Vanhemmuus oikeutena, generatiivista diskurssia etsimässä
MÄKELÄ-VIRTANEN, MAARIT (2012)
MÄKELÄ-VIRTANEN, MAARIT
2012
Sosiaalipsykologia - Social Psychology
Yhteiskunta- ja kulttuuritieteiden yksikkö - School of Social Sciences and Humanities
This publication is copyrighted. You may download, display and print it for Your own personal use. Commercial use is prohibited.
Hyväksymispäivämäärä
2012-12-21
Julkaisun pysyvä osoite on
https://urn.fi/urn:nbn:fi:uta-1-23176
https://urn.fi/urn:nbn:fi:uta-1-23176
Tiivistelmä
Vanhemmuus on keskeinen yhteiskunnallinen instituutio ja yhteiskunnallisen keskustelu kestoteema. Viime vuosina vanhemmuus ja vanhempien kyvyt ovat olleet paljon esillä myös julki-suudessa. Usein julkisuudessa äänensä saavat kuuluville erilaiset asiantuntijat, jotka ohjaavat vanhempia ja puhuvat vanhempien velvollisuuksista. Vanhempien velvollisuuksien lisäksi, on puhuttu paljon ”hukassa olevasta vanhemmuudesta”. Tällainen vanhempia moittiva, syyllistävä ja velvoittava puhetapa on saavuttanut hegemonisen aseman julkisessa puheessa. Vanhemmuuden tulkinta oikeudeksi tai velvollisuudeksi, voi vaikuttaa olennaisesti siihen, miten vanhempina ollaan, miten vanhempiin suhtaudutaan ja miten vanhempien suhteen toimitaan.
Tämän tutkimuksen tarkoitus oli selvittää herättääkö velvollisuuksiin painottuva puhe vastauksia ja vastustusta, eli puhuvatko ihmiset nykysuomessa vanhemmuudesta oikeutena ja jos puhuvat, miten he puhuvat. Tutkimus perustuu käsitykseen todellisuuden sosiaalisesti rakentuneesta luonteesta. Tutkimuksessa käytettiin kvalitatiivista tutkimusotetta. Tutkimusmenetelmänä oli diskurssianalyysi.
Tutkimusaineistona olivat vanhemmuusaiheiset blogikirjoitukset. Blogeja pidetään tärkeinä yhteiskunnallisina tiedonlähteinä. Ne mahdollistavat sen, että yksityinen puhuja voi saada laajan yleisön. Vanhemmat näyttäisivät löytäneen tiensä julkisuuteen, jossa he itse ovat vanhemmuuden määrittelijöitä.
Tutkimusaineistona olleissa kirjoituksissa, oli selkeästi nähtävissä, ”vanhemmuus on oikeus” -diskurssi. Näin oli siitäkin huolimatta, että blogeissa esitettiin monimuotoisesti vanhemmuutta merkityksellistävää puhetta. Esimerkiksi kaikki esitetty puhe ei ollut vanhempien itsensä esittämää ja kaikilla vanhemmiksi merkityksellistetyillä ei ollut lapsia. Sen sijaan kaikissa analysoiduissa teksteissä vanhemmuuden käsite yhdistettiin tavalla tai toisella oikeuksien konstruointiin. Oikeuspuhe yhdistyi erilaisiin laajempiin keskusteluihin, tuotetulle puheelle löytyi monia funktioita ja puhujat käyttivät joustavasti resursseja. Vanhempien oikeuksia tuotettiin sekä vaatien, että niistä hienovaraisesti neuvotellen. Samalla vanhemmat itse neuvottelivat itselleen uudenlaisia identiteettejä tai heille tarjottiin sellaisia.
Osa vanhemmille muotoilluista oikeuksista liittyi intensiivisenä kuvattuun lapsiperhe-elämään, josta erotuksena konstruoitiin oikeus vanhemman omaan aikaan. Vanhemman oikeuksina esiin nousi myös oikeus nauttia ja iloita lapsistaan. Osassa aineistossa vanhempien velvollisuudet konstruoitiin heidän oikeuksinaan. ”Vanhemmuus on oikeus” -diskurssi, ei ollut vain puhetta oikeuksista, joita vanhemmille neuvoteltiin, vaadittiin tai suotiin. Se oli myös puhetta oikeuksien rajoittamisesta. Kun puhutaan vastaan, puhutaan jotakin vastaan. Kun puhutaan jotakin vastaan, samalla konstruoidaan tuo jokin olevaksi. ”Vanhemmuus on oikeus” -diskurssi, on sekä osa vastapuhetta että itsessään vastapuhetta.
Asiasanat: vanhemmuus, oikeus, diskurssi, vastapuhe, identiteetti
Tämän tutkimuksen tarkoitus oli selvittää herättääkö velvollisuuksiin painottuva puhe vastauksia ja vastustusta, eli puhuvatko ihmiset nykysuomessa vanhemmuudesta oikeutena ja jos puhuvat, miten he puhuvat. Tutkimus perustuu käsitykseen todellisuuden sosiaalisesti rakentuneesta luonteesta. Tutkimuksessa käytettiin kvalitatiivista tutkimusotetta. Tutkimusmenetelmänä oli diskurssianalyysi.
Tutkimusaineistona olivat vanhemmuusaiheiset blogikirjoitukset. Blogeja pidetään tärkeinä yhteiskunnallisina tiedonlähteinä. Ne mahdollistavat sen, että yksityinen puhuja voi saada laajan yleisön. Vanhemmat näyttäisivät löytäneen tiensä julkisuuteen, jossa he itse ovat vanhemmuuden määrittelijöitä.
Tutkimusaineistona olleissa kirjoituksissa, oli selkeästi nähtävissä, ”vanhemmuus on oikeus” -diskurssi. Näin oli siitäkin huolimatta, että blogeissa esitettiin monimuotoisesti vanhemmuutta merkityksellistävää puhetta. Esimerkiksi kaikki esitetty puhe ei ollut vanhempien itsensä esittämää ja kaikilla vanhemmiksi merkityksellistetyillä ei ollut lapsia. Sen sijaan kaikissa analysoiduissa teksteissä vanhemmuuden käsite yhdistettiin tavalla tai toisella oikeuksien konstruointiin. Oikeuspuhe yhdistyi erilaisiin laajempiin keskusteluihin, tuotetulle puheelle löytyi monia funktioita ja puhujat käyttivät joustavasti resursseja. Vanhempien oikeuksia tuotettiin sekä vaatien, että niistä hienovaraisesti neuvotellen. Samalla vanhemmat itse neuvottelivat itselleen uudenlaisia identiteettejä tai heille tarjottiin sellaisia.
Osa vanhemmille muotoilluista oikeuksista liittyi intensiivisenä kuvattuun lapsiperhe-elämään, josta erotuksena konstruoitiin oikeus vanhemman omaan aikaan. Vanhemman oikeuksina esiin nousi myös oikeus nauttia ja iloita lapsistaan. Osassa aineistossa vanhempien velvollisuudet konstruoitiin heidän oikeuksinaan. ”Vanhemmuus on oikeus” -diskurssi, ei ollut vain puhetta oikeuksista, joita vanhemmille neuvoteltiin, vaadittiin tai suotiin. Se oli myös puhetta oikeuksien rajoittamisesta. Kun puhutaan vastaan, puhutaan jotakin vastaan. Kun puhutaan jotakin vastaan, samalla konstruoidaan tuo jokin olevaksi. ”Vanhemmuus on oikeus” -diskurssi, on sekä osa vastapuhetta että itsessään vastapuhetta.
Asiasanat: vanhemmuus, oikeus, diskurssi, vastapuhe, identiteetti