puutteita, mutta kokonaisuutena
ilmapuolustuksen johdon ja ilmavalvontaorganisaation kokemukset ilmavalvonnan
toiminnasta olivat myönteisiä. Ilmavalvontaverkko kykeni pääsääntöisesti täyttämään
sille annetut tehtävät. Suurimmat puutteet talvisodan aikana olivat viestiyhteyksissä, lähiviestitysmenettelyssä,
ilmavalvontaelimien kalustossa sekä henkilöstön koulutustasossa.
Ilmavalvonnan yhteistoiminnan järjestelyt hävittäjätorjunnan ja väestönsuojeluorganisaation
kanssa olivat talvisodan alkaessa puutteelliset, ja kehityksestä huolimatta yhteistoiminnassa
ilmeni hankauksia talvisodan loppuun asti.
Sotien välisenä aikana ilmapuolustusalueet muuttuivat ilmavalvonta-alueiksi. Ilmapuolustusaluekeskukset
korvanneet ilmavalvonta-aluekeskukset ja ilmavalvonnan viestinkeräyspaikat
olivat yksinomaan ilmavalvonnan keskuselimiä. Ilmavalvontaverkko tiivistyi, ja ilmavalvontaviestitystä
pyrittiin kehittämään. Ilmavalvonnan järjestelyt kehittyivät sotien
välisenä aikana, ja ilmavalvontajoukoilla oli hyvä valmius defensiivisten ilmavalvontasuunnitelmien
määrittämiin tehtäviin ylimääräisen harjoituksen alkaessa kesäkuussa 1941.
Kokoelmat
- Opinnäytteet [2348]