Kun pahuudesta tuli suhteellista. Analyysi toiseudesta Barack Obaman ulkopoliittisessa retoriikassa
SILTANEN, PAULA (2013)
SILTANEN, PAULA
2013
Kansainvälinen politiikka - International Relations
Johtamiskorkeakoulu - School of Management
This publication is copyrighted. You may download, display and print it for Your own personal use. Commercial use is prohibited.
Hyväksymispäivämäärä
2013-06-14
Julkaisun pysyvä osoite on
https://urn.fi/urn:nbn:fi:uta-1-24013
https://urn.fi/urn:nbn:fi:uta-1-24013
Tiivistelmä
Tutkielmani tarkastelee toiseuden ilmaisuja Yhdysvaltojen presidentti Barack Obaman ulkopoliittisessa retoriikassa kiinnittäen erityisesti huomiota hyvän ja pahan vastakkainasetteluun. Kiinnostus Obaman käyttämää toiseusretoriikkaa kohtaan perustuu Obaman monipuoliseen ja ensisilmäyksellä epätyypilliseen tapaan puhua Itsen ja Toisen pahuudesta. Toiseuden käsite ymmärretään tutkielmassani negatiivisena toiseutena, vakiintuneena tapana hahmottaa Itse ja Toinen erillisinä siten, että Itsen hyvyys esitetään absoluuttisena pahuuden projisoituessa Toiseen. Tämä negatiivinen toiseus on mahdollista ylittää retoriikassa. Hyvän ja pahan ideat perustuvat näihin näkökulmiin toiseudesta: ne voidaan hahmottaa joko pysyvinä, absoluuttisina määreinä tai suhteellisena, jolloin hyvä ja paha ovat relaatiossa toisiinsa ja määrittyvät määrittäjän mukaan.
Tutkielman teoreettisen perustan muodostaa toiseuden käsitteen määrittely. Ontologinen näkökulma perustuu pääosin sosiaalisen konstruktivismin haaraan, joka korostaa kielen merkitystä sosiaalisen todellisuuden rakentajana. Sosiaalinen konstruktivismi tarjoaa raamit ymmärtää puhujan, presidentti Obaman, ja hänen puheitansa ympäröivän rakenteen suhdetta. Tutkielmassani ymmärrän rakenteen koostuvan yleisön odotuksista, puhetta ympäröivästä kansainvälispoliittisesta tilanteesta sekä ulkopoliittisista traditioista, jotka ohjaavat puheen muodostumista. Tarkastelen näitä puheen sisältöä konstituoivia ulkopoliittisia traditioita toiseuden näkökulmasta. Kehystän Obaman hyödyntämät toiseuden ilmaisut kolmeen perinteeseen, jotka perustuvat pääosin Walter Russell Meadin ajatteluun Yhdysvaltojen ulkopoliittisista traditioista: jeffersonilainen perinne, johon yhdistän hyvän ja pahan ideoiden osalta Reinhold Niebuhrin ajattelun sekä wilsonilainen ja hamiltonilainen perinne. Näistä jeffersonilainen traditio lähestyy relationaalista ymmärrystä pahuuteen. Analyysissä sovellan pääosin Chaïm Perelmanin uuden retoriikan analyysin käsitteitä, joista tärkein on esikäsitys eli premissi. Premissit koskien toiseutta muodostavat analyysini rakenteen.
Tutkimukseni avulla on mahdollista hahmottaa presidentti Obaman tapa hyödyntää toiseuden eri näkökulmia, myös omaa toiseuttaan, hänen ulkopoliittisessa retoriikassaan sekä osoittaa, että Obama hyödyntää epätyypillistä käsitystä vihollisuudesta puhuessaan Yhdysvaltojen uhasta Itseä kohtaan. Premissejä tarkastelemalla käy ilmi, että Obaman retoriikassa pyritään vakuuttamaan yleisöjä paitsi nojaamalla perinteisiin negatiivisen toiseuden näkökulmiin niin myös ajoittain rikkomalla negatiivinen rajamuuri Itsen ja Toisen suhteessa. Tällöin kuva Itsen hyvyydestä hämärtyy ja Itsen ja Toisen pahuudesta tulee suhteellista. Tällainen negatiivisen toiseuden ylittäminen liittyy Obaman retoriseen keinoon suostutella laajempi kansainvälinen yleisö puolelleen vetoamalla Yhdysvaltojen kykyyn tarkastella kriittisesti omaa toimintaansa. Lisäksi tutkimukseni osoittaa, että presidentti Obaman ehkä aluksi epätyypilliseltä vaikuttavaa tapa käsitellä pahuutta on mahdollista ymmärtää olemassa olevien ulkopoliittisten traditioiden avulla. Yhdysvaltojen ulkopoliittiset perinteet kätkevät sisälleen perinteistä dialektista määritelmää monipuolisemman näkemyksen Itsestä ja Toisesta. Tämän vuoksi retoriikassa on mahdollista hyödyntää myös suhteellista käsitystä Itsen ja Toisen hyvyydestä ja pahuudesta.
Asiasanat: Yhdysvallat, Barack Obama, toiseus, hyvä, paha, ulkopoliittinen traditio, retoriikka
Tutkielman teoreettisen perustan muodostaa toiseuden käsitteen määrittely. Ontologinen näkökulma perustuu pääosin sosiaalisen konstruktivismin haaraan, joka korostaa kielen merkitystä sosiaalisen todellisuuden rakentajana. Sosiaalinen konstruktivismi tarjoaa raamit ymmärtää puhujan, presidentti Obaman, ja hänen puheitansa ympäröivän rakenteen suhdetta. Tutkielmassani ymmärrän rakenteen koostuvan yleisön odotuksista, puhetta ympäröivästä kansainvälispoliittisesta tilanteesta sekä ulkopoliittisista traditioista, jotka ohjaavat puheen muodostumista. Tarkastelen näitä puheen sisältöä konstituoivia ulkopoliittisia traditioita toiseuden näkökulmasta. Kehystän Obaman hyödyntämät toiseuden ilmaisut kolmeen perinteeseen, jotka perustuvat pääosin Walter Russell Meadin ajatteluun Yhdysvaltojen ulkopoliittisista traditioista: jeffersonilainen perinne, johon yhdistän hyvän ja pahan ideoiden osalta Reinhold Niebuhrin ajattelun sekä wilsonilainen ja hamiltonilainen perinne. Näistä jeffersonilainen traditio lähestyy relationaalista ymmärrystä pahuuteen. Analyysissä sovellan pääosin Chaïm Perelmanin uuden retoriikan analyysin käsitteitä, joista tärkein on esikäsitys eli premissi. Premissit koskien toiseutta muodostavat analyysini rakenteen.
Tutkimukseni avulla on mahdollista hahmottaa presidentti Obaman tapa hyödyntää toiseuden eri näkökulmia, myös omaa toiseuttaan, hänen ulkopoliittisessa retoriikassaan sekä osoittaa, että Obama hyödyntää epätyypillistä käsitystä vihollisuudesta puhuessaan Yhdysvaltojen uhasta Itseä kohtaan. Premissejä tarkastelemalla käy ilmi, että Obaman retoriikassa pyritään vakuuttamaan yleisöjä paitsi nojaamalla perinteisiin negatiivisen toiseuden näkökulmiin niin myös ajoittain rikkomalla negatiivinen rajamuuri Itsen ja Toisen suhteessa. Tällöin kuva Itsen hyvyydestä hämärtyy ja Itsen ja Toisen pahuudesta tulee suhteellista. Tällainen negatiivisen toiseuden ylittäminen liittyy Obaman retoriseen keinoon suostutella laajempi kansainvälinen yleisö puolelleen vetoamalla Yhdysvaltojen kykyyn tarkastella kriittisesti omaa toimintaansa. Lisäksi tutkimukseni osoittaa, että presidentti Obaman ehkä aluksi epätyypilliseltä vaikuttavaa tapa käsitellä pahuutta on mahdollista ymmärtää olemassa olevien ulkopoliittisten traditioiden avulla. Yhdysvaltojen ulkopoliittiset perinteet kätkevät sisälleen perinteistä dialektista määritelmää monipuolisemman näkemyksen Itsestä ja Toisesta. Tämän vuoksi retoriikassa on mahdollista hyödyntää myös suhteellista käsitystä Itsen ja Toisen hyvyydestä ja pahuudesta.
Asiasanat: Yhdysvallat, Barack Obama, toiseus, hyvä, paha, ulkopoliittinen traditio, retoriikka