Entinen rakkaani - niin suuri, viisas ja väkevä. Väkivaltaisen parisuhteen valtadynamiikka ja ammattiauttajan naisten omaelämäkerroissa.
VUONNALA, JANETTE (2000)
VUONNALA, JANETTE
2000
Sosiaalityö - Social Work
Yhteiskuntatieteellinen tiedekunta - Faculty of Social Sciences
This publication is copyrighted. You may download, display and print it for Your own personal use. Commercial use is prohibited.
Hyväksymispäivämäärä
2000-10-11
Julkaisun pysyvä osoite on
https://urn.fi/urn:nbn:fi:uta-1-8927
https://urn.fi/urn:nbn:fi:uta-1-8927
Sisällysluettelo
Esipuhe 3 1. Johdanto 6 1.1 Väkivalta ja valta 6 1.2 Suomalainen väkivaltatutkimus 8 1.3 Tutkimusongelma ja tutkielman eteneminen 10 2. Perheväkivallasta sukupuolistuneeseen väkivaltaan 13 2.1 Perheväkivalta 14 2.1.1 Väkivaltaongelma perheessä-yhteinen julkinen salaisuus 14 2.1.2 Lapsiin kohdistuva väkivalta perheessä 16 2.1.3 Vanhusten pahoinpitely 18 2.2 Parisuhteessa tapahtuva väkivalta 20 2.2.1 Parisuhdeväkivallan luonne ja yleisyys 20 2.2.2 Läheisriippuvuus parisuhdeväkivallan selitysmallina 24 2.2.3 Parisuhdeväkivaltaa kohdanneen uhriutumisen dynamiikka ja seuraukset 25 2.3 Sukupuolistunut väkivalta 28 2.3.1 Sukupuolistuneen väkivallan eri muodot ja yhteinen kohde: naiseus 28 2.3.2 Misogynia - kulttuurista kumpuava naisviha 30 2.3.3 Yksilölliset ja kulttuuriset tekijät misogyynisessä parisuhteessa 32 3. Parisuhdeväkivaltaa kohdanneiden naisten auttaminen 36 3.1 Turvakotitoiminta 38 3.1.1 Tampereen ensi- ja turvakoti 40 3.1.2 Naisten suojakoti 42 3.2 Perheterapia 44 3.2.1 Brittiläinen perheterapia ja systeemiterapian ’kuntoutus’ 44 3.2.2 Perheterapia Suomessa ja traumaorganisoitunut terapiamalli 45 3.3 Mobile- projekti ja naisten keskusteluryhmät 48 3.3.1 Uhrien hoitaminen Mobile- toiminnan osana 48 3.3.2 Keskusteluapua naisten ryhmistä 49 4. Tutkimuksen aineisto ja analyysimetodi 52 4.1 Aineiston hankinta pitkä ja kivikkoinen tie 52 4.2 Omaelämäkerralliset kirjoituskilpailutarinat aineistona 54 4.3 Juonirakenneanalyysi aineiston analyysimetodina 57 4.4 Kirjoittajien taustat 60 5. Perheenjäsenet ja ammattiauttajat väkivaltaisen parisuhteen elinkaaressa 62 5.1 Väkivaltaisen parisuhteen vaiheet 62 5.1.1 Lapsuudesta parisuhteeseen ja perheen perustamiseen 64 5.1.2 Väkivallasta tulee osa parisuhteen ja perheen arkea 67 5.1.3 Avun hakeminen suhteesta irrottautumiseen 68 5.1.4 Elämä väkivaltaisen parisuhteen jälkeen 71 5.2 Parisuhteen muodonmuutos, äiti-lapsi-dyadi ja ammattiauttajien roolit 73 5.2.1 Vallan dynaamisuus ja puolisoiden muodonmuutos väkivaltaisessa parisuhteessa 73 5.2.2 Äiti ja lapset - uhri- ja sankaridyadi 77 5.2.3 Sankarin liittolaiset, puolueettomat ja hirviön kätyrit - ammattiauttajien kolmet kasvot 80 6. Yhteenvetoa ja pohdintaa 84 6.1 Väkivallan käsitteiden, syiden ja seurausten kirjo 84 6.2 Väkivaltaisen parisuhteen elinkaari, vallan dynamiikka ja ammattiauttajat 85 6.3 Läheisten, viranomaisten ja ammattiauttajien osuus uhrin näkökulmasta 88 6.4 Tutkimuksessa, koulutuksessa ja julkisuuskuvan muutoksessa ratkaisun avaimia parisuhdeväkivallan ehkäisyyn 91 Lähteet 94 Liitteet
Tiivistelmä
Tutkimuksen aiheena on selvittää parisuhdeväkivaltaa kohdanneiden naisten kokemuksia suhteessa sosiaalialan ammattiauttajiin tai viranomaisiin, kuten sosiaalityöntekijöihin, turvakotihenkilöstöön ja perheterapeutteihin. Tutkielman teoreettisessa osuudessa avataan läheisissä ihmissuhteissa tapahtuvan väkivallan ilmiötä perheväkivallan, parisuhdeväkivallan ja sukupuolistuneen väkivallan käsitteiden ja näihin liittyvien teoretisointien avulla. Lisäksi esitellään parisuhdeväkivaltaa kohdanneille naisille tarkoitettuja tukimuotoja: turvakotitoimintaa, perheterapiaa, yhteistyöprojektia ja naisten keskusteluryhmiä.
Parisuhdeväkivaltaa tarkastellaan tässä tutkielmassa uhrin näkökulmasta. Keskeisiä teemoja ovat uhriutuminen ja avun etsimisen prosessi sekä sukupuolten välinen, kulttuurisesti määrittynyt valta- ja hierarkia-asetelma. Parisuhteessa tapahtuva väkivalta määrittyy sukupuolistuneeksi, negatiivisen vallankäytön muodoksi. Väkivaltaisen parisuhteen ja perheen vaiheiden sekä puolisoiden välisen valtadynamiikan lisäksi on keskitytty ammattiauttajien erilaisiin rooleihin, joita he naisten näkemyksissä saavat.
Tutkimuksen aineistona on käytetty Tasa-arvoasiain neuvottelukunnan vuonna 1994 järjestämän Väkivallasta vapaaksi- kirjoituskilpailun kirjoituksia. Aineiston analyysimetodina on käytetty juonirakenneanalyysia. Kirjoittajat ovat pääosin 30-40- vuotiaita, yhden tai useamman lapsen äitejä. He ovat kohdanneet parisuhteessaan hyvin monimuotoista väkivaltaa taloudellisesta ja henkisestä kaltoin kohtelusta aina vakaviin fyysisiin, jopa seksuaalisiin pahoinpitelyihin. Tavallisimmin naiset ovat tukeutuneet perheneuvolan tai turvakodin apuun. Parisuhde on yleensä kestänyt muutamia vuosia, ja useimmat naisista ovat päätyneet eroon.
Kirjoittajat kuvaavat parisuhteeseen ryhtymistä harkitsemattomaksi teoksi. Suhteen alku näyttäytyy usein puolisoiden välillä tasaveroisena, rakkauden täyttämänä ajanjaksona. Lapsen syntymä on kuitenkin yleensä naiselle ei-toivottu tapahtuma, koska miehen käyttäytymisessä on alkanut ilmetä misogyynisiä piirteitä. Ensimmäinen väkivaltatilanne on koettu kuitenkin monesti yllätyksenä, eikä virallisen tuen etsimiseen aluksi ryhdytä. Miehen toteuttaman väkivallan raaistuessa nainen hakee ensin tukea familistisesta näkökulmasta miehen, parisuhteen ja koko perheen puolesta. Tästä huolimatta väkivaltasyklit, joissa pahoinpitelyt ja hyvittelyvaiheet sekä puolisoiden välinen valta-asetelma vaihtelevat, jatkuvat jopa vuosia. Seuraavaksi nainen hakee apua individualistisesta näkökulmasta, ensisijaisesti itselleen ja lapsilleen. Tätä tuen hakemisen vaihetta, johon sisältyy feministisiä ja maternali!
stisia piirteitä, edeltää usein jokin dramaattinen elämänkäänne, kuten omaisen kuolema. Eroprosessia kuvataan kaikkien osapuolten kannalta tapahtumana, jota vaikeuttaa sekä miehen että naisen riippuvuus toinen toisistaan. Valta-asetelman käännyttyä lopulta miehen kontrolloinnista naisen oman (ja lastensa) elämän hallintaan on tavallista, että miehen suorittama väkivalta tai sillä uhkailu jatkuu eron jälkeenkin. Useimmilla tarinoista on kuitenkin onnellinen loppu nämä naiset kuvaavat nykyhetken elämäänsä seesteisenä ja toiveikkaana uutena mahdollisuutena, vaikkakin yksinäisyys ja epävarmuus omasta sekä lasten pärjäämisestä voivat vaivata.
Äiti ja lapset muodostavat tarinoissa kiinteän yhteyden, jota kutsun uhri-sankari- dyadiksi. Monesti kirjoittajien lapset ovat nähneet tai kokeneet äitinsä kanssa miehen väkivaltaisuuden perheessä. Lapset näyttäytyvät toisaalta naisen liittolaisina ja puolustajina. Tämä kulminoituu yleensä miehen pyrkimyksinä hajottaa äiti-lapsi- dyadi esimerkiksi lapsia pahoinpitelemällä tai eristämällä heidät äidistään. Ammattiauttajilla on myös omat roolinsa väkivaltaisen parisuhteen valtadynamiikassa. He määrittyvät kolmella tavalla: he voivat olla naisen puolustajia, puolueettomia sivustaseuraajia tai miehen puolustajia. Tässä aineistossa naisen puolustajina esiintyvät mm. yksilökeskeinen turvakoti, naisten keskusteluryhmät ja lastensuojeluviranomaiset. Puolueettomia sivustaseuraajia ovat tavallisesti erilaiset virastot, kuten sosiaalitoimi. Miehen puolustajiksi määrittyvät yleensä perhekeskeinen turv!
akoti ja yhteinen perheterapia. Ammattiauttajien erilaiset positiot ovat kirjoittajien tulkinnoissa vaikuttaneet osaltaan siihen, mihin suuntaan parisuhde on kehittynyt sekä millaiseksi väkivallan uhrin ja tekijän valta-asetelma on muodostunut. Naisten kuvauksissa puolueettomat sivustaseuraajat ja väkivaltaisen miehen puolustajat ovat heikentäneet uhrin alistettua asemaa entisestään.
Parisuhdeväkivallan uhrin kannalta merkityksellistä on, millaista apua hänelle tarjotaan sekä miten ja missä parisuhteen vaiheessa tietyn tuen tarjoaminen tapahtuu. Yksilökohtaisuuden huomioivia avopalvelumuotoja, kuten naisten keskinäisiä keskusteluryhmiä, olisi varmasti tarpeen lisätä ja kehittää. Samoin uhrien myönteiset kokemukset yksilöterapiasta ja yksilökeskeisesti toimivista turvakodeista osoittavat tämänkaltaisten tukimuotojen kannattavuuden. Sen sijaan pettymykset perhekeskeisesti toimivia turvakoteja sekä perheterapiaa kohtaan antavat aihetta miettiä, onko ainakaan aluksi ja kaikissa tapauksissa hyödyllistä työskennellä pariskunnan molempien osapuolten kanssa yhdessä. Tapausten yksilöllisyyden ja parisuhteen vaiheen huomioiminen sekä uhrin todellisuuteen asettuminen ovat keskeisiä seikkoja parisuhdeväkivaltaa kohdanneiden auttamis- ja tukemistyössä. Ammattiauttajien taholta tapahtuva syyllistäminen tai välinpitämättömyys on erityisesti uhrin kannalta vahingollista.
Ympäröivällä sosiaalisella verkostolla, johon ammattiauttajatkin kuuluvat, on keskeinen merkitys parisuhdeväkivallan ehkäisyssä ja ratkaisemisessa. Ongelmaan saatetaan usein suhtautua vähättelemällä tai muilla kieltämisen mekanismeilla. Myös erilaiset parisuhdeväkivaltaan liittyvät myytit ja ennakkokäsitykset voivat estää näkemästä, että parisuhteessakin tapahtuva väkivalta on rikos. Tutkimusaineistoni kirjoittajat haluavatkin välittää tärkeän viestin: pahoinpitelyä tai muunlaista väkivaltaa ei voi kerjätä eikä ansaita. Parisuhdeväkivaltaa nimenomaan sukupuolistuneena vallankäyttönä tarkastelevalla tutkimustiedolla, koulutuksella ja asennekasvatuksella on tärkeä merkitys jatkossakin.
Parisuhdeväkivaltaa tarkastellaan tässä tutkielmassa uhrin näkökulmasta. Keskeisiä teemoja ovat uhriutuminen ja avun etsimisen prosessi sekä sukupuolten välinen, kulttuurisesti määrittynyt valta- ja hierarkia-asetelma. Parisuhteessa tapahtuva väkivalta määrittyy sukupuolistuneeksi, negatiivisen vallankäytön muodoksi. Väkivaltaisen parisuhteen ja perheen vaiheiden sekä puolisoiden välisen valtadynamiikan lisäksi on keskitytty ammattiauttajien erilaisiin rooleihin, joita he naisten näkemyksissä saavat.
Tutkimuksen aineistona on käytetty Tasa-arvoasiain neuvottelukunnan vuonna 1994 järjestämän Väkivallasta vapaaksi- kirjoituskilpailun kirjoituksia. Aineiston analyysimetodina on käytetty juonirakenneanalyysia. Kirjoittajat ovat pääosin 30-40- vuotiaita, yhden tai useamman lapsen äitejä. He ovat kohdanneet parisuhteessaan hyvin monimuotoista väkivaltaa taloudellisesta ja henkisestä kaltoin kohtelusta aina vakaviin fyysisiin, jopa seksuaalisiin pahoinpitelyihin. Tavallisimmin naiset ovat tukeutuneet perheneuvolan tai turvakodin apuun. Parisuhde on yleensä kestänyt muutamia vuosia, ja useimmat naisista ovat päätyneet eroon.
Kirjoittajat kuvaavat parisuhteeseen ryhtymistä harkitsemattomaksi teoksi. Suhteen alku näyttäytyy usein puolisoiden välillä tasaveroisena, rakkauden täyttämänä ajanjaksona. Lapsen syntymä on kuitenkin yleensä naiselle ei-toivottu tapahtuma, koska miehen käyttäytymisessä on alkanut ilmetä misogyynisiä piirteitä. Ensimmäinen väkivaltatilanne on koettu kuitenkin monesti yllätyksenä, eikä virallisen tuen etsimiseen aluksi ryhdytä. Miehen toteuttaman väkivallan raaistuessa nainen hakee ensin tukea familistisesta näkökulmasta miehen, parisuhteen ja koko perheen puolesta. Tästä huolimatta väkivaltasyklit, joissa pahoinpitelyt ja hyvittelyvaiheet sekä puolisoiden välinen valta-asetelma vaihtelevat, jatkuvat jopa vuosia. Seuraavaksi nainen hakee apua individualistisesta näkökulmasta, ensisijaisesti itselleen ja lapsilleen. Tätä tuen hakemisen vaihetta, johon sisältyy feministisiä ja maternali!
stisia piirteitä, edeltää usein jokin dramaattinen elämänkäänne, kuten omaisen kuolema. Eroprosessia kuvataan kaikkien osapuolten kannalta tapahtumana, jota vaikeuttaa sekä miehen että naisen riippuvuus toinen toisistaan. Valta-asetelman käännyttyä lopulta miehen kontrolloinnista naisen oman (ja lastensa) elämän hallintaan on tavallista, että miehen suorittama väkivalta tai sillä uhkailu jatkuu eron jälkeenkin. Useimmilla tarinoista on kuitenkin onnellinen loppu nämä naiset kuvaavat nykyhetken elämäänsä seesteisenä ja toiveikkaana uutena mahdollisuutena, vaikkakin yksinäisyys ja epävarmuus omasta sekä lasten pärjäämisestä voivat vaivata.
Äiti ja lapset muodostavat tarinoissa kiinteän yhteyden, jota kutsun uhri-sankari- dyadiksi. Monesti kirjoittajien lapset ovat nähneet tai kokeneet äitinsä kanssa miehen väkivaltaisuuden perheessä. Lapset näyttäytyvät toisaalta naisen liittolaisina ja puolustajina. Tämä kulminoituu yleensä miehen pyrkimyksinä hajottaa äiti-lapsi- dyadi esimerkiksi lapsia pahoinpitelemällä tai eristämällä heidät äidistään. Ammattiauttajilla on myös omat roolinsa väkivaltaisen parisuhteen valtadynamiikassa. He määrittyvät kolmella tavalla: he voivat olla naisen puolustajia, puolueettomia sivustaseuraajia tai miehen puolustajia. Tässä aineistossa naisen puolustajina esiintyvät mm. yksilökeskeinen turvakoti, naisten keskusteluryhmät ja lastensuojeluviranomaiset. Puolueettomia sivustaseuraajia ovat tavallisesti erilaiset virastot, kuten sosiaalitoimi. Miehen puolustajiksi määrittyvät yleensä perhekeskeinen turv!
akoti ja yhteinen perheterapia. Ammattiauttajien erilaiset positiot ovat kirjoittajien tulkinnoissa vaikuttaneet osaltaan siihen, mihin suuntaan parisuhde on kehittynyt sekä millaiseksi väkivallan uhrin ja tekijän valta-asetelma on muodostunut. Naisten kuvauksissa puolueettomat sivustaseuraajat ja väkivaltaisen miehen puolustajat ovat heikentäneet uhrin alistettua asemaa entisestään.
Parisuhdeväkivallan uhrin kannalta merkityksellistä on, millaista apua hänelle tarjotaan sekä miten ja missä parisuhteen vaiheessa tietyn tuen tarjoaminen tapahtuu. Yksilökohtaisuuden huomioivia avopalvelumuotoja, kuten naisten keskinäisiä keskusteluryhmiä, olisi varmasti tarpeen lisätä ja kehittää. Samoin uhrien myönteiset kokemukset yksilöterapiasta ja yksilökeskeisesti toimivista turvakodeista osoittavat tämänkaltaisten tukimuotojen kannattavuuden. Sen sijaan pettymykset perhekeskeisesti toimivia turvakoteja sekä perheterapiaa kohtaan antavat aihetta miettiä, onko ainakaan aluksi ja kaikissa tapauksissa hyödyllistä työskennellä pariskunnan molempien osapuolten kanssa yhdessä. Tapausten yksilöllisyyden ja parisuhteen vaiheen huomioiminen sekä uhrin todellisuuteen asettuminen ovat keskeisiä seikkoja parisuhdeväkivaltaa kohdanneiden auttamis- ja tukemistyössä. Ammattiauttajien taholta tapahtuva syyllistäminen tai välinpitämättömyys on erityisesti uhrin kannalta vahingollista.
Ympäröivällä sosiaalisella verkostolla, johon ammattiauttajatkin kuuluvat, on keskeinen merkitys parisuhdeväkivallan ehkäisyssä ja ratkaisemisessa. Ongelmaan saatetaan usein suhtautua vähättelemällä tai muilla kieltämisen mekanismeilla. Myös erilaiset parisuhdeväkivaltaan liittyvät myytit ja ennakkokäsitykset voivat estää näkemästä, että parisuhteessakin tapahtuva väkivalta on rikos. Tutkimusaineistoni kirjoittajat haluavatkin välittää tärkeän viestin: pahoinpitelyä tai muunlaista väkivaltaa ei voi kerjätä eikä ansaita. Parisuhdeväkivaltaa nimenomaan sukupuolistuneena vallankäyttönä tarkastelevalla tutkimustiedolla, koulutuksella ja asennekasvatuksella on tärkeä merkitys jatkossakin.