Kansalaisyhteiskunnan tila ja tulevaisuus 2020-luvun Suomessa
Ruuskanen, Petri; Jousilahti, Julia; Faehnle, Maija; Kuusikko, Kirsi; Kuittinen, Outi; Virtanen, Johanna; Strömberg, Lisbeth (2020-10-22)
Avaa tiedosto
Lataukset:
Ruuskanen, Petri
Jousilahti, Julia
Faehnle, Maija
Kuusikko, Kirsi
Kuittinen, Outi
Virtanen, Johanna
Strömberg, Lisbeth
valtioneuvoston kanslia
22.10.2020
Julkaisusarja:
Valtioneuvoston selvitys- ja tutkimustoiminnan julkaisusarja 2020:47This publication is copyrighted. You may download, display and print it for Your own personal use. Commercial use is prohibited.
Julkaisun pysyvä osoite on
http://urn.fi/URN:ISBN:978-952-287-918-9Tiivistelmä
Hankkeen tavoitteena oli selvittää toimintaympäristön muutosten vaikutuksia kansalaistoimintaan ja tehdä suosituksia siitä, miten kansalaisyhteiskuntaa voidaan tukea.
Yhdistystoiminnan asema Suomessa on säilynyt vahvana, mutta yksityisen ja julkisen sektorin toimintalogiikat ovat alkaneet yhä enemmän ohjata kansalaistoimijoita. Keskitetty johtaminen ja “asiakasajattelu” ovat lisääntyneet järjestöissä ja ne ovat ammattimaistuneet ja keskittyneet. Vapaaehtoistyöhön ja jäsenmaksuihin pohjaavasta kansalaisyhteiskunnasta on siirrytty rahoituksen osalta kohti mallia, jossa valtio rahoittaa järjestöjä strategisista lähtökohdistaan projektiluontoisesti. Vaarana on, että kansalaisyhteiskunnan kyky tehdä innovatiivisesti yhteiskunnallisia aloitteita heikkenee samoin kuin niiden mahdollisuus vapaasti kritisoida valtiota. Samalla “neljännellä sektorilla” tapahtuvan kansalaistoiminnan yleistyminen muuttaa kansalaistoimintaa ja sen suhdetta julkiseen valtaan.
Kansalaisyhteiskunnan autonomian, yhdenvertaisuuden ja elinvoiman takaamiseksi sen riippuvuutta rahoittajan strategisista tavoitteista tulee vähentää. Kansalaisyhteiskunnan ja julkisten rahoittajien välistä yhteistyötä pitää lisätä ja rahoittajien käytäntöjä yhtenäistää yhdistysten yhdenvertaisuuden takaamiseksi. Kansalaisyhteiskunnan keskittymistä pitää välttää tukemalla vapaaehtoispohjalta toimivia yhdistyksiä ja liikkeitä.
Yhdistystoiminnan asema Suomessa on säilynyt vahvana, mutta yksityisen ja julkisen sektorin toimintalogiikat ovat alkaneet yhä enemmän ohjata kansalaistoimijoita. Keskitetty johtaminen ja “asiakasajattelu” ovat lisääntyneet järjestöissä ja ne ovat ammattimaistuneet ja keskittyneet. Vapaaehtoistyöhön ja jäsenmaksuihin pohjaavasta kansalaisyhteiskunnasta on siirrytty rahoituksen osalta kohti mallia, jossa valtio rahoittaa järjestöjä strategisista lähtökohdistaan projektiluontoisesti. Vaarana on, että kansalaisyhteiskunnan kyky tehdä innovatiivisesti yhteiskunnallisia aloitteita heikkenee samoin kuin niiden mahdollisuus vapaasti kritisoida valtiota. Samalla “neljännellä sektorilla” tapahtuvan kansalaistoiminnan yleistyminen muuttaa kansalaistoimintaa ja sen suhdetta julkiseen valtaan.
Kansalaisyhteiskunnan autonomian, yhdenvertaisuuden ja elinvoiman takaamiseksi sen riippuvuutta rahoittajan strategisista tavoitteista tulee vähentää. Kansalaisyhteiskunnan ja julkisten rahoittajien välistä yhteistyötä pitää lisätä ja rahoittajien käytäntöjä yhtenäistää yhdistysten yhdenvertaisuuden takaamiseksi. Kansalaisyhteiskunnan keskittymistä pitää välttää tukemalla vapaaehtoispohjalta toimivia yhdistyksiä ja liikkeitä.
Kuvaus
Tämä julkaisu on toteutettu osana valtioneuvoston selvitys- ja tutkimussuunnitelman toimeenpanoa (tietokayttoon.fi). Julkaisun sisällöstä vastaavat tiedon tuottajat, eikä tekstisisältö välttämättä edusta valtioneuvoston näkemystä.